Oman luontaisen sisäisen sydämen "äänen" tunnistaa siitä, että se on pelkästään hyväntahtoinen ja opastaa hyvin hienovaraisesti, ei koskaan painostaen tai töykeän käskevästi. Sisäinen luontainen ääni ei kuulu ulkoisena äänenä, vaan se on enemmänkin tieto, intuitio, sydämen sisäinen hiljainen telepatia. Henkisen polun alussa useakin joutuu käydä pelkokamppailun eli Jaakobin painin, erottaakseen mikä on luontaista oikeaa viestintää. Se on normaali prosessi egomielen ohi.

 

Äänien kuuleminen ei ole sairaus vaan ominaisuus
Käsi kädessä -lehti 2/2011  
Äänien kuuleminen on yleistä. Tutkimusten mukaan noin 40 % ihmisistä on kuullut ainakin kerran elämässään äänen tai ääniä. Ilmiö liitetään usein psyykkiseen sairauteen. Kuitenkin vain yksi kolmesta ääniä kuulevasta tarvitsee psykiatrista hoitoa.
Ikivanhoja kulttuureita tutkinut Julian Jaynes tuli siihen johtopäätökseen, että äänien kuuleminen oli koko yhteiskunnalle yhteinen kokemus aina vuoteen 1300 eKr. Hänen teoriansa mukaan kaikki ihmiset kuulivat tuolloin ääniä ja tänä päivänä suurimmalta osalta ihmisiä tuo kyky on kadonnut. 
Aikaisemmin äänien kuuleminen saattoi tehdä henkilöstä pyhimyksen. Monet kuuluisat tai historiallisesti merkittävät ihmiset, kuten Sokrates, Mooses, Muhammed, Jean d`Arc, Avilan Teresa, Carl Jung, Anthony Hopkins ja Gandhi, ovat kuulleet ääniä ja kertoneet niiden olleen heidän innoittajiaan. 
Äänet voivat olla myös positiivisia.

http://www.studio55.fi/terveys/article/laakari-aanien-kuuleminen-ei-ole-sairaus/4361242

*

 

"Omien varjojemme pelkääminen on se joka antaa meidän maailmamme varjovoimille niiden voiman. Kohtaamalla pelkomme, henkilökohtaiset ja yhteiset, voimme muuttaa elämäämme ja maailmaamme paremmaksi."

Teknologisesta mielenhallinnasta: http://www.wanttoknow.info/

*

 

ELEKTRONINEN VALVONTA

  http://www.heinola.org/~patato/fritz6.html

"Jo 1970-luvulla operaattori kykeni puhumaan tietokoneelle ja saamaan vastauksen. Esimerkiksi, jos sinä kysyit tietokoneelta kenestä hyvänsä planeetalla asuvasta ihmisestä, se kykeni tavallisesti antamaan hänestä kaikenlaista tietoa. Jos sinä kysyit tietokoneelta että kuinka sinä saisit tämän henkilön tappamaan jonkun tai kuinka minä voisin eristää tämän henkilön, tämä tietokone sylkäisisi ulos suunnitelman melkein välittömästi, kertoen sinulle kaikki ihmiset tämän kohteen ympärillä jotka voitaisiin manipuloida halutun lopputuloksen saamiseksi.

Tämä on lopputulos "MUSTAN PSYKIATRIAN" vuosien työn harjoittamisesta -- joka tarkoittaa psykologisten tekniikoiden soveltamista ihmisten ja kansakuntien manipuloimiseksi. Nämä tietokoneet ovat sähköisesti yhdistetyt joihinkin noista ihmisistä joita kontrolloidaan elektronisesti niin että kontrolloijat kykenevät itse asiassa kontrolloimaan koko maailmaa tietokoneelta käsin. Nämä tietokoneet myös varastoivat valtavia määriä henkilökohtaista tietoa ihmisten ajatusprosesseista ja ajattelusta. On mahdollista että elektronista valvontaa suoritetaan lukemalla ihmisten ajatuksia ja että nämä tietokoneet itse asiassa kykenevät varastoimaan tätä informaatiota jonkinlaisessa käyttökelpoisessa muodossa. Tämä kuulostaa tieteiskirjallisuudelta, mutta ihmiset jotka tekevät töitä korkean teknologian parissa sanovat että tämä on itse asiassa vanhaa teknologiaa. He käyttävät tätä teknologiaa rajoitetusti sillä he haluavat sen pysyvän salassa."

*

 

MIELENHALLINNAN UHRIT

"Tämän yhteisön jäsenet eivät ole alkoholisteja, hyväksikäytön uhreja vaan he kerääntyvät yhteen koska ovat mielenhallinnan uhreja - ihmisiä jotka uskovat että heihin on kohdennettu salaista ohjelmaa joka jäljittää heitä kellon ympäri käyttäen teknologiaa joka testaa ja hallitsee heidän mieliään. He kutsuvat itseään nimellä "kohdennetut yksilöt" (targeted individuals) ja puhuvat "ääni kalloon" (voice to skull) aseesta joka sädettää ääniä päähän. Heitä seurataan ja häiritään agenttien puolesta jotka saattavat olla naapureita, tuntemattomia tai työtovereita.

Viimeaikoihin saakka ihmiset jotka väittävät että joku lähettää ääniä heidän päähänsä olisi eristetty yhteiskunnasta, mutta nyt heidänlaisiaan löytyy tuhansia ympäri maailmaa. Intiasta, Japanista, Etelä-Koreasta, Englannista, Venäjältä ja muualta. He ovat alkaneet pitää tapaamisia isoissa kaupungeissa, joiden puheenaiheita ovat miten rakentaa suojaa (tinakypärä joka on yleinen naurunaihe), media ja PR harjoittelua ja mahdollisia keinoja julistaa mielenhallinta laittomaksi."

 

Harlan Girard kertoo miten hänen häiritsemisensä alkoi: hänen ikkunansa alla juostiin yöllä, häntä tarkkailtiin naapureista. Hän kysyi neuvoa psykiatri-tyttöystävältään joka kertoi että kukaan ei muutu psykoottiseksi nelikymppisenä. Sitten hän alkoi kuulla useita miesääniä jotka olivat asettautuneet pöydän ääreen. Ne puhuttelivat häntä kohteliaasti mutta väittivät hänen tulevan hulluksi, haukkuivat hänen ystäviään. "Tiesin että joku teki minulle jotain mutta en voinut puhua siitä kenellekkään". Hän alkoi tutkia asiaa todenteolla, laittoi ilmoituksen lehteen etsien toisia uhreja. Hän löysi tutkimuksia  mikroaalloista jotka välittivät sanoja, sähkömagneettisesta energiasta joka välitti kipua hänen kehoonsa. Sotateollisuuden käyttämät, sähköshokkien tapaista kipua aiheuttavat sähkömagneettiset aseet olivat hyvin tunnettuja. Mies ja naispuoliset uhrit kertovat usein sukuelimiensä manipulointia johon ei liity mielihyvän tunnetta vaan se on tavallaan elektronista. Korvien soiminen, kehon osien manipulointi, äänien kuuleminen, tunne kuin ihoa lävistettäisiin, sivuontelo (sinus) ongelmia.

 

Gloria Naylor, Afrikan-Amerikkalainen kirjailija näyttää olevan vastakohta sellaiselle joka uskoo mielenkontrolliin. Hän on voittanut mm kansallisen kirjailijapalkinnon. Vuonna 2005 hän julkaisi kirjan kokemuksistaan. "En tahtonut julkaista tätä mutta he eivät jättäneet minulle vaihtoehtoa. Taistelen omasta mielestäni, jos pysähdyn nyt he ovat voittaneet."

Kirjassa hän kuvaa mm. miten agentit ajelivat hänen syrjäisen talonsa ohi. Lentokoneessa kanssamatkustaja imitoi hänen jokaista liikettään. "Tarkkailin itseäni maatessani sängyssä keskusteluiden ollessa käynnissä ja mietin: ehkä se on skitsofreniaa." Äänet kirosivat häntä, kertoivat että hän on tyhmä eikä osaa kirjoittaa. Kirosanat täyttivät hänen päänsä joten hän etsi apua antipsykoottisesta lääkkeestä joka ei vaimentanut ääniä,  joten hän oli vakuuttunut että häirintä oli todellista. Lähes neljä vuotta äänet estivät häntä kirjoittamasta kunnes hän löysi viimein mielenhallinta foorumin ja äänet ja valvonta loppuivat. Silloin hän alkoi kirjoittamaan kirjaa nimeltä "1996" kokemuksistaan.

 

Suomensin lähteestä:

http://www.wanttoknow.info/voicesinheadelectronicharassment

*

 

"Rauni-Leena Luukanen-Kilden mukaan mielenhallinnassa voidaan käyttää mikrosiruja, joita levitettiin mm. sikainfluenssarokotteen mukana.

”Toisaalta tämän päivän teknologia ei tarvitse mikrosirua, että sinua voidaan ohjata. Riittää se määrätty frekvenssi, joka osoittaa sinuun. Mutta on helpompi jos sinulla on mikrosiru, koska silloin sinua seurataan missä tahansa.”

Entä toimiiko usein mainittu foliohattu signaaleja vastaan? ”Ei toimi, se on ihan höpö höpöä. Periaatteessa sillähän vain pilkataan.”

Puolustuskeinoja kuitenkin on. Luukanen-Linde neuvoo, että vastaan voi taistella ajatusenergialla – siis ajatustemme voimalla. Tähän kykenee kuka tahansa. ”Kotona oleva tiskaava äiti voi ajatella positiivisesti, lähettää rakkausenergiaa vaikka Maa-planeetalle tai läheisille tai ystäville tai kaikille. Se menee perille. Siis jokaisella meillä on hirmuinen energia, jota me voidaan käyttää.” 

lähde

*

 

http://saderatsastaja.vuodatus.net/lue/2015/08/miten-hiljentaa-ajatukset

http://www.intervoiceonline.org/support-recovery/a-practical-guide

http://www.synthetictelepathy.com/security.htm