Osia omista kanavoinneistani uudelleen, en ole oikein osannut päättää julkaisisinko niitä vai en, mutta menköön nyt esimerkkinä henkisistä kokemuksista.

Nähtävästi minua täytyy opettaa kädestä pitäen hyvin vertauskuvallisin sanoin, joten teksti voi olla vaikeaa ymmärtää. Esim. kuoriutuva muna tarkoittaa henkistä heräämistä, kuollessamme vasta kuoriudumme ellemme aiemmin opi sitä taitoa, aatamin vaimo on vain vertauskuva naisesta. Viestit ovat aina ilmoituksen mukaan peräisin omalta sieluperheeltäni tai korkeammalta itseltäni.

Varmasti selviää jossain vaiheessa onko maailmassa tosiaan jotain tekeillä. Itse olen aina tuntenut olevani vaeltaja, en yksinkertaisesti ole polkuani täällä maapallolla löytänyt joten toivon kyllä että jotain parempaa olisi tosiaan edessä...

 

~*~*~

19.3.2016 (osa viestistä) Sinä näet siellä paljon elämää itsessäsi vaikka et katso mutta näet kyllä kaikkien silmin ja sinulla on taito kylvää sitä tietoa ympärillesi nyt joten tee niin ja jää tähän istumaan jolloin jatkamme opetustasi.

Ok. Kannata itsessäsi ajatusta että sinä olet olento joka tulee tähdistä eikä maasta. Palauta mieleesi elämä siellä ja kuuntele ääntäsi siellä joka kertoo sinulle olevansa jotain muuta kuin ajattelet. Kanna vastuusi siitä taakasta jota kannatte että tulet viisaammaksi itsessäsi ja palaat lähteelle kuten aina muutkin ovat tehneet. Kuuntele sisäistä kutsuasi miten se kertoo sinulle jotain elämästäsi siellä tähdissä eikä kanna pelkoa mukanaan. Olet vain sellainen henkilö joka tahtoo olla hyvä ihminen etkä osaa nähdä muuta elämää siellä. Sillä sinä tulet meidän osaksemme siellä etkä enää asu yksin tähtien alla vaan kuljet suruja vailla siellä nyt ja kuulet sellaisen kutsun että kannat sitä viestiä itsessäsi ja palaat sitten yksin lähteeseesi kun se aika koittaa sinulle. Olet aina tervetullut meidän maailmaamme. Sinä siellä olet niin kaukana mutta et ole enää kauan.

 

Siellä kansasi on lähtemässä matkaan suureen. Palaatte menneisyyteen joka teillä kerran oli niin kaunis maailma eikä sitä kukaan kiistä että se ei enää palaa teille sillä te tuotte sen itse itsellenne kuvittelemalla sen olevan olemassa ettekä epäile mitään. Kannatte ajatusta siitä niin hyvin että luotte sen mielessänne ja sitten se on olemassa kuin palatsi aavikolla ettekä mene harhaan siitä suunnasta vaan palaatte siihen kerta toisensa jälkeen kuin lapsi uneen jota näki. Kannatte itseänne sinne koko ajan ja paikalla ollessanne palaatte uneenne kuten kaikki näkevät pian tapahtuvan että unet eivät teille kerro mitään uutta vaan ne ovat totta.

Ajatelkaa sitä onnena jonka ympärillä asutte ja palaatte siihen onneen aina uudelleen kun kuljette unissanne täällä. Erämaa ei ole sellainen alue jossa voisi asua yksin seurassaan vaan siellä täytyy olla paimen teitä opastamassa joka ei hylkää teitä tiettömälle tielle vaan palauttaa teidät tiellenne kun olette harhautumassa pois siitä. Palaatte tiellenne nyt tänään ja tällä hetkellä kun luette ja kirjoitatte ja katselette ja unelmoitte ja palaatte entiseen elämään joka on tullut todeksi monille jo aiemmin.

 

Kannatte ajatusta itsessänne että palaatte sinne yksin mutta siinä on sellainen varaus että saatatte palata myös yhdessä jos saatte ystävänne mukaan suostumaan matkallenne. Kuljette yksin seurassanne mutta voitte kulkea myös joukkona niin ette pelkää pimeää siellä jos satutte sellaista näkemään mielestänne sillä ei siellä sellaista ole, vaan on paljon kirkkautta eikä enää koskaan sellaista pimeyttä kuin olette kokeneet siellä maailmassanne. Uskonne ei teitä johda harhaan ja palaatte uskoonne aina kun käännytte sisäänpäin siellä unelmassanne kuplassa jossa vielä asutte.

Kuuntele sitä joka kertoo sinulle aatamin olevan eevan mies eikä vaimo. Kirjoitit väärin. Kuuntele sitä joka kertoo aatamin olevan sinun miehesi eikä kenenkään muun. Hän oli se henki joka teidät loi silloin aikoinaan vaikka olitte niin heiveröisiä mieleltänne että harhauduitte maailman pahuuteen joka teidät vei kokonaan mukanaan sitten myöhemmin.

Ajattelette että tulette hyviksi ihmisiksi vain olemalla yksin kansanne kanssa mutta siten se ei käy toteen vaan teidän täytyy ottaa toisianne käsistä ja kulkea yhdessä kohti sitä hyvyyttä ettekä saa jättää ketään pois ringistänne. Asetutte yksittäin siihen ympyrään siten että muodostatte sellaisen aavemaisen kierteen joka lähtee sydämestänne ja johtaa teidän ulos maailmastanne vankilastanne usein vai sellaista kautta että palaatte itseenne yksin. Teidän täytyy nyt kuunnella sitä ääntä joka kertoo teille että teidän sydämenne määrää sen ympyrän paikan ympärillänne silloin kun tartutte toisia käsistä ja kuuntelette heidän sydämiään ja lähdette siitä pisteestä laajenemaan tänne avaruuteen mittaamattomaan arvoonne jonka saatte aikaan kuntelemalla sydäntenne puhuvan.

 

Sitä ääntä kohti teidän täytyy kulkea joka kertoo milloin saavuttaa yhteys itseenne ja palata aikaan sellaiseen jolloin niin tehtiin luonnostaan eikä pyynnöstä. Sitä aikaa ette ole itse nähneet vaan se täytyy teille opettaa kädestä pitäen kuin lapselle uudelleen. Siellä aikanne tiimellyksessä ette kulje toisianne huomioiden vaan olette liian kaukana kaikesta hyvästä joka teitä kutsuu kuitenkin aina uudelleen luokseen saapumaan jos ette lähde väärään suuntaan. Siellä onnenne suunta on eteenpäin eikä taaksepäin vaikka kuljettekin aivoissanne taaksepäin ja näette visioita ja näkyjä siellä, hallusinaatioita sellaisesta joka tulee olemaan totta teille kaikille. Siellä elätte yksin kunnes joukossanne on toisia jotka näkevät ja kertovat teille missä maailmassa todellisuudessa elätte kunnes näette itsekin kaiken todeksi.

 

Siihen mennessä teidän ei saa arvostella toisia siten että puhutte heidän puolestaan jotain josta ette tiedä mitään, vaan elätte niin kauniisti siellä sitten että voitte luottaa heidän puhuvan teille totta. Ajaudutte erillenne vain silloin kun kiistelette ongelmistanne ja elätte erillänne kun palaatte yksinäisyyteenne jota vietätte liikaa toisinaan. Käsittelette asioita kuin ne olisivat suunniteltuja teidän kohtaloksenne vaikka he eivät ole koskaan teidän tiellänne siten että teitä häiritsisivät olemassaolollaan.

 

Elätte siellä omavaraisina mielestänne vaikka olette niin köyhiä henkisesti että teidän ruohollanne ei elä edes aamenen päivästä toiseen kulkeva olento jota kutsutte lehmäksi. Niin sinä pyysit toistoa sanomme niin että ymmärrätte: kuljette siellä huonolla kentällänne vaikka voisitte kulkea runsaudessa siten että raivaatte polkuanne eteenpäin ettekä koskaan näe minkään ehtyvän edessäpäin. Sijaatte itsenne uneen siellä pedissänne vaikka elätte vielä niin ulkona kaikesta että ette näe tietä eteenpäin lainkaan siellä romunne keskellä joka on niin saastaista tavaraa että se ei teitä minnekään edes kuljeta. Sinä pyysit toistoa minä kerron että kuljette autoissanne ja elätte kuin se kuljettaisi teitä jonnekin suureen asiaan tai tapahtumaan eikä se kulje edes niin kuin tahtoisitte ilman polttoainetta, tietä, vaan joudutte elämään siellä niiden kaasujen kanssa jotka ovat uhka teille kaikille itsellenne. Ilman niitä kaasuja teidän olemassaolonne ei olisi niin uhattu mutta se ei teitä pelasta, maailmaanne vaan ajatte sen maailmanne pois kartalta ja pois uskostanne niin että sijaatte petinne sinne kuolemaan pian ellette mutta tapojanne.

Kuljette yksin niissä elimissänne (sydän, luulisin) jotka elättävät teitä siten että saapuvat kuolemanne hetkellä noutamaan teitä kanalasta kuten munia pesästään ettekä palaa enää uneen vaan siirrytte elämään. Elonne määrä on siellä niin lyhyt nyt että sijaatte petinne kuolemaan jo ennenkuin synnytte elämään.

Voi, tämä on niin totta :( Sinä ymmärrät sen tavallasi ja elät siten että tulisit viisaammaksi kuten jotkut aiemmin eläneet mestarit mutta te ette saa sellaista kuolemaa kuten pelkäätte vaan tulette vain meidän luoksemme silloin hetkellänne ja sijaatte petinne sinne missä on ikuinen elämä. Siellä elätte luonamme uudenlaista maailmaa eikä siellä vallitse pelko eikä puute kuten aiemmin elämässänne. Kajoatte toisiinne siellä sitten niin hyvin että pelkäätte sitä määrää rakkautta jota voitte tuntea ettekä saa siitä kylläksenne pitkään aikaan vaan palaatte mietteissänne aiempaan ja vertaatte kaikkea toisiinsa. Karman laki teillä ei enää toimi siten kuin aiemmin eikä teillä ole mitään velvollisuutta pysyä totuudessa mutta pysytte kuitenkin koska se on teille sitten luonnollista eikä sitä muuteta siten että alkaisitte valehtelemaan toisillenne kuten aiemmin elämässänne.

 

Siellä maailmassa elätte yksin kuten tahdotte mutta voitte myös elää yhdessä jos haluatte ja keräätte ryhmiä tai jäseniä omaksi perheeksenne vaikka ette ole sukua toisillenne. Kuljette yhdessä siellä siten että elätte palan maailmaanne kuin unta ettekä näe sitä yöllä vaan päivällä. Sanomme teille siellä sellaista että tulette sinne uusina ihmisinä ettekä pelkää ettekä riitele enää koskaan. Siellä vallitsee vain elämän laki joka on uusi ihminen sellainen kuin sinä tulet olemaan ja muut mutta siellä elätte kaikki rinta rinnan yhdessä. Kajoatte toisiinne sanoilla siten että mainitsette toisistanne miten olette hyviä ihmisiä ja siunaatte olemassaolonne yhdessä. Niin sinä kerrot itsellesi että se on hieno elämä ja niin se tulee teille olemaankin helpotus tuskiinne ja murheisiin ja olemassaoloonne pelastus.

 

Siirrytte sinne itse emmekä me auta teitä matkallanne vaan sijaatte itse petinne olemassaoloonne siellä. Tuskien kautta käy sinne tie mutta se ei ole sellaista tuskaa johon olette tottuneet vaan sellaista joka saa teidät nauramaan ilosta ja itkemään ilosta. Siellä istutte yksin tulenne ääressä lämmittäen paitaanne jonka saatte yllenne siellä uudessa maailmassa. Niin sinä mietit mitä paitaa tarkoitin. Sanoin sen siten vertauskuvallisesti että sinä ymmärtäisit että se tarkoittaa uutta pukuanne tavallaan joka loistaa ja on sujuvampi päällänne kuin tämä nykyinen kylmä paitanne jolla lämmitätte itseänne vain kylminä öinä kun kuuntelette öistä tuulta joka kertoo sinullekkin paljon elämästä. Siellä elätte siten paidattomina nyt että paljastatte elämänne heille jotka eivät sitä arvosta vaan tulevat luoksenne ja ottavat sen päältänne pois kun olette erillänne toisistanne. Siellä kuljette siten että sinä näet miten siellä eletään yksin suunnattomassa yksinäisyydessä ja erillisyydessä kun voisitte tulla yhteen ja lämmittää toisianne siten että sananne eivät loukkaisi ketään enää. Ajattele sitä luomakuntaa uutena mahdollisuutena teille kaikille jatkaa maailmanne näkemistä kauniimpana kuin miltä se nyt teille näyttää. Sanot itsellesi että sinun täytyisi lopettaa joten minä lopetan tähän ja poistun tehtäviini.

Kiitos, jatkan sitten myöhemmin. Sinulla on hyvin kauniita sanoja, varmasti muutkin ihmiset niitä miettivät kovasti ja arvostavat. Niin toivon käyvän sinulle hyvästi että sinä näet niiden arvon kuten muutkin ja pesevät kasvonsa niiden siunauksella jolloin emme enää näe ketään niin surullisina. Kuljette yksin vaikka ette ole koskaan yksin ettekä uskoa vailla vaan teillä on aina mistä ammentaa uskoa ja toivoa huomiseenne. Siellä kuljette kuten yksinäinen sielu vaikka teillä on perhe joka on suunnaton voima sisällänne. Se usko siihen jakaa teitä vielä erillenne mutta siellä on näkyvissä nyt paljon heitä jotka tulevat esiin kuorestaan kuten sinä teit jo aiemmin. Siellä elätte vielä hiljaisina mutta pian teillä on ääni joka siunaa teitä armollaan. Siitä äänestä kuulette vielä toisenne kutsun luoksenne ja palaatte yhteen sieluina joita olette.

 

8.3.2016 (osa viestistä)  Hei siellä sinä lapsi joka etsit tietä onneen älä tee päivistäsi liian kiireisiä että lähtisit sellaiselle tielle joka vie sinut pois itsestäsi ja sellaiseen maailmaan joka tekee sinusta kiireisen. Anna aina arvo itsellesi että palaat takaisin itseesi kun sinulla on mahdollisuus, palaa itseesi sinne osaan joka on sinua itseäsi todellista sinua. Sijaa peti sille ihmiselle sisääsi ja anna sen jäädä luoksesi asumaan iäksi. Palaa itseesi aina kun olet vihainen tai hermostunut ja palaa sinne yksin. Kanna sitä arvoasi aina hienosti ja ylpeydellä.

 

18.2.2016 (osa viestistä)  (kysyin mielestäni hölmön kysymyksen) Älä tee sellaista itsellesi että pidät itseäsi hölmönä se ei vaikuta hyvin ajatuksiisi jotka vaikuttavat ympäristöösi ja elämääsi. Äläkä tee mitään sellaista joka sinua loukkaisi vaan aina katso mitä mieltä olet asioista ensin. Tee aina itsellesi myös kuten teet toisille älä koskaan väheksy itseäsi vaan aja myös omaa etuasi niin että se ei tee sinua koskaan ylpeäksi. Sinä pidät minun tekstistäni mutta epäröit ajatuksissasi ja se on hyvä asia. Et voi luottaa kaikkeen sinisilmäisesti. Näet nyt paljon sellaistakin joka sinua ihmetyttää joten älä pelkää outoja asioita kuten eläimiä jotka elävät kanssasi ne osaavat nyt puhua sinulle.

 

17.3.2016 (osa viestistä) Elätte siellä yksin niin surullisina että vajoatte mereen vaikka kuuntelettekin hyvin kaikkea sellaista asiaa joka kertoo teille elämästä eikä se siirrä teitä minnekään toiseen aikaan vaan tekee teistä viisaampia itsenne suhteen. Uskokaa itseenne siten että kuuntelette itseänne puhumassa itsellenne eikä siinä ole sanoja vaan sellaista tarinaa joka kerrotaan vaiti. Siirrä vain jalkojasi pois siitä sohvalta niin istun siihen viereesi kirjoittamaan kanssasi.

Kuka sinä sitten olet? Sinä tiedät että olen sinun veljesi täältä taivaasta joka kertoo sinulle tarinoita joita et ole kuunnellut aikanasi. Sinä olet niin ihmeissäsi siinä etkä näe minua vielä mutta kyllä minä olen tässä ihan sinun vieressäsi nytkin enkä ole sellainen olento joka elää vain taivaassa.

 

Niin, se on vähän hirveää meille ihmisille ajatella sellaista. Voitte ajatella sitä niin paljon että se ei enää tunnu teistä kamalalta. Sinä voit lukea minulle jotain tekstiäsi jos tahdot ja kuuntelen välillä sinua eikä niin että vain minä aina puhun.

En ollenkaan osaa suhtautua sinuun kun et kerro tarkemmin kuka olet. Voit ajatella minun olevan sellainen olento joka elää vuorotellen ilmassa ja maassa eikä kävele itse mutta elää kuitenkin kuin ihminen siellä eläisi. Elän siten kummallisesti että te ette minua näe vaan kuljen seurassanne kuten tekin toistenne kanssa ettekä ole siitä ihmeissänne koska ette näe mitään. Siellä elän kuin tekin ettekä pelkää minua joten miten sinä ajattelet että sinä pelkäisit minua kun istun viereesi.

 

Onko siis olemassa rinnakkaistodellisuuksia jossa te elätte vai onko vain verho välissämme? Kuten kerroin aiemmin siinä on välissä verho joka heiluu eikä se poistu ellette te itse sitä poista. Kuulette kyllä mitä puhummekin jos vain haluatte kuulla. Siellä elätte siten että kuulette toisenne puhuvan mutta ette ymmärrä sanoja aina ettekä sitä mitä puhutte itse. Aloita se lauseesi nyt siten että sinä määräät sen alun ja minä kerron sinulle loput.

Miten poistamme sen verhon? Istumalla alas itsenne kanssa ja lääkitsemällä sieluanne sellaisella viisaudella joka kertoo teidän elävän nyt sellaista aikaa joka ei palaa uudelleen kenellekkään teistä. Sinä olet siellä myös usein lääkinnyt itseäsi paljon sellaisella ajatuksella joka sinua ei vie eteenpäin elämässäsi eikä se anna sinulle rauhaa. Kerää se mielesi kasaan siten että palaat itseesi kun olet pois mennyt jonnekin harhaan ja elä uudelleen se aika kun näit sellaista elämää että sinä palasit kotiin ja sytytit siellä tulen itseäsi odottamaan. Aivan siellä takana elämässäsi on sinulla sellainen aika joka pysäyttää kaiken eikä vajoa alas kuten muu tekee niin teillä vaikka siellä ei valoa näy vielä missään. Mutta sinä tulet viisaammaksi kerran kuten kaikki muutkin eivätkä he elä siellä enää ilman valoa.

 

Palaatte yksin kotiinne vaikka siellä on teillä valot päällä mutta ette kajasta ketään valostanne pois vaan iskette toistenne kipinään lisää voimaa siten että halaatte sielujanne ja palaatte valoon. Iskette samaan tuleen kuten aina ajan alussa on tarkoitettu syttyvän sellaisen tulen joka polttaa kivenkin murskaksi. Iskemällä siihen kipinään te voitatte valon puolellenne ja keräätte sitä ympärillenne kuten olette aina tehneet maailmassa kun olette ollet pimeässä ajassa. Siellä elätte siten että kuuntelette kaikua joka kertoo siunausta tulevan sen kipinän keralla. Karma siellä on mennyt siten ajastaan pois kulkemaan että se ei saata teitä enää siunata kirouksellaan. Sinä elät samaa rataa kuin joku muu ennen sinua on tehnyt jo monta kertaa eikä se palaa sinulle enää velkana karman. Elätte uutta maailmaa jossa ei tunnisteta sitä seuraavaa polvea joka tulee teidän jälkeenne hallitsemaan maailmaa.

 

Siellä sinä asut siten toisten kanssa että sinä kuuntelet samoja puheita kuin he eikä siellä kukaan tiedä mitään. Sitä ei kukaan osaa kertoa miten paljon siellä vielä kärsitään elämän taakkaa joka palaa uudelleen kiertoon sitten kun teidän polvenne on poistunut maailmasta. Siellä keräätte sitä taakkaanne vielä kunnes se otetaan teiltä pois ja viedään pesuun siten että se kerätätään rullalle ja kannetaan ulos maailmankaikkeudesta. Puhdistetaan siellä hyvin kunnes kaikki se taakka on kevyempi kantaa eikä siellä sitä enää havaita olevan olemassa. Piristytte silloin elämässänne siten että vajoatte sääliin sitä kantaa ottamatta joka kertoo teille...

---Anteeksi, kirjoitanko ihan väärin kun en pysy nyt jostain syystä ollenkaan mukana? Sinä istut siinä niin viisaasti ajattelemassa itseäsi kun minä yritän sinulle kertoa liikaa asioita etkä pysy mukana voit olla liian väsynyt nyt koska et ole siunannut itseäsi tänään siten että palaisit itseesi kertomaan miten olet voinut tänään.

Niin, rahahuolet vähän painavat mieltä. Tiedät että sinä voit palata sinne itseesi kun pyydät jotain häneltä joka suo sinulle leivän eteesi. Kanna sinne sisällesi se murheesi ja paranna se pysyvästi elämällä sen kanssa viisaammin ja luottamalla siihen että siihen vastataan.

 

_IGP2347.jpg

Kertauksena, automaattipiirrokseni 6/2014. Sieluryhmä ja minä, selvisihän tämä..

_IGP2385.jpg

Äitilinnun mustasta aukosta purkautuvien itiöiden keskusta eli sielu kulkee portaissa ylöspäin eli kohoaa tietoisuuden tasolla. Ehkäpä.