Minulta on kysytty, että mikä Uusheräys? - Seuraavan kirjoitan yksityishenkilönä, en minkäänlaisena herätysliikkeen virallisena edustajana. En ole koskaan ollut missään Uusheräyksen organisaation luottamus- tai johtotehtävissä, ainoastaan 10 euron jäsenmaksun maksavana rivijäsenenä. (Rovaniemellä pidettyjen kesäseurojen päätoimikunnan puheenjohtajana olin tosin yhtenä vuonna.)

Uusheräys on kotiseutuni Kemijärven vanha herätysliike, joka muodostui meillä lestadiolaisuuden valtavirraksi silloin, kun useimmissa naapurikunnissa pääosa väestä omaksui vanhoillislestadiolaisuuden. Sen juuret ovat siis Tornionjokilaaksossa vaikuttaneen rovasti Lars Leevi Laestadiuksen (1800-61) toiminnassa, jolloin juopottelu ja käräjäriidat vaihtuivat Lapissa rauhaan ja vapauteen, kun elävä usko tuli omakohtaisesti todeksi ja synnit uskottiin anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Uusheräyksen alkuaikoina korostui juuri Laestadiuksen alkuperäisten saarnojen lukeminen. Sellaisen saarnakirjan minäkin löysin lapsena mummolan aitan vintiltä. Liikkeen johtohahmoja oli alkuaikana erityisesti Kittilässä ja vastustajat nimittelivätkin uusheräystä "Kittilän mustaksi opiksi".

Oma kotitaustani on ns. yleiskirkollinen, mutta sukujuurissani on uusheräyksen vaikutusta. Mm. isoukkini ukki Matti Gehör oli paikallinen saarnamies ja isoukkini setä K. E. Kaisamatti oli käsittääkseni jonkinlainen liikkeen johtohahmo 1900-luvun alkupuoliskolla. Isomummini isä Frans Eemil Kostamovaara kuului myös liikkeen paikallisiin vaikuttajiin. - Ajattelin pitkään, että pelkkä kirkon jäsenyys riittää minulle, mutta kirkon maallistumisen ja liberaaliteologian voimistumisen myötä ajattelin, että kuulun kyllä kirkkoon jatkossakin, koska haluan vaikuttaa sisältäpäin, mutta tuntuu paremmalta kuulua myös johonkin muuhun ja suvun juurille palaaminen oli luontevaa. Kysyin Uusheräyksen toiminnanjohtaja Eeva Poukeelta, että kelpaanko, ja kelpasin.

En ala väitellä tässä yhteydessä siitä, mikä lestadiolaisuus on oikeampaa kuin toinen. Historiallinen kehitys on johtanut liikkeen hajaantumiseen. Joka on löytänyt hengellisen kodin jostakin muusta suuntauksesta, niin kunnioitan sitä. Jeesus on sama ja se riittää. Tiedän, että kaikki eivät ehkä pidä minua oikeana uskovaisena, mutta koetan ajatella asian niin, että minä voin pitää silti heitä sellaisina. Lopultahan vain Jumala tietää meidän sielumme todellisen tilan, ja Hänellä on myös porttien portilla se viimeinen tuomiovalta.

Uusheräyksessä on perinteisesti ollut kaksi teologista korostusta, jotka ovat minulle läheisiä. Ensinnäkin käsitys Jumalan sanasta kaksiteräisenä miekkana: laki ja evankeliumi. Lain kolmas käyttö, eli lakia on saarnattava myös uskoville. Vaikka ihminen olisi kuinka uskossa, niin hänellä on silti taistelu syntiä, maailmaa ja perkelettä vastaan. Vaikka emme ole lain alla, vaan armon alla, emmekä pelastu teoista, niin laki on silti olemassa ja meillä on  esikuva, jota kohti haluamme pyrkiä.

En ole teologi enkä osaa tuota paremmin kirjoittaa, mutta nämä painotukset olen kokenut tärkeiksi.

Toiseksi - vaikka uusheräys on tehnyt selvän eron "tämän maailman menoon", niin se on alusta saakka ollut ekumeeninen liike. Seurakuntaoppi ei ole rajoittunut vain omaan porukkaan, vaan Laestadiuksen käsityksen mukaisesti uskovia on voitu nähdä muissakin kuin juuri omassa liikkeessä. Taivaassakaan ei avaimenreiästä katsota. Tämä korostui erityisesti lähetystyön kautta. Uusheräys on tukenut lähetystyötä alusta saakka eikä kristinuskoa ei-kristityille julistettaessa ole ollut mielekästä keskittyä erimielisyyksistä vänkäämiseen toisten kristittyjen kanssa.

Toki tiedän, että jokaisessa liikkeessä on ollut omat erheensä. Kaikki ihmisten tekemä on hiekalle rakennettua. Aikanaan Uusheräystä syytettiin liiasta lakihenkisyydestä ja että saarnat olivat tulikivenkatkuisia. Kotiseudullani uusheränneet tekivät 1950-luvulla parhaansa, ettei Heikki Rosmaa olisi valittu kirkkoherraksi, ja vielä minun lapsuudessani muisteltiin, kuinka ankaraa vaalitaistelu oli ollut. Moni uusherännyt ylitti myöhemmin korkean kynnyksen ja kävi pyytämässä tapahtumia anteeksi. "Emme saaneet sitä pappia, jonka halusimme, mutta saimme paremman", eräs paikallinen saarnamies myöhemmin tunnusti.

Nykyään näen paljon suurempana uhkana liikkeelle sen, että sen identiteetistä ei ole myöhempinä aikoina pidetty enää niin suurta lukua. On sanottu, että se riittää, kun uskotaan Jeesukseen, eikä se ole väliä, että säilyykö joku yksittäinen herätysliike. Näin onkin tietysti pohjimmiltaan, se on oikein ja Raamatullista. Mutta elämme kuitenkin aikoja, jolloin näitä perinteisiä kristillisiä liikkeitä tarvitaan, ja uskoisin, että myös Uusheräyksen edustamilla painostuksilla on edelleen ajassamme tilausta.