Sinä katsoit häntä silmiin yhden illan ajan

minä olen useasti katsonut sieluunsa

sinun katseesi kuitenkin voittaa

hän ei enää katso silmiini

minä katson kaukaisuuteen vaikka en näe mitään

 

-----------------------

Ei, ei mua ole petetty, joskus kyllä ennenvanhaan mutta ei nyt. Mutta joillakin ihmisillä on todella paha silmä. Sen vuoksi välttelen ihmisiä yleensäkin, en halua niitä huonoja energioita itseeni, juoruilua, katkeruutta, saamattomuutta, oman itsensä arvostuksen kadottamista. Ja silti syyllistyn jälkimmäiseen, luulen että se paha energia tuli työpaikaltani. Aina täytyisi muka olla sosiaalinen että olet normaali. No näkemykseni mukaan ainoa keino pysytellä normaalina tulee omasta rauhasta.

Tänään ja viimeistään huomenna täytyisi tehdä päätös irtautua vanhasta työpaikasta ja löytää uusi suunta. Se on vain yllättävän vaikeaa, luopua vanhasta. Onni on pelon toisella puolella, kyllä. Silti niin useasti olen saman tehnyt enkä voi väittää että mulla asiat olisi huonosti olleet. Se vain tuntuu siltä? Siltikään en voi luopua työnteosta sillä täytyyhän jokaisen elää, sosiaalitoimiston elätiksi ei voi alkaa.

Juuri sellainen pysähtyneisyys saa järjen menemään, että olisi loukussa omassa kodissaan. Jo eilinen kauppareissu eläkeläisten parissa keskellä päivää ahdisti, haluan rahallisen vapauden vielä mennä ja tulla, haluan nähdä maailmaa. No siinähän se tuli. Ehkä mun on vain lähdettävä. Mutta toisaalta mietin miksi muka onni olisi vain kaukana, kunnes tajuan että täällä se ei ole rahallisesti mahdollista. Ei kukaan halua elää nälkäpalkalla.

Juuri lensivät kurjet ikkunani yli. Ei nekään jää paikoilleen kun ruoka loppuu ja ilma kylmenee, ne lähtee riskillä omien siipien voimin etsimään parempaa.

Pelottaa.