Varsinainen mindflowing-päivä, olen mietiskellyt ja katsonut vanhan saksalaisen romanttisen leffan netflixistä, Effi Briest. Siinä komean husaarirakastajansa kanssa kovasti halusivat olla vapaita ja lopulta vapautensa saivatkin, kumpikin omalla tavallaan. Voi miten nautin leffan kauniista huonekaluista, pitseistä, hevosvaunuista, merestä, rakkaudesta, työhuoneen papereista, tikittävästä kellosta, sirosta schnappsilasista sormien lomassa, papereista, rakkauskirjeistä...

Jos unohtaisi nykymaailman, haluaisin eniten elää juuri tuolla tavalla. Ei mitään kaukaista facebook-internettiä vaan lähipiirin ja kylän ihmiset ihan lähellä, paperia, paperia datatiedostojen sijaan. Pehmeää, huoneen kaiun vaimentavaa paperia, jännittäviä taitoksia, pitsinauhoilla niputettuja kirjekuoria, takkatulen loistetta. Maisemia ja kävelyretkiä. Työkseni haluaisin olla vaikka apteekkari, henkinen parantaja, ihmisten auttaja.

Kas mitäs kello on? 15.30. Suomalainen tyypillinen työpäivä päättyy ja täytyy kiiruhtaa kauppaan ostamaan kaikenlaista muoviin käärittyä teollista ruokaa ja kantaa ne muovipusseissa kallistakin kalliimmalle autolle. Sitten tuijotetaan ehkä välkkyvää ruutua loppuillan johon joku elämästä vieraantunut lähettää pakkosyötettäväksi kaikkea surkeaa väkivaltaa "elokuvan" muodossa. Ottaisin mieluiten sen husaarin ja kattoparruihin kätketyt rakkauskirjeet.

Niin ja esitän toiveen että pääsisin lomamatkalle, vaikka jonkin kauniin linnan uumeniin, merenrantaan...