Olen jälleen edennyt nähtävästi. Korvassa soi tänään tuttu äänimerkki, yleensä kirjoitan mutta nyt vain keskustelin mielessäni.

Minulta kysyttiin joukko kysymyksiä tyyliin olenko valmis, otanko vastaan, haluaisinko? Vastasin kaikkiin myöntävästi ja minulle todettiin että sain näin avaimeni takaisin. Viesteistä tulee voimallisempia, oma onnellisuuteni ja voimani lisääntyy, voin edetä tarkkailemalla pieniä vihjeitä.

Nyt kun tiedän mitä tulevaisuudessa pitäisi tapahtuman, en voi enää arvella onko tämä totta vai ei sitten kun se aika on että näen omin silmin. Meitä on kuulemma koossa jo kohtuullinen, pieni porukka. Kuulijoita tulee valtavasti lisää eikä minulla ole kohta aikaa enää ajan tuhlaamiseen.

Kuulinkin töissä jo aiemmin uutisia että loppu häämöttää työtehtävälleni mistä arvelinkin että varmasti tulen kirjoittamaan enemmän, kokopäiväisesti. Synkronismia!

Jännittävää, jatkan tähän myöhemmin tunnelmia...

**

 

3.4  Kaikenlaista aivan outoa synkronismia ja mm. eläimiä viestintuojina on alkanut sattua. Siksi kirjoitan ja kuuntelen jonkin aikaa henkilökohtaisia viestejä itselleni, henkisen kasvun tueksi ja muutenkin koska pitkien viestien jäsentelemisessä blogitekstiksi menee niin hirveästi aikaa...

 

Sain mm. tehtävän joka tosin annettiin silloin viime syksynäkin:

"- - piirtää sellaisen tavoitteen joka sinua itseäsi juuri eniten miellyttäisi luomakunnassasi tapahtuvana muutoksen aikana. Että sinulla olisi juuri se maailma ympärilläsi jollaiset tahdotkin luoda ja jäsennellä luoksesi.

Kannustamme kaikkia tekemään samoin joten palauta heille uskonsa jäsennellen näin kehotuksia jalostaa sitä maailmaansa kertoen se jotain sanoin kuvaamattoman suunnattoman onnellista tavoitetta jos ottavatkin sen onnensa vastaan. Ilmoitamme teille aina äänimerkein milloin olisi soveliasta huomioida, katsella jotain tahtomaamme asiaa.

Joten ota se kynäsi käteen kertoen itsellesi millaisessa maailmassa haluaisit asustaa, jakaen siitä palasia luomakuntaasi aina silloin jos onnistutte saavuttamaan jonkin tavoitteen yhdessä."

(Helposti tuli ekana mieleen että sellaisen maailman tahtoisin ulko-oven takana odottavan joskus missä ihmiset olisivat täysin samalla aaltopituudella, ei olisi kateutta, itsensä parempana pitämistä jne. Olisi sitä uutta tekniikkaa matkustamisessa, autot olisivat siis ihan esihistoriaa, luonto olisi jokapuolella runsaasti läsnä ja se olisi puhdasta, sen kanssa osattaisiin elää sopusoinnussa. Mitähän sitä vielä paperille keksiikään.)

 

"Sellaista tarinaa saavuttaisimme teille sanottavaksenne että sijaitkaa juuri sillä alueella minkä itsellenne tunnette omimmaksi, ollen se sijainti mikä tahansa vaan kuitenkin juuri se omin kerrontanne. Ihmettelemme ellette tämän neuvon avulla kertaudu jakamaan niitä sävelmiänne uudelleen kukin kohdallaan ennustaen juuri sellaisen tavan kohdata kaikki mikä teille ominta lajianne, säkeistöänne olisi.

Kannustamme siis sinuakin liikkumaan mukavuusalueeltasi kauemmas, kertoen se jotain ulottuvillasi pyörivästä olemuksesta joka sallisi ottavansa sinut mukaansa jos vain tahdot entistä kauniimman olemuksen ottaa vastaan. Suunnittelemme pukevamme sinulle pyhät kannustavat tamineet yllesi jos otat ne vastaan, mitä tahdot sanoa tähän? Sanon kyllä."

 

Tämä pyhä olemus on siis kaikkien ulottuvilla, on tunne että olen vähän ennakoinut ja aukonut lahjat etukäteen. Tai siis monien monien muiden perässä toki...