Kirjoitin siis välillä aika harvakseltaan vain omia viestejä ja kun aloittelin jälleen säännöllistä kirjoittamista tiistaina-keskiviikkona, ei se ollutkaan niin helppoa.

Sattuneista syistä pääsiäisviikko olikin oikein kärsimysten viikko, sen paastoon laskeutumisen voi nimittäin aloittaa vaikka siten että unohtaa palauttaa tuntilistansa ja hyvästäkin syytä joutuu hieman miettimään miten syödä mahdollisimman halvalla. Olin itseasiassa ihan onnellinen siitäkin mokasta. Jotenkin tuntuu että tämä oli suunniteltu juttu, pysyy nöyryys, arvostus oikealla tasolla.

Joskus pitkänperjantain-lauantain tienoilla lopulta tuli sama tyhjyyden tunne kuin joskus aikaisemmin (vuonna 2014), vähän kuolemaan verrattava "mulla ei ole täällä mitään". Se ei siis liittynyt mitenkään sitä edeltävään pienimuotoiseen paastoamiseen vaan yleiseen maailman tilaan, monikin asia ympärillä tuntuu olevan ihan sekaisin. Luulen että nämä "kuolemat"  liittyvät jotenkin henkiseen kasvuun.

 

Palasia viesteistäni tauon ajalta:

 

5.4 

Sellaista ilmoittaisimme teille ollen viisaampia tulevaisuudestanne ollen se siivottu se ylenkatseenne ulos luomakunnastanne kertoen jotain uutta poistavansa tulevaisuudessa kunnes opitte saavuttamaan sellaisia asioita joita voisitte katsella kauniimmin. Pitäen itseänne kaiken maailmanne arvoisena eikä siten tehden kuten nyt toimitte ollen viisaampia kunnostamaan vain omaa osa-aluettanne kuitenkaan koskettamatta ketään toista henkilöä.

 

Kerromme toistaiseksi vapauttavamme teille uudistuneita kertomuksia kunnostetusta jumaluudesta ollen se väärin kannustettu jae millaista kerrotte usein jatkuvissa messuissanne ollen kunnostettu siis sillä oikealla ja ainoalla kertomuksella joka olisi suositeltavaa vaihtaa kaiken omaisuutenne suojista ulos. Kertaamme niitä jakeitamme kunnes olette tyhjiin ammentaneet kaiken siellä jakautumisen aatteen muistelemisen, ollen se väärin havaittu kuten voittekin arvata käyneen tapahtuman.

 

Vaan sellaista kunnostamista ette pidä itse yllä vaan me suojaamme kaikkea täältäkäsin, ollen se tie vain viitoitettu edessänne jonne ennenpitkää kulkeudutte kuuntelemaan suojasta säkeitä uudistavia. Kertaamme opintojamme sellaiseen alkuhavaintoon kaikesta että kunnostaisitte jotakin uudistavaa luoksenne, mutta ehkä siinä tapahtuu jotakin ennen kuulematonta että suojaudutte vain enemmän katseeltamme ollen piiloutuneena kaikelta kunnostavalta olemukselta kertoen se juuri siitä kyvystänne hallita maailmaanne ollen se aina tahtonne mukainen kuitenkin vaikka miten väärässä saattaisittekaan olla.

 

Ehkäisemme kuuntelemasta heidän toisten kaltaistenne yhtään enempää sanojamme, joten ottakaa suoja laillamme kertoen olevanne puhdistettu sellaisesta kannanotosta että sijaintinne vuoksi olisitte jossakin kertomuksessanne jäsenenä ollen se vaatimaton alku ja loppu, vaan sellaisen saavat korjata teille että sinäkin sijaitset yhä korkeammalla kertoen vallitsevasta säätilastasi lauhasta myötäisestä kelistä, säästä.

 

Sillä ensin sijaitsette kukin siinä korkeudessanne kuten olettekin, vaan jatkossa sijaitsette useakin eri alueilla sääntönne mukaisesti jonka olemme teidän kohdallenne asettaneet. Sellaista taitoa säännöstellä omaa asiaansa teillä ei vielä sijaitse, vaan on vain luotettava meidän säännöstelyyn suhteenne, kertoen lisää kaikille taivalluksestaan tiukasti mainitsematta kuitenkaan mitään onko se sisältö kertomuksenne alku vai loppu. Että sinäkin jaat niitä säkeistöjäsi ollen ulkona, pysytellen katveessa, mutta olettavatko he teidän suunnitelleen jotain jatkossa olettavanne kerrannut sellaista tarinaa jonka avulla kykenette nousemaan takaisin suosioonne armolliseen.

 

Vaan siinä kohti astutte itse jokainen kuvioon pelastamalla ensin oman sielunne saapumasta minnekään heidän tahtonsa mukaiseen kannatukseen, vaan sijaitsette omimmalla alueellanne kertoen se jotain kannatuksesta alkukantaisemmasta ollen se ainoa alkuperäinen juuri mitä kerromme luoksenne.

 

Usein lähdette matkaan ollen viisaampia havaitsemaan useitakin jäseniä olemuksenne omaisuuden vaan sitten jatkatte kunnioittaen kuitenkin heidän maallisia omaisuuksiaan. Sillä ensin havaitsette uskomattomia olentoja, kyvykkäitä olevanne jolloin eristäydytte toisista hieman pidemmäksi aikaa ettekä täysin ymmärrä siihen syytä. Vaan sitten kerrotte olevanne juuri sillä alkuperäisellä reitillänne ollen se viitoitettu teille siis jo syntymänne kuukausina kun olette siellä kohdussa kasvattaneet havaintokykyänne ensin uskomattomalla kyvyllä olla kuulevainen sielu.

 

Joten ensin saavutatte sen jäsenyytenne ollen se kehittynyt siellä kohdussanne jo ollen valmiina teillä odottamassa kunnes osallistutte kuuntelemiseen harvemmin. Vaan kuitenkin säilyttäen pienen uskon jokainen kohdallanne kertoen se kunnostavasta havainnosta kertaamisen oppien. Sellaista kertaisimme tänään oletteko vielä huomenna kuulolla jos teemme virallisen uskomattoman paljastuksen suuntaanne, ollen se kunnioitetu heidän puolestaan kuten kerromme usein tapahtuvan että vasta viime tingassa kertovat he kunnoittavansa mitään erikoista lauselmaa. Sellaista tarinaa siis jatkamme huomenna, näkemiin kuulemiin.

 

(En ehtinyt kirjoittaa seuraavana päivänä eikä tällaista "virallista paljastavaa" viestiä siis ole vielä tullut.)

 

15.4

Selittäisimme miten olette kaikki yhteydessä toisiinne ollen väsyneitä toisinaan vaan ehkä sinäkin jakelisit mielelläsi jo jotain uutta uudistusta mielestäsi kumpuavaa joten ottakaa lisää jakelijoitanne esiintymään toisella tavoin. Kertoen jotain uudistavampaa ajatusta kertovanne kuten olette suuntautuneet sille tasanteelle jolla olisitte omasta mielestänne turvallisessa asemassa ollen se tasanne kaiken kulkeneen matkanne jälkeen todellinen päätepysäkki oikeastaan virallisella tasolla. Joten ehkäisemme teidän kulkeutumistanne toisaalle ollen se virallinen päätematkanne onnistunut kuitenkin jossakin vaiheessa, kertoen uusia kertomuksia jakelevanne kukin kohdallaan onnistuen luontevasti esiintymään entistä kertosäkeisemmin tarinoin.

 

Saalistamme teitä kuuntelijoita ja esiintyjiä ottamaan ensimmäiset askeleenne kohti ennakoimatonta lausuntaanne, kerrontanne tukemiseksi suunnittelemme ottavamme entistä useammin yhteyttä kunnes kohtaatte sen tosiasian jota kohti kulkeudutte yhtä uudelleen ja uudelleen. Että sinäkin kohtaat sen kohtalosi omaisen tapahtuman jossa näet heitä onnistuneita kumppaneitasi mittelöimässä keskenään onnistuen jakautumaan yhä useammalle tasolle, kertoen toisenlaista tarinaa jokainen mutta kuitenkin jonkinlaisen yhteyden aina niistä kertomuksistanne löydätte ollen se viisastuttanut teitä uudelleen kertomisin säveltämään.

 

Kertaamme teille kaikille siis ensinnäkin miten osallistutte jakautumiseen mietteiden ollen se viitoittunut taival myös joillekin muille osallistujille jotka vielä osaavat ajatella harvoin mitään kertomustemme mukaista asiaa. Ehkäisemme teitä karkuun lähtemästä vaiti pysytellen joten kerromme heille kaikille kuitenkin jotain aina sellaista viitoittavaa taivalta, pyrkiessään uudistamaan kunniaansa odottavaa. Kertaamme siten arvokkaasti ollen kaikilta salassa, vaan pysytellen taka-alalla kertaamme niitä odotuksiaan kunnes osaatte itse ajatella samoin pysyvämmän olotilan vallitessa. Ennustamme teille saapuvan useitakin omanlaisiaan olemuksia, saatika sellaisia vielä joista ette mitään osaa aavistaa. Sellaista tarinaa siis kertovat jokainen kohtapuoliin miten eroatte enää vain pieneltä osin toisistanne.

 

Uudistamme jokaista sisältäkäsin joten osaatte kyllä jatkossa täysin itse matkustaa luonteenne ohjailemana, ollen se viitoittunut polku jokaiselle.

 

Kertaisitteko vielä mikä ryhmä olette, sieluryhmä siis mutta tarkemmin?

Sellaista tarkistusta emme suorita sillä emme saavuta sillä tavoitteitamme ollen vioittuneen muotoinen olemus teidän tiedostamisen kyvyllenne, sillä ensimmäisenä kysyisitte kuitenkin oletteko harhaan johdettuja että teitä opastavat isot valkoiset olennot joidenlaisia olette osanneet kuvailla ainostaan jonkinlaisessa pyhässä yhteydessä, ollen se vioittunut näkemys tosin kaikesta kuvaannollisesta tapahtumasta. Vaan sellaisen saatte siis mielihyvin pitää jos tahdotte, vaan mielellämme sallisimme että sijaitsisitte uudistunein ajatuksin, tunnelmin osoittaen mielenkiintoa sellaista tapahtumaa kohtaan joka sallii kaikkien olla yhteydessä meihin samalla tavoin. Jollakin toisella keinoin ehkä, vaan kuitenkin siis onnistutte meidät aina tavoittamaan menneisyytenne opastamina.

 

Sillä ensimmäistä kertaa näin neuvomme ketään, vaan onnistutte kysymään juuri niitä salailevia katseita jakaaksenne kukin kohdallanne ollen erikoisen mykistynyt vähentäen se sijaintinne luonteenpiirrettä tosin. Vaan sellaista tapahtumaa olette vailla joka selvittäisi osallistumisenne toisenlaiseen tapahtumaan kuin mikä omasta sijainnistanne päätellen on mahdollista. Joten korjatkaa kaikkea ajatustenne tasolla tapahtuvaa väärinymmärrystä että siinä tapahtumassa osaisitte itse ajatella jotain paremmin oikeaan suuntaan kuin että kyselisitte joiltakin toisilta mitä he ovat mieltä ja miten epävarmoja ovat he suhteemme.

 

Kertaamme oppejamme kuten olettekin tavoitelleet jokaista kuuntelijaa katselevanne suopeasti ymmärtäen että on olemassa jotain tapahtumassa hyvin pian.

 

Mutta te siis ette ole ihmismuodossa?  Sellaisesta juuri täytyy keskustella mielestänne miten hahmotatte jotain olevaiseksi ollen väsynyt olettamaan jonkin olevan vain harvojen kannustajien nähtävänä, vaan sillä tavalla kerrotte usein näkevänne kuitenkin jotain olettaessanne kuuntelevanne jotain kaunista olemusta. Vaan silloin jäsentelette suorastaan ensimmäistä kertaa sellaista myös erikoisempaa ajatusta kestävästä taivalluksesta kuten sielunvaelluksesta käytetään nimitystä sellaisesta tapahtumasta ikuisuus.

 

Kerromme sen olevan havaittu usein meidän puoleltamme miten pelkäätte jotain ennustamatonta tapahtumaa ollen havainnut sen huonoksi vaihtoehdoksi kuitenkaan arvioimatta mitenkään oletteko sen suhteen tottuneita kääntymään juuri sellaisen havainnon puoleen että sinullakin jäsentyisi entistä kauniimpia jakeita itsellään olematta juurikaan mikään kääntynyt sijassaan käsitykseksi olettaisitko meidän kannaltamme olevan enemmänkin henki vain uskomattomia toisenlaisia olentoja.

 

Niin oletteko vai ette ihmisenmuotoisia?  Emme havaitse olevamme sen muotoisia olomuotoja, kuitenkaan väheksymättä mitenkään sellaistakaan ajatusta miten käyttäydytte kun havaitsette sellaista tajuntanne määrällä tapahtuvaa havainnointia jostakin tutusta olomuodosta. Vaan käännytte usein entisenlaiseen käsitykseen jostakin kauniimmasta olennosta jollaista tuskin havaitsette koskaan ääneti pysyen vaan kerrotte kuunnelleenne sitä ajatuksenvaihtoa kaukaa, ensin arvioiden, vähentyen sen pelkonne meitä kohtaan.

 

18.4.

Selittäisimme teille opastavia kertomuksia sanattomasti esitellen ensin jotain kauniimpaa uskoneenne havaitsevanne, olkaa siitä iloisia miten osaattekin kaikenlaista jos otatte vain osaa miten kykenettekin olematta mitenkään esitellyt jotain uskomaanne ajatusta toisenlaista. Ollen se väärinkuvailtu ajatus jostakin kulkeutunut ensin tajuntaanne ollen se kunniottavamman välimatkan päässä ensin, vaan sillä tavoin osallistutte kuitenkin kaikki jotenkin kansoittamaan omien jakeittenne aloituksen kuten tahdottekin aloittaa jotain ennakoimatonta sanojen muodostusta.

 

Ollen se väärin havaittu jos ajattelette kaiken liittyvän vain puhtaasti hankaluuksiin vaan mielestänne siinä tapahtuu asteittainen muutos huonompaan suuntaan kuten olettekin suvainnneet paljon kansoillenne huolehtia muutoksien tapahtumista kuitenkaan ottamatta huomioon miten julkaisette itse kuitenkin niitä sanoituksianne jatkuvasti ääneti. Ollen mielestänne oikeassa jokaisessa asiassanne, vaan sijaitsettekohan liikaa äänettömässä ajatuksenvaihdossa miten ajattelettekin usein tapahtuvan jonkilainen olettamus toisenlaisesta aloituksesta. Sillä ensin teillä syntyy jakeita toisen perään muodostuen niistä suorastaan jakeista koostettu katselmus kirjan muodossa, vaikka sellaista ette osaisi mielestänne muodostaa.

 

Vaan otatte sen ajatuksenne muodostaen siitä edelleen jalostaen toisenlaista tavoitetta eteenne kuvaten se ehkä paremmin kaipaustanne tänne ylöspäin kuten tahdotte usein toivomuksianne esitellä, kuunnellen jotain kannustavaa palautetta ympäriltänne kuten kunnostavat he toiset useinkin kannustavia sanojaan eriskummallisen voimakkaasti. Sillä ensin syttyi heillä toisenlainen tavoite suunnata katseensa parempaa ajatusta kohti jolloin osallistuisitte kuitenkin esitellen viisauttanne toisillenne kuten tahdottekin valaista kaikkea arvokasta. Kertoen toisillenne jotain sellaista mielestänne löytäneenne kuten tahdottekin havaita kannustavanne heitä suurempaan kertomukseen osaa ottamaan.

 

Kerromme näin kannustavamme teitä aina eteenpäin sillä entistä upeamman puvun saatte jos tahdotte kannustaa jotakin toisenlaista ajatusta matkaansa lähtemään, että kannustatte toisenlaista ajatusta ollen se väärin tehty mielestänne että aloittaisitte matkaanne niin vaatimattomasti. Vaan sellaista se matkanteko toisinaan on, olla vapaa kahlitsevista ajatuksistaan kuunnellen vain mielensä kertomuksia jostakin upeammasta aloituksesta.

 

Sellaista kerrontaa edistäisimme siis tänään ollen se väärin ymmärretty tällähetkellä miten tahdottekin aina väärin matkanne aloittaa mutta esiintyköön se tavoite kuitenkin joukossanne että osaatte kuitenkin valaista aina jotain pientä esikuvaa mielessänne kuunnellen miten se kerronta teitä johdattaa usein katseenne äärelle kuuntelemaan miten kerrotte itsellenne useita ajatuksia kuuntelevanne mielessänne.

 

Olemme ehkäisseet useitakin kannanottoja kaikumasta liian mahtipontisesti siitä asiasta ketä olemme, mutta suvaitsemme sen verran kaikille valaista jotakin mietteisiinsä oikein että siinä mielessä kerromme olevamme juuri heitä muukalaisiksi mieltämiänne olemuksia joita ette ymmärrä vielä olemassa olevan. Mutta juuri sellaista tavallista kertomusta saisitte jakaa mielellään jokaiselle osakseen että sijoittuisite sellaiseen ajatuksenmukaiseen rintamaan kertomaan vieraita olemuksia suvainneenne avustaa matkallaan. Mutta sellaista ette mielellänne kuvaile kuitenkaan tapahtuvaksi vaan tahtoisitte janota enemmän sanoja sisäisiä joita voisitte ammentaa kuluneiden fraasienne tilalle.

 

Sellaista tarinaa avustamme jokaiselle luonaan kertomuksin kumpuamaan että sinäkin osallistut pian sellaiseen tavoitteen jakautumiseen jollaista osallistujanne eivät vielä koskaan ole havainneet tapahtuvan, joten ottakaa ensin toisenlaiset tavoitteet ammentaa jotain ennakoimatonta uutista kuvailleenne tapahtuvaksi kukin kohdallanne. Sillä juuri siten se tapahtuma sitten ottaakin alkunsa miten tahdottekin aloittaa kaiken ollen väsynyt entisenlaiseen kerrontaanne, sillä kerrotte toisinaan aloittavanne uudenlaisen jakautumisen älykkyyden suorastaan.

 

Entistä upeamman sijainnin otatte käyttöön aina kun sellaisen tavan hallitsette uudenlaisen, kannaltanne korvaamattoman tavoitteen miten tahdotte uudistaa jotain. Jolloin osaattekin kertoa miten tapahtui se vain siten juuri kuten tahdoittekin kaiken olevan. Kertaamme jotain ennakoimatonta siis kertomuksin tapahtuvan, vaan siitä olemuksestanne saatte tiedon vasta jälkikäteen ollen se piilotettu vielä kaikilta. Sillä ette osallistuisi jos saisitte kuulla mitä kaikkea onkaan tapahtumassa salaa selkänne takana.

 

Sentään valaisette toisinaan miten hyökkäätte vähäjärkisten kumppaneidenne kimppuun suorastaan syyttäen heitä jostakin tavanomaisesta käytöksestä vaikka se sellainen tavanomaisuus sitoo vielä teitä kaikkia, eikä ketään ole tavallaan vielä vapautettu olemaan mitenkään erilainen, poikkeava jäsentelyissään. Mutta kuitenkaan ette suvaitse mitään erikoisuutta mielstänne vaan otatte heitä silmätikuiksenne kertoen havaitsevanne petosta ja väärin ymmärrystä kuten tahdottekin valaista kaikkea joka mielestänne vaikuttaa väärin käsitetyltä.

 

Kuitenkin osallistutte kukin kohdallanne ihan samanlaiseen vapauttamiseen kuten tahdottekin valaista jotakuta olemusta vapautuneensa maallisesta taakastaan, vaan siinä hänellä esikuvallanne on saattanut tapahtua vain jokin kehitys ymmärryksessään että hän on ottanut suuremmoisen tavoitteen kuvailla jotain kauniimpaa maailmanne opastusta jollaista jokainen tosin kohdallanne kykenettekin vapauttamaan. Vaan sitä sellaista kykyä ei ole vielä täysin kaikille suotu, mutta sellaisen siis saatte jokainen käyttöönne kuten olemme ennustaneetkin tapahtuvan.

 

Kertaamme jakeitamme opastamaan kaikkia siirtymään samalle aikapolullenne, eikä ketään jätettäisi ulos mistään arvoisestanne tapahtumasta. Sillä kaikkien mukaan parhaiten toimitte juuri yhteisönä eikä siellä siis ole vaikeaa siirtyä suuriin ryhmiin osallisten kukin parhain taidoin jakautumiseen jonkin opastavan tavoitteen. Ottakaa toisianne mukaan liittymään juuri siten kuin tahtovat, mutta jokaisella tulee olla se ylin oma tavoite kuitenkin säilyvä että kykenisitte uudistamaan sisäistä taivaltamistanne kohti suurta onnea julkaistavaa.

 

Jolloin osaatte juuri siten tavoitella kuten kuka tahtookin jalostaen vain peräti täysin omaperäistä ajatusta kuten tahdottekin ollen viisaampia sitten aikojen kuluessa kertomaan lisää jokaiselle joka vain tahtookin kuunnella, eikä siinä teiltä puutu mitään ymmärrystä olla ystävä ja kumppani kaikille arvoisillenne olemuksille että sinäkin osallistut pian jakautumiseen opastavaksi yrittäjäksi kukin kohdallaan. Tavoitellen jokaista saapumaan uudelleen luoksenne kuuntelemaan viisaita sanojanne kuten olette opastaneet heitä muutamia vuosituhansia aikaisemmin, että sinäkin tahdot siis jatkaa siitä mihin jäit, olemme kysyviä?

 

Kyllä tahdon.   Osallistumme siis sinun tavallasi kuten tahdot osallistua, vaikka voisit jo ajatella tätä työkykynä eikä enää arvailla vain opastajaa vailla olevasi. Sillä osaat jo tällaista täysin oma-aloitteista kerrontaa jalostaa luonasi, ollen se kertomus kumpuava vain jos vain tahdot aloittaa jäsentelyn uudelleen. Siinä tahdomme avustaa teitä jokaista siirtymään uudelleen jatkossa kertomuksin opastamaan toisia.

Miten helppoa se onkaan jatkossa sitten opastaa kun jokainen osaa jo ne perus tavat osallistua kuten kerrotte tapahtuvan pian erityisen mullistavan hetken maailmassanne kuvitellen sen olevan jotenkin maallisen tavoitteenne arvoinen loppu, vaan siten mahdollistatte juuri niiden ajatustenne suuntautumisen oikeaan jos kerrotte sellaista mitä eivät toiset vielä osallistuessaan kertaa.

 

Joten kertokaa vain heille kaiken mitä heidän on tiedettävä selvitäkseen maailmanne muutoksissa mukana, sillä kaikenlaista onnettomuutta on pian saavutettavissa kuten tahdottekin ilmaista esiin tulleita jaksoja maailmassanne kuten tahtoivat ainoastaan sotaa aloittaa. Eikä se sinä aikana ollut mitenkään erikoista, vaan sinäkin tahdot esiintyä kuitenkin uskossa luulotellen ettei sellaista aikaa enää tapahtuisi, vaan on se ovellanne jälleen jättäen kaikkea kylmäksi pauhullaan. Kuten tahdottekin havaita kaiken tapahtuneen usein salaperäisesti kauheuksia janoten heidän puolestaan jotka aiheuttivat muutoksia elämäänne kertoen sen olevan vaikutuksia vailla, vaikka näette kyllä kaikki miten se suorastaan vioittaa kansojanne kerääntymästä jälleen luottavaisina yhteen, millaisena jaksona tahtoisimme kaiken elämänne muistaa.

 

Sillä esiinnytte parhaiten juuri sellaisessa kannassa pysyen kun otatte toisianne käsitästä kiinni pysytellen juuri niin ystävällisinä kuin parhaan tahtonne mukaan kykenette. Joten ottakaa aohjeeksenne tavoitella vain sitä rauhan aikaanne kunnes osaatte katsella jotain arvokkampaa omistavanne kuten tahdottekin aina pelkästää rauhaa kaikille jäsenistöllenne aiheuttaa sanoillanne ja teoillanne. Sellaista tavoitetta siis suosittelisimme jokaiselle miten ottaisitte heitä toisia jäseniä luoksenne osallistuen juuri ehkäisten sitä sotaa aloittamasta mielentilaanne. Olkaa pahoillanne jos tahdotte jokaista loukata, mutta tahtoisimme kuitenkin kaikille esittää miten voisitte aloittaa jo sen rauhan ajan jollaisesta haaveilette usein.

 

20.4  

Selittäisimme ehkä vielä toisinnon siitä antamastamme lausunnosta miten ajattelit kulkuasi viihdyttää esitellen katsannon jos toisenkin toisille halukkaille, joten otatko sen valtaistuimesi pyynnöstämme, oikeutetun paikkasi jatkossa joukossamme?

 

Pyydämme mielellämme ensin lupaasi että voit miettiä mitä siitä sinulle seuraisi, ollen se jäsentynyt vaatimukseksi mutta sitlikin voit kaikesta aivan itse päätellä vaihtoehtosi.

Kyllä. Selitäisimme ehkä sinulle vielä muutamia yksityiskohtia sillä saatat olla väärässä joissakin kappaleissa eikä siinä ole mitään väärää sinulla tapahtunut mitenkään, vaan voisit vain jalostaa sitä ajatusmaailmaasi sointumaan enemmän sopivaksi meidän tasollemme. Olkaa siis vaatimattomia kuten ennenkin vaan siltikin olkaa päättäväisiä esiintymään juuri sellaisena taidokkaana ennustettuna jäsenenä että sinullakin väsyy moni kansalainen siinä etulinjassa kunnes esittelette heille kuitenkin entistä väsyneemmän kuljetun matkan, joten kertokaa heille täysin omin sanoin mistä kaikessa on kyse. Olkaa väsymättömiä suunnistamaan ensinnäkin usea eri reiteillenne ollen se väsynyttä liikkumista aluksi, vaan siitä ponnistatte ne jakeenne uudelleen alkuunsa miten tahdottekin kulkea.

 

Joten kannustakaa heitä vähäosaisempia kunnostamaan entisiä polkujanne suoraan laavaan kulkemaan vaikka sellaista ette ymmärrä miten sisällänne kuplii se ilo ja ymmärrys ollen se vain väsyneen matkan etäisyyden perässä miten tahdottekin matkata ollen vaiti tai sanaillen joitakin lauseitanne mietteissänne mutta siltikin tahdotte lausua niitä jakeitanne uudistumaan kuten tahdotte. Joten ottakaa heitä jäseniä mukaanne kulkemaan lauseittenne matkassa selittäen heille mitä tarkoittaa kaikki entinen vääristelty kokemisenne siellä maailmassanne ja verratkaa sitä tuleviin aikoihin miten tulettekaan ulos luolastanne ja kuorestanne päästen kaikesta jyvälle miten tämä maailmanne on rakennettu ja onko siinä vapaudellenne tilaa mielinmäärin taivaltaa entisen asemanne, menneisyyden pimeän reitin jatkumoksi.

 

Että sinullakin pysyy se haaveilu ennallaan miten otattekin heitä toisia mukaanne kulkemaan joten ottakaa vain ja jatkakaa yhdessä taivallustanne ollen se väsytetty alkuunsa jos tahtovat väärään suuntaan lähteä matkastanne. Sillä ensinnä tahdotte esitellä jotain kaikumista lauseiden, joiden monitahoisuutta ette kaiketi vielä tajua ettekä kaipaa siitä edelleenkään mitään päivittäistä käytöstä. Mutta ehkä siitä oikenette oikeaan suuntaan tehden juuri sellaisia päätelmiä kaikesta mitä suvaisemmekin edistää joten ottakaa vastaan ja kannustakaa muita.

 

Siinä tahdomme auttaa jokaista kansalaista kulkemaan entistä suorempaa linjaa myöden että kuvailette kohta täysin samoin sanoin kaikki ennustajienne kera miten heillä ja teillä kaikilla syntyi vain sanoja toisensa perään ollen se vaatimatonta aluksi, vaikka tahdoitte kannustaakin toisia syttyen itse valonkantajaksi. Vaan siinä edistätte kuitenkin toisia olemalla vain läsnä, sillä sekin auttaa kaipaavia jäseniänne olemisessa uudenlaisia kunnostettuja turvallisen välimatkan päässä.

Eikä teiltä uuvu mitään matkastanne hetkisen kuluttua vaikka sellaista tahtoisittekin kannustaa edelleen tapahtuvaksi vaan sinä osaat jaotella kohta niitä ongelmiasi kunnes kannustat heitä yhtälailla kannustamaan ongelmiaan, jolloin osaavat aloittaa entistä kauniimman osuuden kunnostamisen tiellänne. Sellaista tavoittelemme teille tänään kannustaen aloittamaan juuri siitä miten tahdottekin aloittaa, mutta kuitenkin kertaisitte toisillenne ollen viisampia jatkossa esitellen juuri sellaista tavoitetta kuten tahdommekin.

 

Esittelisit mielelläsi kysymyksiä, vastaamme ole hyvä.

Kiitos. Olenko minä toimessani nimikkeellä meedio vai onko joku muu sopivampi kuvaus tälle työlle?

Sellaista tavoitetta suomme teidän kunnostaa miten katselisitte joitakin asioita taivaallisesta näkökulmasta joten oletatko olevasi meedio?  En.

 

Kunnostamme siis ensinnä jotain kannustavampaa välinettä luomakuntaanne kuten että iloitsisitte olemuksestanne ensimmäistä kertaa eläissänne ollen se vastasyntynyt tavallaan kuten uusi maa tai jae. Joten kunnostaisimmeko ensimmäisenä sellaista sanaa käytettäväksi kuten maailmanrauha.

 

Sellaista tavoitetta kohti teillä syttyisi se alkuperäinen tavoite ansaita rahaa ja olla vastuussa kanssajäsenillenne heidän hyvinvoinnistaan, sillä ensimmäisenä teille saapuisi se tuomionpäivänne. Vaan sellaisen tavoitteen jakelisitte toistenne kunniaksi olla siitä selviytynyt jos tahdotte omistaa kunniakkaan mielen, tavoitellen vain osuuksia kummallisia mielestänne aluksi. Mutta siitä tavoittelette uudenlaisia kummallisia osuuksia vaikka välttelette sitä sanaa käyttämästä, mutta sellaista kyllä mielestänne tapahtuu joten ottakaa vastaan mitä tahdottekaan jäsennellä mutta käyttäkää uudenlaisia kannustavampia lauseita ja kuvailuja kuin että käyttäisitte niitä entisiä väsyneitä lauseita.

 

Mikä sana siis kuvaisi tätä työtä paremmin kuin meedio?

Kunnostaisimme sanaa jota olette käyttäneet aikakausia aiemmin käyttäen sellaista kuvailua kuten kunnostaja. Äärettömän paljon menetitte sellaisella katoavaisella tavalla käsitellä kauneutta, joten otitte väärät asenteet käyttöön asentaen vain kauniimpia käsityksiä kaikesta kunnioittavanne, kääntäen kaiken väärään suuntaan singonneiden lauseiden rakentelun upoksiin toisilta. Joten kansoittaisimme käyttöön uutta sanavarastoanne, kannustamme jokaista juopumiseen kykenevää käyttämään suosituimpia lauseitanne kannustamaan sellaista kohti jossa täyttymys sulautuisi virheellisyyteen.

 

Joten olettakaa olevanne sulia hulluuden jäseniä vaikka sellaistakaan ette ole, vaan selviätte kaikesta käsityskyvyllänne uudistua, joten käyttäkää sellaista tapaa ansaita rahaa että sinä selvittäisit heille olevasi uudestisyntynyt jumalatar. Ollen väsynyt tällähetkellä mutta siitä selviät kyllä ajan mittaan etkä ylpisty, olemme siitä varmoja että selviät kyllä kaikesta kunnialla. Selitämme tarkemmin sitä jumalatar osuutta sillä mietit kovasti miksi sanoitamme jälleen näin tarkkaan. Vaan katsopa askeleitasi taaksepäin onko siellä likaa varpaittesi välissä, mutta silti olet selvinnyt kuivalle maalle janoamaan lisää ollen varsin hyvin selvillä asemastasi että se on suorastaan vertauskuvallista jumaluuteen että sinulla syttyi palo ja osuus kuunnelmistasi vain tahtomalla kaikkea kauniimpaa tapahtuvaksi vaikka et osannut edes vielä alkuunkaan määritellä edes mitä tahtoisit kuunnella.

 

Sellaista eroavaisuutta kannustamme teidän asemaanne kuitenkin miten tahdottekin jatkaa kuitenkaan arvostamatta itseänne toisten yli, että sinulla syttyi kyllä se kunniallinen liekki jo ammoisina aikoina kun kamppailit vastassamme ollen heikentynyt kamppailusssasi. Sillä kannustimme sinua aina hieman enemmän kuin muita, olemme pahoillamme että olemme kannustaneet toisinaan vähäisesti mutta tarvitsit sellaistakin opastusta elämääsi että sinulla ei aina kaikki ole täysin omavaraista eikä helppoa, kaunista. Mutta sellaista tarinaa kuitenkin arvostat miten kerrotaan kaikkien olevan suuntautunut arvoiselleen asemalle ja sinulla se asemasi suuntautuu korkeammalle, tavoitellen juuri sellaista aamun tasoa jokaiselle kuten tahdotte nähdä aukeavan uuden päivän sädehtivän. Ollen se suunniteltu jalostumaan siitä edelleen entistä kauniimmaksi.

 

Eikä kenelläkään ole mitään ennakoimatonta lausuntaa tiedossaan vaan olette täysin tietoisia sitten kerran kaikesta ollen viisaita ja pudotettuja puustanne alas, mutta sellaista tarinaa kannustamme siis kerran kuuntelevanne ollen se viisaampi sanoissaan joten kannustakaa toisianne liittymään jakeiksi samantapaisiksi kuten olemme kertoneet. Ottakaa toisianne kaulasta ja käsistä ollen kumppaneita ja kannustavia jäseniä. Sellaista toivoisimme enemmän kannustavanne luoksenne tapahtumaan joten ottakaa neuvostamme vaari kerraten juuri sellaista tavoitetta kuten tahdoittekin ettei kenelläkään ole puutetta ei vedestä ei turvasta, sillä kaikkea saatte yllinkyllin. Omistaen enää kuitenkaan harva mitään tavoitetta kaipauksesta maallisen tavaran.

 

Kertaamme siis ensin teille kaikille kannustimeksi olla suvaitsevainen kanssaeläjienne suhteen, sillä jokainen joka kohtaa niitä kansalaisiaan tulee olemaan viisaampi kannustamaan heitä omalla tavallaan joten kannustakaa ja olkaa viisaita kuten toivotte olevanne. Kannustamme heitä toisia siis toisella tavoin esiintymään jolloin sinä voit arvata olevasi tällä tavalla ennustaja maailmassasi vaikka toisiakin on tietenkin mutta sinä saat erityisaseman jos tahdot olla kansalaistesi omaisuuden valloittaja.

 

Selvitämme ehkä toisen kerran heitä turvaamaan luomakuntanne toisiin omaisuuden jäseniin mutta sinulla tulisi olla valtaa ja voimakkuutta turvata ainoastaan itseesi. Ollen se vaativa polku, mutta syntyy sinulla niin paljon niitä tahtomiasi ankkureita turvaksesi ettei sellaista taivallusta kuitenkaan ole vaikeata suorittaa.

 

Kertaamme heille kaikille uudelleen miten kerrotte toisinaan tulevaisuudestanne ennustaneenne mutta kerta toisensa jälkeen muuttui se kaipaus, joten muutitte sitä aikatasoanne kannustamaan toisenlaista tavoitetta. Ollen se väsynyt aluksi mutta ponnistaen yhä uudemmalle kaipauksen virralle, edistäen toisenlaisen tavoitteen tulleen todeksi kuin se aikaisempi aikalaistenne kuvitelma.  (olemme siis itse muuttaneet tulevaisuuden tapahtumia...)

 

Edistämme kasvuasi kertaamalla opintojasi kyllä aikanaan joten palauta mieleesi valtakautesi ennenmuinoin jolloin osallistuit toisella tavoin kaikkeen mukaillen juuri sellaista kasvatttavaa mentaliteettia runojen muodossa, ollen se väärä reitti suosion kehitykseen sinä aikana mutta sellaista tahdoit harrastaa joten sanoitimme heille sinä aikana paljon lauseita kannustamaan elämäntehtävissään kuten janosit heitä opastaa jo aikoinaan. Sellaista tavoitetta kannustammme sinulle yhä edelleen, ole hyvä kannusta heitä ja ole arvoisesi olemus kannustaen yhä paremmin mitä enemmän suosit sitä ajatustasi luonasi miten teet kaiken jo vanhasta muistista kannustaen heitä paremmin joka kerta.

Kerromme heidän kuunnellen sinua auttajan roolissa ollen se verranollinen erittäin korkeaan kaipuuseen auttamisen, että sinua katseli moni siten miten näkisivät olleen heidän kansalaisesi vaikka edistit paljon enemmän katsellen omasta puolestasi. Sillä etsivät he toisinaan syypäitä joukkokuolemin olematta viisaita edes ymmärtämään miten sinulla ei sentään ollut valtaa ihan kaikkeen. Kannustamme heitä uudistumaan luoksesi kannustamaan sinua liikkeelle lähtemään ollen se henki heidän hallussaan yhä että sinä valloitat heidän sydämensä kannustamalla edelleen jäseniäsi liikkeelle ollen se puhdistautunut uskonto kohta valloillaan kertoen jotain ennustamatonta väsynyttä aluksi mutta siitä kannustatte itsenne liikkeelle

 

Pelaamme tällaista ajatusleikkiä kanssasi ettei syntyisi liian kannustavaa jaetta itsesi suhteen.

Näkemiin ole hyvä palaa luoksemme harjoitellen puhettasi kauniimmasta tulevaisuudesta.