(Uudelleenjulkaisu, piilotetusta artikkelista julkiseksi, alkuperäinen julkaisupäivä 14.2.2014)

Hymyilenköhän mä enää koskaan, mietin ja katselen itseäni peilistä vessassa käsiä pestessä. Tunnetilat on vaihdelleet kuolemanhalusta hiljaisen hyväksyvään alakuloon. Pyysinkin aikoinaan että mummoa ei otettaisi pois ennenkuin olen selvittänyt onko kuoleman jälkeen elämää... nyt asiat ovat tavallaan edenneet oikeassa järjestyksessä. On helpotus tietää että mummo on luultavasti meidän ympärillä huolehtimassa että varmasti pärjäämme ja jatkaa sitten matkaa taivaan iloon. Nyt saan pitää hänet aina mukanani, eikä hän ole sänkynsä vanki pelkäämässä yötä.

En tiedä missä hän on, mutta uskon että näen vielä terveiset unessa. Mummo ei jättäisi hyvästelemättä, hänellä on vielä suklaata ja kahvipakettikin kainalossaan. Olen yrittänyt viestiä että mummokulta, pärjäämme kyllä täällä. Joitakin kummallisia asioita on tapahtunutkin enkä ihmettele sitä yhtään, meillä oli voimakas side mummon kanssa. Jos olin väsynyt ja alakuloinen, kuulin useasti että mummo on ollut sairaana, olin jotenkin heijastus hänestä.

Viime yönä nukuin ihmeellisen sikeästi mutta näin unen. Siinä papilla oli hevonen jolle hän opetti rakkautta, oli numeroitu lista muitakin opetuksia kaikenlaisista hyveistä. Muistan selvästi sen listan mutta en asioita joita siinä oli, harmi. Lisäksi oli jokin sana minkä painoin mieleeni mutta sekin unohtui. Mikähän unen pointti oli, voiko eläimille opettaa rakkautta? Tietysti tavallaan kohtelemalla niitä aina hyvin ja kärsivällisesti.

Kävin työhaastattelussa mummon kotipaikkakunnalla. Kaiken sen vaivannäön, pahan mielen, pitkän matkan jälkeen totesin haastattelijan olevan lapsellisimmasta päästä mitä olen nähnyt. Sitähän ei voi ääneen sanoa joten tulee vedetyksi tekoystävällistä linjaa joka ällöttää jälkeenpäin. Työ olisi ihan ok, paikka mitä loistavin sijainniltaan mutta en tule saamaan sitä koska meillä ei yksinkertaisesti synkannut yhtään. Taas yksi hukkaan heitetty yritys.

Kelaan olen ollut yhteydessä sillä kolmas kuukausi nyt menossa eikä päätöksiä suuntaan tai toiseen. Kaivelin viiden vanhan työnantajan tiedot että saavat täyttää lomakkeen ja lähettää minulle. Toki olen jo kaikki todistukset, sopimukset ja joka ikisen viime vuoden palkkakuitin lähettänyt Kelaan muttakun ei riitä. Ei riitä ei riitä ei riitä. Mikään ei riitä. Olen täysin järkyttynyt kyykyttämisestä, ei voi mitenkään olla todellista! Sairauspäivärahalla ja työttömänä on ensiarvoisen tärkeää että hyvänen aika se raha tulee ajallaan! Miten ihmiset suostuvat tällaisen byrokraattisen laitoksen pelleilyyn?!

imagesT1RPE51I-normal.jpg