(Uudelleenjulkaisu, piilotetusta artikkelista julkiseksi, alkuperäinen julkaisupäivä 4.3.2014)

 

Hei vaan kualema, sää ole nynny äijä!!
Helppo sun' o vaani nurkan takan
ja lykät paikal juur ko viimetteks kaivata, 
viärä kaikkest kultasemp miäs, 
paras naine, siliäottasemp laps, 
pehmusemp mamma,
kuljetta kenenkkä näkemät, 
taakses kattomat, rikospaikal palamat 
jonkkus perunakellarihajusse kotiluala, 
mist maam pääl saak 
ei ol ikä yhrenkä ään kuulunu.
Häppe hiukka.
Jos sää ole reilu miäs, sää tule näkyvil, 
tuat kaik viämäs hyväs järjestykses takasi, 
pyyrät antteks meilt henkilökohtasest ja 
maksat loppuelämäs korvauksia, joka penni.

-Heli Laaksonen-

~~~~

Nyt on sitten vaihtunut alakulo raivoon ja itsensä syyttelyyn. Olisin voinut sitä, jos tätä. Olen katkera että eräs henkilö pilasi jonkin verran suhdettani mummoon kun olin pieni, en tiedä mitä skismaa heillä oli silloin. Mutta on väärin käyttää lasta aseena, se henkilöltä opittu asenne mummoa kohtaan säilyi mulla vuosikaudet, enkä edes tiennyt mihin se perustui. Harmittaa. Katumisia riittäisi, tilanteita, että on pitänyt joitakin menoja tärkeämpinä kuin aikaa mummon kanssa. Miksi nuorena ei ole järkeä, kysyn vaan?

On tunne että on satimessa tässä elämässä, tätä kuolemista tämä on. Odotas nyt vain hetkisen niin lähtee uusia ihmisiä. Odotas nyt vain että tulee päivä kun kompastut, elämä vetää jalat altasi. Siinä sitten nöyrryt polvillesi ja pelkäät, pelkäät, pelkäät. Elämäsi loppuun asti. Minne pääsen hoidettavaksi, onko minulla rahaa, kuka huolehtii, eikai joku joudu kantamaan huolta. Onko rohkeimmille silloin jo tarjolla eutanasia, voiko valita kalenterista kuoleman päivänsä jos toivoa ei enää ole. On väärin että toivottomat ihmiset joutuvat päättämään päivänsä häpeällisesti junan tai rekan alle, se ei ole reilua. Minusta eutanasia olisi reilua, mä olisin valmis jos tarve vaatii.

En ole niin valaistunut että tällähetkellä jaksaisin uskoa yhtään mihinkään. Joku ihminen on vain poissa ja se on kammottavaa. Yksinkertaisesti käsittämättömän kammottavaa. Haluan vain palata menneeseen. Anna anteeksi mummo, huudan täällä sinua apuun kuin pienenä kaatuessani. En tiennyt silloin että voisin kaatua vielä aikuisenakin, pahemmin, ja olisi tällainen päivä kun et enää pääse ojentamaan kättäsi hymyillen. Olen niin pahoillani että sorrun vaatimaan sinua takaisin, se ei ole reilua sinulle.

~~~~

http://yle.fi/uutiset/lastenpsykiatri_on_vaarallista_ajatella_etta_syli_on_lapselle_palkinto/7104628

http://hidastaelamaa.fi/2014/02/kivimetsassa-kohti-isompaa-havahtumista/

~~~~

On muistot kuin kukkia

varrelta tien

kädessäin

yhä näin

niitä vien