(Uudelleenjulkaisu, alkuperäinen julkaisupäivä 30.3.2018)

Joitakin viestejä, mitään erikoista ei ole sattunut paitsi sellaiset maalliset toiveet joiden eteen joskus on nähnyt vaivaa, todellakin käyvät toteen ihmeellisesti kun ne on jälleen laittanut toivomuslistalle. Huomenna ilmeisesti olisi jotakin tapahtumassa, ainakin kehotettiin että hiljentyisin miettimään. Sitä en ole ehtinytkään tehdä viimeaikoina. Kaikille on kummallisia asioita tulossa, ja kerronnallisen matkan päätteeksi sijaitaan ylhäällä.

 

30.3  (oik. korvassa soi jo, kun vasta heräilin aamulla... "ota kirjasi", joten kirjoitin ylös)

 

Ota siis lähteesi virallinen osuus esiin ja katsele toisaalta mitä se korvaa toista asiaa. Kertaa ensin jotakin tavallista tarinaa eli kuuntele osaatko tarinoida kuten laulettiin vanhoissa tarinoissa. Ohjaa enemmänkin tänään oikealle ja laula toisinaan tarinoita, ohjaa lisää tarinoitasi menestymään ja määrää se tehtäväksi hetimmiten.

 

Näe miten kohtaavat he toiset jotakin uuden alkamista ja näennäisen tavanomaisesti kertovat menestymisestään, vaikka sellainen tarina kuuluu tarinoiden yli että jokainen osallistuu joukkokehollistumiseen. Ole hyvä valaise vielä tarina siitä miten vaikutatte itse siihen joukkokehollistumiseen, joten aloita vaikka siitä miten jokainen sallii tarinoidensa kummuta päätösvaltaisesti eikä salli heidän toisten aloittaa surmaamista kerronnan.

(surmaamista = että toiset lannistavat meidän tarinankuuntelemisen yrityksemme...)

 

Tarinan kehittyessä jokainen kokee asioita kummallisia eikä tule sallia niiden tavoiteltavan mitään erikoista, vaan sallivat vain kaiken tapahtua ajallaan. Kuten tarinoissa tapahtuu usein, tulee sattumuksien kautta totuus esille ja kerronnallisen matkanne päätteeksi sijaitsette ylhäällä vuoristossa eikä sijaita siellä turhaan, vaan otatte matkaanne jokaisen tavoittelemanne asian ja kohtaatte ne kuunnelmanne totena.

 

Kertaamme vielä sijaintinne muuttuvan ajan mittaan, joten ole vaiti jos kohtaat vaikeuksia. Eli kohtaatte jokainen jotakin uutta asiaa joka suunniltaan ajaa suunnilleen jokaisen, ole hyvä valaise mitä se tarkoittaa. Eikä ketään surmata tai saavuteta mittavaa tuhoa, vaan jokainen osuu kummallisten yhteensattumusten kautta enimmäkseen tavanomaiseen tarinaan, vaan tälläkertaa se on hiukan erilainen.

 

Ehkä lisää saatte ohjeita, ole hyvä valaise mitä ehtisit suorittaa huomisin. Vaikka tänään vielä saatat ehtiä muuta tekemistä, vaan sijaitse huomenna pienen asian verran sivussa itsestäsi. Ole hyvä.

 

Kiitos. Onko joukkokehollistumisesta vielä tarkentavaa asiaa? Ehdimme lisätietoa saada myöhemmin.

Onko se kuitenkin oikein kirjoitettu? Oikaisemme jos väärin teimme, eli on.

 

 

29.3 Aamulla heti herätessä, en kirjoittanut ylös mutta tiivistettynä: ”Olemme pettyneitä miksi tyydyt työpaikkaan kun olisit saanut mitä toivot.” (Sain siis toivomani työpaikan joka oli mielestäni hieno asia... mutta se ei kehitä henkistä puolta tietenkään, en vain tosiaan vielä tiedä miten voisi elää muuten kuin maallisella työllä.)

 

26.3 Keskiyöllä oikea korva soi, vasen vaimeammin. Kuuntelin, en muista tarkkaa sanamuotoa muuta kuin lopun: "Toivo ympäristöltäsi mitä tahdot ja opasta sitten muita."

 

Ja aamulla oikea korva soi todella pienesti jolloin kirjoitin:  "Iloitsemme yhdessä kaikesta kauniista saapuneesta elämässäsi, ole kaunis ehdottomasti lisää jatkossa. Kerää jotakin kaunista lisää, ole kaunis ja kohtelias. Ole hyvä. Kerro heille toisille miten kannustaa jotakin liikkeelle, ota ensimmäinen lähtö haltuusi ja aloita siten pohjalta etttä uudistat jotakin arvokasta mutta läheistä asiaa sinulle eli arvotonta mutta arvokasta.

 

Lähinnä siksi opastamme näin että siirtyisitte uudelleen matkustamaan, kerää siis intoasi ja aloita jatkossa kuten parhaaksi katsot. Aloita aina näennäisen alusta uudistamaan, näet pian mitä kaikki se sellainen tarina tarkoittikaan että olisitte liitettynä suureen veljeskuntaan, näennäisen kirkkaaseen katseeltanne mutta ilman toitotuksia saapuvat.

 

Ole valmis jatkonäkemiseen, kerro ilmestyvän uusia ihmettelijöitä lisää hetkessä matkaanne. Ole tiedon suhteen varovainen että näet toden potaskasta. Ole hyvä, näemme lisää jatkossa, näkemiin.

Kiitos!