(Uudelleenjulkaisu piilotetusta artikkelista takaisin julkiseksi, alkuperäinen julkaisupäivä 22.1.2014)

 

Valtavan hienot maisemat, kävin mm. työkkärissä. Mennessä mieli oli positiivinen ja olin iloinen että lähdin. Ilmeisesti työnhaun uusinnan olisi voinut nykyään hoitaa ihan puhelimitse mutta uhrasin vähän polttoainetta jos vaikka olisi saanut jotain hyödyllistä tietoa sieltä. Hah. Ihan kuin olisin tullut kreikkalaiseen työhuoneeseen jossa tärkeintä oli lämpö ja musiikki. Ei sillä taloudella ja työllisyystilanteella niin väliä koska eihän ME sille mitään voida. Ja mä olin niin täynnä energiaa vielä sielläkin mutta tullessa kaikki oli mennyt ja fiilis oli karmea.

Vähän sama kun kävin ADD haastatteluissa aikoinaan ja haukotteleva psykologi tyrkkäsi vain jonkin mielialaa tasaavan lääkereseptin kouraan vaikka ei mulla edes todettu sitä oireyhtymää. Tajusin sillä sekunnilla että se käytti jo samaa lääkettä. En ole koskaan ollut asiakkaana missään muualla pakotettuna katselemaan virkaa hoitavan jatkuvaa haukottelua, venymistä ja vastaamista puheluun kesken kaiken jossa neuvoo tytärtään mitä ottaa kouluun mukaan. Olisin ollut kiinnostunut keskustelemaan haastatteluiden jälkeen miten oppia suhtautumaan elämään oikein ja sellaista yleishyödyllistä itsepsykologiaa, mutta ei siitä ollut sellaiseen.

Miten pääsee takaisin työelämään nyt kun  "korttini on siellä kortistossa", kun olen "syrjäytynyt"? Onko se enää syrjäytymistä vai tavallista elämää? En ole saanut työkkärin rahaa kuin reilu kymmenen vuotta sitten viimeksi. Asia ahdisti niin paljon että tulin vähän kipeäksi. Ja kun katson niitä huonosti palkattuja osapäivätöitä niin tulen vain pahalle tuulelle. Lisäksi en enää koskaan edes halua lähteä masentavaan työhön, en jaksa enää kumarrella kaikenkarvaisia esimiehiä enkä ajaa satoja kilometrejä vippirahalla vain päästäkseni töihin. Tein sen virheen viimevuonna ja hups niitä töitä ei riittänytkään. Kaikki virheet olen tehnyt itse joten tiedän ketä syyttää.

Täytyisi keksiä oma työ, omilla ehdoilla, vaikka se sitten olisi "will work for food". Orjan ehdot on aina olleet sitäkin huonommat. Vai uskaltautuisiko todella vähävaraiseen elämään? Luin joskus Sirkka Santapukin kirjan Oivalluksia, ja siinä oli hänen työstään kuolevien parissa. Suurimpia asioita joita kuolevat katuivat, oli että he olivat liikaa juosseet rahan perässä eivätkä nauttineet läheisistään ja elämästä. Niin, se on niin vaikeaa päästää irti rahasta...

Ja ajatuksia, mikä lopulta on tärkeää (kuolemanrajakokemus):

http://www.themastershift.com/first-time/

Pakkaskuvia Suomesta:

http://yle.fi/uutiset/pakkanen_on_melkoinen_taiteilija__katso_kuvat/7041613

http://yle.fi/uutiset/kuvagalleria_lumi_lennossa_ja_erikoinen_jaaaukko/7027411