(Uudelleenjulkaisu piilotetusta artikkelista julkiseksi, alkuperäinen julkaisupäivä 22.12.2013)

Sain sittenkin aikaa tänään itselleni senverran että hetkisen rauhoituin. Se hoito alkoi taas ja kesti varmaan puolisen tuntia, tälläkertaa ravistelujen ja taputtelujen lisäksi naputtelin toisen käden rystysillä kipukohtia. Ilmeisesti nämä taputtelut ja naputtelut ja ravistelut saavat aikaan jotain hermoimpulsseja että käsi toimisi jälleen kuin ennenkin. Sehän sitten joskus nähdään.

Tunne ei taaskaan ollut mitenkään ihmeellinen, vain ne rakkaustervehdykset alussa ja lopussa. Mutta sitten menin vessaan ja siellä istuessa tuli valtaisa rakkaustunne, nauroin äänettömästi, hymyilin kuin hölmö ja siihen sekoittui itkua. Se oli niin valtavaa. Se tunne oli että joku kutitteli mun sielua sisäisesti ja nauraa kihersin, ihan kirjaimellisesti tunsin sen sisälläni. Velloin siinä onnessa hetkisen, olin myös onnellinen että olen kyennyt muistamaan joululahjalla kaikkia tärkeitä. Mutta sitten tunsin miten mua painettiin alaspäin siinä pytyllä, menin sitten sen mukana. Ihmettelin aikani miksi tuijotan varpaitani, mitä ihmettä niissä voi olla? Kunnes tajusin: ne hassut raitaiset sukat olin saanut siltä sairaalta ystävältä! En ollut muistanut sitä lainkaan, voi sentään! Mietiskelin ja kyselin mitä hänelle voisin vielä antaa ja vastauksena tuli: paita. Sen täytyy olla erityisen kaunis paita ja haluan sen siunata ja laittaa siihen paljon onnellisia ajatuksia ja hymyjä! Sitten voin sen kautta jatkossakin lähettää hänelle lämpimiä onnen tunteita :)

Se tunne on nyt jäänyt ja lisäksi sain viestinä joltakin vanhan iloisen laulun, aloin yhtäkkiä hyräilemään onnellisena ruokaa laitellessani sen vessareissun jälkeen. Kukahan se iloinen laulun lähettäjä oli!

Vellon onnen tunteessa edelleen, ruokani on jäähtynyt pöydälle jossa palaa kynttilä. Mies ja kissa nukkuvat. Sade ropisee. Mitä tällaisesta tunteesta voi enää kirjoittaa, ei mitään.

:)