Corey Goode ja tekijänoikeuksien varastaminen, joka voi siis olla myös elämäntarinan varastamista. "IPR on lyhenne sanoista Intellectual Property Rights. Suomessa termillä IPR viitataan immateriaalioikeuksiin, joilla perinteisesti tarkoitetaan teollis- ja tekijänoikeuksia. Tekijänoikeudet koskevat yleensä henkisiä tuotoksia kuten maalauksia, sävellyksiä, kirjoja jne."

Kohta 16:50 Ufoyhteisöjen huijarit, larppaaja-matkijat, selkäänpuukottajat, tarinoiden varastajat, tapahtumien järjestäjät käyttivät hänen nimeään luvatta, sekä painostivat häntä hyväksymään muita "super-soldier" -henkilöitä joiden esittelemää "sisäpiiritietoa" hän ei kyennyt vahvistamaan. Hän haastoi oikeuteen mm. Gaia-TV:n sekä ihmisiä (keksittyjä syytöksiä alkoholismista, raiskaustuomioista, ym häirintää): "Olen saanut tarpeekseni. Tämä on minun elämäntarinani, se kaikki todella tapahtui enkä vedä mitään puheitani takaisin. Suojelen elämäntarinaani, kukaan ei voi vain päättää matkia tarinaani ja tehdä sillä rahaa. Ei voi levittää valheita jostakusta aikomuksena hänen tuhoamisensa että voisit varastaa heidän henkisen omaisuutensa ja tehdä sillä miljoonia. Se on laitonta, epäeettistä. Tämä ei tapahtunut Cabalin joukoissa, tämä tapahtui "valoa ja rakkautta" -yhteisössä joista noin 70 % on vilpittömiä ja hyväntahtoisia.

Siirrymme pois yhteisöstä, siirrän elämäntarinani ja henkisen omaisuuteni videopeleiksi, kirjallisuudeksi, elokuviksi, yrittäessäni herättää ihmisiä. 

- - "Et voi kutsua itseäsi kriitikoksi jos levität valheita, juoruja ja yrität tuhota henkilön."

- - "Ihmiset ovat niin helposti harhaanjohdettavissa, ovat vakuuttuneita että käyttivät omaa harkintaansa vaikka menevät vain sen mukaan "mikä resonoi" ja tuntuu hyvältä. Siitä ei seuraa mitään hyvää."

- - "Opetamme ihmisille miten suojella tekijänoikeuksiaan, sillä heidän aineistonsa tullaan varastamaan. Tämä yhteisö on kuin virus."

- - "Ufologia on koneisto, se on biljoonan dollarin ala, se ei ole yhteisö. Kaikessa on kyse rahasta. Suojelen itseäni ja pidän huolen etten ole tämän koneiston uhri."

Suomensin pääkohtia videolta: https://youtu.be/hBorL1VQD2s

*

Perustietoa ufoilmiön historiasta ja viljapeltokuvioista.

"Viranomaiset ovat salanneet omat ufotutkimuksensa myös Suomessa. Tämän kerrotaan tulleen ilmi vuonna 2003, kun suomalaiset ufotutkijat tutkivat merivartioston ufotapauksia heidän omasta pyynnöstään. Koivula mainitsee, miten tutkimusten yhteydessä paljastui, että rajavartiosto ja ilmavoimat olivat vuosikymmenien ajan tutkineet ufoja Suomessa salaa."

"Yksi syy disinformaation leviämiseen ovat menetelmät, joita viralliset tahot ufo- ja viljapeltokuvioilmiöiden yhteydessä käyttivät aiemmin Yhdysvalloissa ja Englannissa. Niiden avulla suuri yleisö pyrittiin häätämään liikaa kiinnostumasta aiheista, jotka olivat kiusallisia viranomaisille. USA:ssa toisen maailmansodan jälkeen käytetty menetelmä käytti massojen hallintatyökaluinaan pilkkaa ja pelkoa. Tähän juontaa myös juurensa se, miksi joitakin ufokontaktihenkilöitä leimattiin huijareiksi."

https://www.aurinkotie.fi/artikkeleita/salatut-ufoarkistot/

Miten aloittaa kommunikointi ja mitä kommunikointi on, miten kuunnella ohjausta: https://www.aurinkotie.fi/artikkeleita/pyhan-hengen-ohjauksen-kuuleminen/

*

 

Echart Tolle puhuu kanavoinnista joka on hänen mukaansa Ykseyden tietoisuuden ilmentymistä yhden lähteen kautta. Mihin tahansa oletkin kontaktissa, jopa avaruusolentoon, se on lopulta Yhden tietoisuuden ilmentymistä eikä ole mitään vierasta tässä maailmassa. Voi tosin olla kontaktissa myös omaan egoonsa (jos ei ole tehnyt vielä henkistä työtään sen vaiheen ohi pääsemiseksi). Hän itse arvelee että ei kanavoi aihepiirejään sana sanalta, vaan ne tulevat hänen sisältään isompina kokonaisuuksina.

Hän ottaa esimerkiksi Ihmeiden oppikurssin: "Jotkut kanavoinnit ovat erityislaatuisia, korkeampi tietoisuus on mukana. Ihmeiden oppikurssi kanavoitiin välittäjä Helen Schuman kautta, hän oli Columbian yliopiston psykologi. Hänen kauttaan tuli ääni, hän kirjoitti saneluja joka päivä toimistollaan yliopistolla. Hän kertoi asiasta vain yhdelle kollegalleen, ja joutui laittamaan ovensa lukkoon sanelujen ajaksi koska muut olisivat ajatelleet hänen tulleen hulluksi. Kaikki alkoi siten että hän kuuli sisäisen äänen: "Tämä on ihmeiden oppikurssi, kirjoita muistiinpanoja." Hän kertoi kollegalleen: "Kuulen äänen, tulenkohan hulluksi." Kollega sanoi: "Kirjoita ylös mitä ääni sanoo, niin me päätämme oletko hullu."

Hän siis kirjoitti ylös, eikä se ollut hullua, vaan syvästi inspiroitunutta opetusta. Joka tosin ei ole ihan jokaiselle sillä muoto miten se tulee, ei sovellu kaikille. Jokin yksi tietty oppi ei ole kaikille sopiva.

https://youtu.be/bB_2PRU3ppE