Seura-lehti 4.10.2015 Juha Kauppinen (linkissä kuvia)

"Tarinan mukaan Kostamuksessa Vienan Karjalassa on asunut poikkeuksellinen pitkiä ihmisiä. Jättiläisiä. Perimätiedon mukaan alueelta löytyi ikivanhoja hautoja, kun Kostamuksen rautakaivosta perustettiin 1970-luvun lopussa. Sittemmin kalmistot ovat peittyneet kaivoksen patoaltaan alle.

Kostamuksen jättiläiset on mainittu Seurassa aiemminkin. Niistä puhui ohjaaja Markku Pölönen. Hän kehittelee elokuvaa, joka pohjautuu tarinaan Vienan Karjalan jättiläiskansasta. Ajatuksena on, että Kalevalan hahmot, Väinämöiset ja kumppanit, olisivat oikeasti olleet olemassa ja että he olisivat olleet poikkeuksellisen suurikokoisia.

Aloitan tutkimisen kansanrunousarkistosta. Sinne on kerätty suomalaisia ja Suomen lähialueisiin liittyviä uskomuksia erityiseen tarinakortistoon. Sieltä voi katsoa, minkälaisia kertomuksia kansan suussa on kulkenut. Jättiläistarut ovat arkistossa oma kokonaisuutensa. Mutta se pitää sisällään lähinnä stereotyyppisiä tarinoita siitä, mitä jättiläiset ovat tehneet, siis uskomuksia. Kostamuksessa eläneistä oikeista, tavallista pitemmistä ihmisistä ei löydy viitteitä.

Elokuvaohjaaja Markku Pölönen kertoo Seuran jutussa kuulleensa jättiläisistä ystävältään, lääkintäneuvos Antti Alasoinilta. Alasoini muistuttaa, että ihmisen pituus on suhteellinen käsite. Ennen ihmiset olivat keskimäärin pienempiä kuin nyt. Jättiläinenkin on siis tarkoittanut muinoin jotain muuta kuin nykyään. Alasoini on vakuuttunut, että Kostamuksen hautalöytö on todellinen. Hänen mukaansa petroskoilaiset arkeologit olivat ehtineet käydä paikalla ennen kuin kalmistojen päälle rakennettiin Kostamuksen kaivoksen patoallas. He olivat myös kaivaneet vainajia ylös. Työ jouduttiin keskeyttämään, kun allas täytettiin vedellä.

Alasoini mainitsee ohimennen Juminkeko-säätiön, joka toimii Kuhmossa.

 

Kansanrunousarkiston tutkija Liisa Lehtoa on jäänyt kaivelemaan kysymykseni jättiläisistä. Hän on tehnyt sen, mikä minunkin olisi pitänyt tehdä huolellisemmin: googlannut. Lehto lähettää viestissään linkin Juminkeko-säätiön sivuille. Linkin takaa löytyy kuvauksia Vienan runokylistä, joihin Juminkeko on järjestänyt matkoja. Kostamuksen kylän kohdalla puhutaan arkeologisesta löydöstä. Myös pitkistä vainajista.

Ennen kuin kylän paikka kalmistoineen peittyi Kostamuksen vuoriteollisuuslaitoksen lieteveden alle, ehtivät arkeologit suorittaa kaivauksia. – – Kansan suussa elänyt, Castréninkin tieto Vienan muinaisesta jättiläiskansasta sai todennuksen, kun hautalöytöjen joukossa oli useiden parimetristen miesten jäännöksiä, sivuilla lukee.

 

Vienan Karjala on pohjoisinta Karjalaa, jossa Elias Lönnrot ja I. K. Inha dokumentoivat kansanrunoutemme rippeitä 1800-luvulla. Molempien matkakertomuksissa mainitaan Kostamuksen kalmisto. Inhan teksteistä päätellen se on ollut vaikuttava paikka.

Hämärsi jo illaksi, kun pääsimme tuulen päälliselle rannalle, ja ruskoja vastaan näimme korkean kuusikon. Se kohosi yksinään kuin mahtava pensas tummalla maalla. Harmaita taloja oli sen ympärillä, niitä tuskin maasta erotti. Siinä oli Kostamuksen kylä ja tuo kuusikko oli sen kalmisto. Niin juhlallista kalmakuusikkoa en ollut ennen nähnyt, Inha ihastelee.

Mitä sitten on tapahtunut? Miksi kalmistoa ei ole tutkittu kunnolla? Miksi se olisi löydetty vasta 1970-luvulla, jos kerran sekä Inha että Lönnrot kertovat siitä kenttätutkimusteksteissään?

Juminkeko-säätiön puheenjohtaja Markku Nieminen: ”Hautalöytö on ilman muuta totta, eikä meillä ole mitään syytä epäillä tietoja, joiden mukaan sieltä on löydetty myös joitain tavallista pidempien ihmisten jäännöksiä. Miehistä pisin on ollut 215-senttinen. Pisin nainen on ollut 185-senttinen".

Markku Nieminen on tavannut ihmisiä, jotka ovat nähneet Kostamuksen jättiläisiin liittyviä asioita. Hän tunsi hyvin esimerkiksi karjalaisten kansallisrunoilijana pidetyn Jaakko Rugojevin. Rugojev syntyi 1918 ja kuoli 1993. Hän oli Kostamuksen Suojärven kylästä, joka on Karjalan runokyliä. ”Kalmistot löydettiin Rugojevin ansiosta”, Markku Nieminen sanoo.

 

Kostamuksen 1970-luvulla rakennetun rautakaivoksen vedet oli alun perin tarkoitus johtaa puhdistamattomina Kostamusjärven eteläpuolen vesistöön. Koko vesireitti, jonka varrella monet runokylät sijaitsivat, olisi likaantunut. Rugojev ei suostunut tällaiseen. Hän otti yhteyttä Kostamuksen johtajiin, jotka sanoivat, että asia kuuluu koko Karjalan johdolle. Karjalan hallituksessa puolestaan sanottiin, että asia kuuluu Suomen ja Neuvostoliiton hallituksille. ”Lopulta Rugojev kirjoitti Leonid Brežneville kirjeen, jossa hän totesi, että jätevesiä ei missään tapauksessa voi laskea Kostamuksen kaivoksen eteläpuolisiin vesiin.”

Tapahtui ihme. Niemisen mukaan Brežneviltä tuli käsky rakentaa pato, jolla Kostamusjärven eteläpuolinen vesistö suojellaan jätevesiltä. Ilman patotöitä kaivurin kauha ei olisi sattunut kohtaan, jossa Kostamuksen unohtunut kalmisto sijaitsi. Tarvittiin vielä eräs kaivinkoneenkuljettaja, joka oli periaatteen mies. ”Tälle kaivurikuskille sanottiin, että tuosta mäennyppylästä pitäisi kaivaa soraa. Mutta sieltä alkoi tulla esille luurankoja, jolloin tämä mies kieltäytyi jatkamasta työtään vedoten siihen, että kyseessä on pyhä paikka.”

Mies uhattiin erottaa. Kostamuksen työmiehillä oli kovat palkat, ehkä kymmenkertaiset normaaliin verrattuna. Silti mies kieltäytyi kaivamasta pyhää maata. Hän sai potkut. Asiasta kerrottiin Petroskoissa ilmestyneessä sanomalehdessä, ja arkeologit kiinnostuivat kalmistosta. Kostamus oli suljettua aluetta, jolle kulkemiseen tarvittiin turvallisuuspoliisi KGB:n erikoislupa.

”Vasta juttu kaivinkoneen kuljettajasta sai tutkijat vaatimaan, että kalmismaa pitää tutkia.” Arkeologit saivat KGB:ltä luvan. ”He ehtivät tutkia noin kolmasosan alueesta ennen kuin patoallas täytettiin vedellä ja kalmisto jäi veden alle.”

Vainajia oli kolmessa kerroksessa. Vanhimmasta, vähintään keskiajalta peräisin olevasta osasta löytyivät mainitun mittaiset, normaalia pidemmät vainajat. Uusin kerros oli suhteellisen tuore. Sinne oli haudattu vainajia 1800- tai jopa 1900-luvulla.

Kalmiston tarkka sijaintipaikka katosi yleisestä tiedosta jatkosodan aikana, jolloin suomalaiset sotilaat rakensivat Kostamukseen tukikohdan. He käyttivät hautausmaan ristejä ja muita näkyviä puita juoksuhautojen tekemiseen.

 

Miksi normaalia suurempien luurankojen olemassaoloa ei ole selvitetty perusteellisesti sen jälkeen, kun ne kaivosta perustettaessa löydettiin? Markku Niemisen mukaan siksi, ettei Karjalan tiedekeskuksen arkeologian osastolla ollut rahaa tehdä tutkimusta. Näin hänelle sanoi Karjalan kansallisrunoilija Jaakko Rugojev. Hautojen ikien määrittäminen vaatisi hiilimääritystä, jota ei ole tähän päivään mennessä tehty. Hautalöydöstä ei siis ole julkaistu tieteellistä raporttia. Tästä syystä sitä ei tunneta laajasti.

Juminkeko-säätiöllä on kuitenkin hallussaan hautalöytöön liittyviä mustavalkokuvia ja tutkijoiden piirtämiä kaavakuvia. ”Järjestimme 1986 Kuhmossa suuren Kostamus-näyttelyn. Mieleeni juolahti, voisiko tuon Kostamuksen jättiläisistä todistavan materiaalin saada lainaksi näyttelyyn. Jaakko Rugojev oli varma, että sitä ei saa, mutta niin vain instituutin johtaja Maria Vlasova suostui lainaamaan kuva-aineistoa. Meille jäi joitain kuvia, joita voi kyllä käyttää.”

 

Lähetän materiaalin Museoviraston arkeologille Pirjo Uinolle, joka on Juminkeko-säätiön hallituksen jäsen. Uino tuntee hyvin Venäjän arkeologiaa, mutta Kostamuksen löydön materiaaliin hän ei ole tutustunut aiemmin. ”Asiallisen näköisiä kaivauskarttoja ja historiallisen ajan kalmiston tyypillistä löytöaineistoa. Kaularistien perusteella löydön iän voisi varmaan ajoittaakin.”

Uino löytää maininnan Kostamuksen hautalöydöstä myös kirjasta Arheologicheskije pamjatniki Karelii, jossa on esitelty Karjalan tasavallan muinaisjäännökset. Kalevalan piiri, Keskinen Kuittijärvi, Kostamukshskoje-järvi. Kalmisto. Julkaisu: ei ole, kirjassa lukee. ”Paikalla on siis tehty aivan asiallinen arkeologinen kaivaus, vaikka julkaisua ei olekaan. Kaikki aineistot, raportti ja esineet ovat olemassa Petroskoissa Karjalan tiedekeskuksessa, sen kielten, kirjallisuuden ja historian instituutissa.”

Pyydän kielten, kirjallisuuden ja historian instituutista, että saisin nähtäväkseni venäjänkielisen raportin. Se ei ehdi saapua ennen tämän jutun valmistumista. Kysyn silti vahvistusta tiedoilleni. Lukeeko raportissa, että pisin vainaja on ollut 215-senttinen? Vastaus on kyllä. Tosin tätä ei haluttaisi myöntää. Käy ilmi, etteivät instituutin arkeologit luota venäläiseen arkeologiin, joka teki mittaukset vuonna 1977. Sen enempää en saa irti.

Selvitän itse tutkijan taustoja. Saan tietää, että hän ajautui tieteellisesti sivuraiteille. Kyse on tiedemaailman erimielisyyksistä. Instituutissa ollaan sitä mieltä, että tämä arkeologi on varmasti mitannut vainajat väärin, hän kun on kivikauden eikä keskiajan tutkija. Kysyn, eikö kivikauden tutkija osaa mitata luurangon pituutta. Kysymykseen ei tule vastausta.

Juttu on ilmestynyt alun perin Seurassa 9/2014.

-----

http://kang-gastus.blogspot.fi/2013/04/kainuun-jattilaiset.html