https://www.gaia.com/give/video?token=cjal9myrb00d301mds86aw8sv

 

Taistelu Antarktikalla, "pimeä liitto" yritti paeta koska arvelee ehkä jonkin "tapahtuman" tulevan ja päätti että on parasta olla poissa maapallolta. Heidän kyyneleenmuotoisia aluksiaan kuitenkin pommitettiin kolmionmuotoisten (chevron) alusten puolelta joka lähetti shokkiaallon Cabalin (illuminati) keskuuteen sillä he eivät ole tottuneet sellaiseen vastustukseen.

Corey Goode sattui näkemään taivaalla sinisen valon, tunnin ajan myös monet ihmiset olivat seuranneet sitä. Hän ei silloin tiennyt mitä se merkitsisi mutta kuuli myöhemmin että monet (kuten hän itse,  David Wilcock, ym) saivat juuri kyseisenä hetkenä latauksen. Seuraavana aamuna Corey kuuli mielessään eri ikäisten ääniä jotka toistivat "me olemme Ikuisen Luojan viestinvälittäjiä". Hän kykeni vihdoin tämän jälkeen lukemaan ja ymmärtämään Yhden Lain kirjaa, ja hänellä oli apunaan tulkitsemassa Raw-Tear-Eir eli Ra joka on antanut kyseisen kirjan kanavointina.

Lähettiläs Mican kansa on kosmisia serkkujamme, heidän genetiikkansa on 94 % sama kuin meillä mutta silti tunnistaisimme heidät kadulla erilaisiksi. He ovat opiskelleet maapallon elämää hyvän aikaa, ovat hyvin rauhallisia ja myötätuntoisia. He ovat käyneet läpi internettiä, TV-ohjelmia, radiotamme  Heidän kansaansa on orjuuttanut sama taho joka orjuuttaa meitä ja vasta 3 sukupolvea heidän kansastaan on ollut vapaa. He ovat hyvin kiinnostuneita tulemaan tänne auttamaan muutoksessamme sen jälkeen kun olemme murtautuneet omasta hallintajärjestelmästämme ulos (eli reptiliaanien ja eliitin hallinnan alta). Sen jälkeen opimme että "tuolla ulkona" on laaja perhe odottamassa.

 

-----

https://www.spherebeingalliance.com/blog/transcript-cosmic-disclosure-guide-to-non-terrestrial-beings.html

 

Mielenkiintoisia kuvia linkissä!