Olen ihmetellyt kun viestit lyhevät ja lyhenevät, mietin loppuvatko ne kokonaan koska on ollut vähän huono elämäntilanne, mutta ei:

 

"Korjaamme jotakin ennakoimatonta lauseiden mahdollistamista että siinä ennen kirjoitit kyllä lauseita pitkästi vaan ehkä viisaammin kohtaat enemmän jatkossa katseellesi että ehkä olisit iloisempi siten. Kerromme jotain enemmän teille suullisesti jatkossa vaikka saatkin katsella jotain aikaisempaa enemmän, vaan sitten kohtaamme kuitenkin ehkä liikaa kansoittajia sellaisen luulon että jokin kansalainen olisi yläpuolella. Vaan sellaista tarinaa emme tavoittelisi, vaan sijaitsette kukin juuri siinä kohdallanne vaikka olisittekin esittäytyneet tavallisina tai olevaisina peräti kansalaisina suuren mittakaavan.

Kertokaa lisää jatkossa unelmistanne mitä odottaisitte jotain tapahtuvaksi, vaan ehkä siinä jatkossa osaattekin uudistaa jotain iloisempaa ajatusta. Sillä jokainen kannustaa toisia samoin kuin itse katselee, joten ottakaa vain osallistuessanne toisia kamppailemaan jatkossa mukaan."

 

Aikaisemmin saamani viesti kissaltani piti nyt verikokeiden mukaan paikkansa, sitä todella huimasi ja se oli epävarma. En ole luottanut näiden paikkansa pitävyyteen enkä vieläkään tiedä tulevatko ne ajatushahmot suoraan eläimeltä vai välikäden kautta. Kerran ruoan jälkeen kissa tuli viereeni myhäilemään ja kuulin sanat: "Hän kertoo että pitää sinusta kovasti."  Erään kerran se kertoi tosin itse, kun kysyin onko sillä kaikki hyvin: "Olen hieman kuumissani mutta en tiedä onko minussa jotain muuta vikaa."  Harmi että olen nämä sivuuttanut epäluotettavina, jos jotakin tietoa saan tarkistan sen kyllä jatkossa...

 

Kun lukee kanavointeja ja kirjoja, on selvää että jotain odotetaan, on se sitten Jumala tai avaruusolennot, tai jotain käsityskykymme ylittävää muuta jumaluutta. Sellaisesta voisi päätellä että jotain tosiaan olisi tapahtumassa ja hieman on vain tulkintaeroja.

 

Hauska sattuma! "Jumalan käsi"? En ole itse nähnyt mitään erikoista, ehkä kasvojen sivuprofiilin josta päälaelta lähti jokin yhteys ylöspäin. Saattoi olla mielikuvitusta.

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kuva-pilvet-muodostivat-selvia-sormia-savossa-tasta-erikoinen-saailmio-johtuu/6520184#gs.KcV3GiI

 

**

 

Suomensin lähteestä:

https://healthfoodsoul.com/strong-people-attract-difficult-relationships/

 

"Miksi voimakkaat ihmiset vetävät puoleensa vaikeita suhteita? On ehkä moniakin syitä, mutta näyttää siltä että voimakkaat ihmiset ovat jo valmiiksi niin hyviä työskentelemään itsensä kanssa, käyden läpi omaa taakkaansa että usein tarvitaan suhde joka todella työntää heidät ulos mukavuusalueeltaan. Suhteet opettavat eniten itsestämme, etenkin jos olemme jo vahvoja luonteita.

Jos kamppailet suhteessasi, jos mietit miksi näyttää että kaiki muu sujuu hyvin paitsi romanttinen suhteesi, se saattaa olla merkki että olet kokemassa täällä syvemmän, muutoksellisen tehtävän toisen kautta.

Vahvat ihmiset ovat tasapainossa itsensä kanssa mutta yhtäkkiä siirtyvät merkittävään suhteeseen huomatakseen kokonaisen matkalaukullisen taakkaa jota eivät huomanneet omistavansa. Omien luurankojen kanssa työskentely on yksi asia, mutta kun ne laukaistaan toisen henkilön puolelta esiin, voi tulla melko sekavaa aikaa.

 

On tärkeää muistaa tässä tilanteessa että suhde on osa jotain isompaa ja on olemassa tuodakseen kasvua, muutosta.

Että vahvat ihmiset kasvaisivat, heidän suhteensa täytyy esittää haasteita. Tämä ei tarkoita että ihmiset olisivat ikuisiksi ajoiksi tuomittuja, mutta alkuaikoina varsinkin saattaa olla tyypillistä houkuttaa puoleensa tällaisia suhteita.

Keskittymällä suurempaan kuvaan ja kasvuun joka saavutetaan suhteen kautta, voi auttaa pitämään asiat kohdillaan. Ehkä usein myös ajaudutaan suhteisiin jotka palvelevat sellaista tarkoitusta joka ei edes paljastu tässä elämässä.

 

Vahvat ihmiset vetävät puoleensa: monia sielukumppaneita, parantavia suhteita, karmisia suhteita. Monet vahvat luonteet ovat parantajia ja siksi houkuttavat puoleensa partnereita jotka tarvitsevat paljon huomiota ja parantamista. Vahvat osaavat käsitellä näiden ihmisten tuskaa ja tunteita, tarjoten henkistä tukea, joka on syy miksi universum tuo heidät yhteen.

Parantaminen ei ole koskaan yksipuolista. Jos teet paljon parantamistyötä suhteessasi, on todennäköistä että molemmat hyötyvät siitä. Vahvat myös lähetetään auttamaan sieluja työskentelemään tämän elämän tai menneiden elämien luurankojen kanssa.

On huomattava että ei jää yksipuoliseen suhteeseen, jos tunnet olevasi loppuukulutettu parantavasta työstäsi, se saattaa olla merkki että joudut muuttamaan ajatuksiasi ja suhdettasi että se kasvaisi.

 

Karmiset suhteet ovat usein hyvin raskaita ja intensiivisiä, saattaa olla selittämätön vahva vetovoima tai toisinaan myös hylkiminen toista kohtaan. Karmisten suhteiden parantaminen on haastavaa mutta se sisältää valtavan kasvun ja mullistuksen mahdollisuuden. Karmisessa työssä oppitunnit seuraavat sinua suhteesta toiseen että ne parannettaisiin, vapautettaisiin ja puhdistettaisiin.

Anna itsellesi vapaus olla myös heikko, pehmennä kuortasi, ymmärrä että suhteet ovat vain kokemuksia jotka auttavat kasvussasi, rakasta itseäsi. Haastavat suhteet saattavat olla palkitsevimpia, loppuiän suhteita."

 

**

 

Suomensin lähteestä:

http://www.the-library-of-alexandria.org/the-library-blog/ancient-secrets-of-water

 

"Muinaisia salaisuuksia veden ominaisuuksista:

Nesteet on parasta nauttia mehuina, yrittiteen ym muodossa sillä pelkkä vesi (etenkin tislattu vesi) huuhtoo kehosta mineraaleja ja ravintoaineita. Raikas kaivo- tai lähdevesi on parasta.

 

Tislattu vesi heikentää kehon terveyttä, köyhdyttää pranan virtausta, vaikkakin se myös tyhjentää myrkkyjä elimistöstä. Kiehutettu vesi jäähdytettynä on hyvin terveellistä ja parantaa kaikkia doshia (häiriöitä, sairauksia). Hanavesi kloorineen heikentää kehoa ja aiheuttaa kaikenlaisia sairauksia.

 

Vettä pidetään puhdistajana monissa uskonnoissa. Tiede kertoo lisää veden ominaisuuksista kuten Masaru Emoto:n tutkimukset. He tutkivat kristallimuotoja hanavedestä, joki- ja järvivedestä. Hanavedestä niitä ei löytynyt. Ei myöskään kaupunkien lähellä olevista joista tai järvistä. Mutta koskemattomien jokien ja järvien vedestä löydettiin kauniita kristalleja, joita tutkittiin siten että näytettiin vedelle kirjaimia, kuvia, soitettiin musiikkia, rukoiltiin sille.

Tuloksena saatiin aina kauniita kristallimuotoja kauniiden sanojen jälkeen, ja päinvastaisia rumia muotoja esimerkiksi hevimetallin soittamisen jälkeen. (kuvat linkissä). Kuitenkaan koskaan ei havaittu täysin identtisiä kristalleja."

 

**

 

Suomensin lähteestä:

https://www.consciousreminder.com/2017/07/29/5-reasons-incredibly-smart-people-often-lack-social-skills/

 

"On havaittu useasti että hyvin älykkäät ihmiset kokevat enemmän ahdistuneisuutta kuin vähemmän älykkyyttä omaavat. Tämä ahdistus ei ilmene vain yleisenä ahdistuksena vaan erityisesti sosiaalisiin tilanteisiin liittyvänä. Mitä älykkäämpi olet, sitä enemmän olet tietoinen ympärilläsi tapahtuvasta maailmasta, eli sitä enemmän olet huolissasi.

 

Älykkäät ihmiset usein taistelevat small talkin kanssa. Jos se ei ole sellaista aihepiiriä mistä he ovat kiinnostuneita, he tuntevat etteivät kykene ottamaan osaa ja usein päätyvät olemaan hiljaa.

Koska älykkäillä on siis asiaa vain silloin kun kokevat sen tärkeäksi, he myös laittavat enemmän merkitystä asioihin joista puhuvat. Valitettavasti näin myös huolehtivat liikaa siitä mitä puhuvat, joka taas johtaa sosiaaliseen ahdistumiseen. Toiset saattavat ajatella heidän puheensa täysin normaaliksi mutta älykkään ihmisen päässä he käyvät läpi jokaista sanaansa ja saamaansa vastausta, kritisoiden ja murehtien.

 

Vaikkakin on vaikeaa saada älykäs ihminen puhumaan pikkuasioista, voi olla myös vaikeaa saada heitä vaikenemaan kun he ovat aloittaneet puhumaan jotain sellaista mistä ovat erityisen kiinnostuneita. He ovat agressiivisempia vastauksissaan joka tuntuu toisista turhalta kiihkoilulta. Totuus on että älykäät eivät ole kiivastuneita, he vain nauttivat asiakeskustelusta.

Oletko tavannut jonkun joka puhuu vain siksi että kuulisi itsensä puhuvan? He usein eivät edes tiedä paljoakaan mistä puhuvat. Älykkäät ihmiset eivät tule toimeen tämäntyyppisten ihmisten kanssa koska eivät voi sietää väärän tiedon levitystä. Kun he yrittävät korjata väärinymmärryksiä, se aiheuttaa kiivastumisia, etenkin jos henkilö jota korjataan tietää että on väärässä."

 

**

 

Nazcasta löytyy lisää ja lisää muumioita, videoita niistä:

https://www.gaia.com/video/update-5-analysis-continues?utm_source=facebook%2Borganic&utm_medium=unexplained&utm_term=video&utm_campaign=st-unearthingnazca&ch=st%EF%BB%BF