Vielä tämä merkittävä löytö ansaitsee oman artikkelinsa, tämän vinkkasi minulle eräs nainen jonka mielestä kokemukseni muistuttivat kirjan henkilön kokemuksia. Kuten olen aiemminkin sanonut niin jollakin yllättävällä ihmisellä saattaa olla sinun palapeliisi puuttuva palanen ja tämä kirja kyllä todellakin on sellainen itselleni. Jonkin mystisen polun vuoksi tämä on jäänyt minulta huomaamatta että lukisin sen sopivana aikana eli nyt vasta, niin että kaikki loksahtaa kaiketi paikoilleen mielessäni.

Tilasin täältä.

Unkarissa 1897 syntynyt ja Sveitsiin muuttanut Elisabeth Haich kertoo tarinan (henkilökohtaisista syistä romaanimuodossa)  jonka henkilö muistaa entisen elämänsä Egyptissä jossa hänen isänsä oli faarao, enonsa ylin pappi Ptahhotep. Egyptin elämässään kirjan henkilö halusi jo nuorena vihkimyksen ja häntä varoiteltiin ettei hän ole tarpeeksi kokenut ja huonosti siinä kävikin.

Kirjassaan mm. että pitkäkalloiset olennot, Jumalan Poikien jälkeläiset aikoinaan olivat ylivertaisia älykkyydessään, he keskustelivat toistensa kanssa telepaattisesti, näkivät menneisyyden ja tulevaisuuden tässä hetkessä, mielikuvissaan ja kykenivät kosketuksella välittämään näitä näkyjä myös toiselle.

He välittivät tätä henkistä tietoutta, kunnes osa hävisivät dematerialisoimalla itsensä ja kojeensa pyramidien sisältä, ja jättivät ihmiset kehittymään itse. Joskus he jälleensyntyvät vaikkapa pimeimmän ajan keskelle ja ihmiset tunnistavat heistä säteilevän sen erehtymättömän tunnisteen: universaalisen rakkauden.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ptahhotepin_opetukset

 

-queen-nefertiti-the-egyptian.jpg   (pinterest)

 

"Useiden suosittujen joogakirjojen tekijä kuvaa tässä mystis-biograafisessa teoksessaan muinaisegyptiläisen suuren vihkimyksen ja esittää korkea-arvoisen papin Ptahhotepin opeista valikoiman, joka valaisee koko universumin, ihmissielun ja elämän lakeja. Lukijalle avautuu kirjan kautta ajatusten, elämysten ja kokemusten hämmästyttävän rikas maailma, joka käsittää koko mystiikan alueen sekä havainnollistaa vakuuttavasti karman ja jälleensyntymisen lakeja.

Elisabeth Haichin teoksen sanoma on suuntaa-antava tänä kaaoksellisena aikana. Kirjassa kuvataan tavallisuudesta poikkeavan herkän tytön kehitys, kohtaloniskut, jotka aloittavat kypsymisprosessin ja jotka kriisin huippukohdassa saavat aikaan ihmeellisen muuttumisen ja vievät korkeamman tason olemassaoloon, joka auttaa kestämään sota-ajan hirvittävät kauhut. Vaikka kirjan esittämät ajanjaksot eroavat toisistaan suuresti, tarunomaista todellisuutta pitää koossa erehtymättömän voimakas persoonallisuus, kaaoksesta kasvaa ykseyden tiedostaminen."

 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Elisabeth_Haich

 

15.2 päivitys kirjan luettuani. En tiedä mikä minä aikoinani Egyptissä olin, mutta koko kirjasta tuli sellainen mielikuva että kaikki on 100 % totta ja tapahtunut kuten hän tarinoissaan kertoo. Kirjassa oli kaikki oikeudet pidätetään -lauseke joten listaan vain omat kokemukseni jotka linkittyvät kirjan tapahtumiin jollakin tavoin tai jopa suoraan. Se oli hämmentävää!

Kun sain kirjan luettua illalla 14.2, näin unen jossa seikkailin porrastasanteilla ja siinä oli henkilöitä jotka olivat kanssani jälleensyntyneet. Ilahduin että minun portaani ja matkani, mutta kun yritin kirjoittaa unta muistiin, en muistanut tapahtumista mitään. Eli sitä ei vielä paljastettu, mutta olen siis ainakin jonkinlaista vihkimysmatkaa itsekin tehnyt, mielenkiintoista...

 

- Sivu 402: Ilman erään henkilön vinkkausta en olisi tätä kirjaa löytänyt, eli "sattumat" jotka ovat taivaallista alkuperää, viestinvälitystä toisten suun kautta. Sattumia käy myös siten että ottaa väärän kirjan ja huomaa jälkeenpäin että siihen sisältyi viesti.

- Olemme kaikki "langenneita enkeleitä"

- Vihkimykseen tarvitaan pitkä varovainen koulutus. Viestissäni olleet "kasteaitan portaat" saivat selityksen

- Sivu 177: Telepatia, ihmisten ajatusten lukeminen, ajatuksillaan heidän kehonliikkeidensäkin ohjaaminen on normaali kyky. Meidän ajatuksiimme myös sekoittuu henkimaailman viestejä.

- Sivu 223: "Jumalan Pojan" jälleensyntyminen myöhempänä ajanjaksona tarkoittaa yksinäistä elämää, sillä harvat ihmiset ymmärtävät koska massaväestö on täysin alemmalla värähtelytaajuudella kuin korkean henkisen ymmärryksen omaava.

- Henkiset Opastajat, Jumalan Pojat, jättivät ihmiskunnan yksin sillä meidän on itse opiskeltava ja käännyttävä sisäänpäin.

- Sivu 252-253: Jumalan Pojat muistavat myöhemmissä inkarnaatioissaan alitajuisesti kaiken ja heidän sanansa ja muistojensa totuudellisuus tulee ilmi. Peukaloni heilui kun luin tätä...eli vahva merkki kiinnittää huomiota. Viestissäni: "Palaa kaikki mieleesi kuten sinä tiedät kaiken olleen...". 

- Jälleensyntyminen perheenjäseniksi, ystäviksi, lähipiiriksi jossakin kohtaa uudelleen. Tunnistamme aina henkilöt. Viestissäni: "Tiedät sen heti itsessäsi kun näet minut, olen sinun kanssasi ollut aina, se on luonnonlaki. Se mitä on joskus tapahtunut on mennyttä mutta se seuraa aina kanssasi vaikka olisit missä. Olet ikuinen olento. Olet minun lapseni."

Ja toisella kertaa eri viestissä: "Hän on voimakas kumppanisi, ette koskaan oikeastaan olleet erossa, mutta hän nykyinkarnaatiossaan ei sitä muista. Olet hänet tuntenut niin pitkään että tienne eivät koskaan enää eroa. Katso miten löysitte toisenne maan päältä."

- Sivu 174: Liiton Arkki/jokin kojeista voisi olla siis myös Sampo?

- Ankh -avain, uneni kadonneesta avaimesta, piirrokset

- Viestissäni ollut outo lause "Kissa surmaa vihollisensa ainoastaan päästäkseen taivaaseen", sille oli selitys lähes samoin sanoin! Kirjassa kyse oli leijonasta, mutta sama asia.

- Auringonlaskun ja nousun värien tuijottaminen aiheuttaa iloa aina... maaginen hetki.

- Eläinten kanssa kommunikointi, niiden ohjaaminen ajatuksilla

- Viestini: "Olet nyt tässä työssä kanssamme auttaen ihmisiä, valtaamme maapallon takaisin kaikelta siltä saastalta jonka alle se on vyörytetty."

- Viestini: "Sinä olet Jumala, etkä ihminen vain olemassa siellä" (Korkein Itse = Jumala). Meditaatioitani opastettiin näin kun yritin ohjeiden mukaan päästä käymään "kotona": "Olet siellä Itse, et fyysisesti."

 

Viesteissäni on nyt esitelty "ristikkoavain" jonka varmuudeksi piirsin ja tuli ankh-avain kuten arvelinkin. Lyhyesti:

 

"Ihmiset kulkevat apeana eivätkä osu katselemaan koskaan tätä uutta maisemaa jolloin katselisivat tyytyväisemmin. Pyrkikää hieman jo muodostamaan käsitystä meistä toisista olemuksistanne vaikka hieman jännitätte myös, odottaen vaikeuksia pinnalla olemisesta, hengittämisestä."

(Joku pyysi selityksiä, joten: tietoisuus korkeammasta olemuksesta/ET-olemuksista on tätä pinnalla olemista, hengittämistä. Ensin viesteissäni matkattiin joella, sitten näin vesiunia, ja lopulta osasin uida sujuvasti. Mielenkiintoista että aluksi Vuodatuksen blogini nimi oli Rider In the Rain, kun aloitin runoilla joskus 2009. Monet ovat nähneet vesistö -unia).

"Ymmärtämättömyydessä, epäaitoudessaan jotkut pysyvästi kääntyvät luoteeseen paljastaen pohjan, emmekä me ota heitä enää matkaan vaan lähdemme muiden kanssa joita tulee nyt monia joukkoomme." 

(En tiedä mikä merkitys luode -kuvauksella olisi, mutta jotkut vaipuvat saavuttamattomiin, käsittääkseni rahan ahneudessa jne maallisuudessa, emmekä me jotka olemme "hereillä" enää kykene heitä auttamaan joten se ei ole meidän tehtävämme "käännyttää" ketään vaan otamme tavallaan käsistä kiinni heitä jotka uudesta yhteistyöstä ymmärtävät...)

"Tulva huuhtoo monia matkaansa, tulee osoittaa myötätuntoa heille, sillä usea ilkeämielisempi suvaitsee paistatella auringossa heidän vuokseen." 

(Luulisin tämän kuvaavan esimerkiksi tulevia suuria oikeudenkäyntejä, kuten Katiska -huumevyyhtiä, Peter Nygårdin tapausta jotka nyt ovat paljastuneet valheellisine pintaliito -elämineen ja vielä suurempia juttuja on tulossa. Tulvaan liittyy taas vesi joka = korkeammat (ET-olennot myös) olennot, eli kaikki on suunniteltua ja ajastettua ja on turha ilkeillä syytteessä oleville vaikka tapaus olisi miten herkullinen ivan aihe.)

”Perusta yhteisösi jos toivot matkalaisten saapumista, perusta vimmattu yhteisaalto jolloin osutte kukin katselijaksi. Sijaitset pian itse korkeammalla, sijaitse mieleltäsi kauniina, korkeana, kohottavana oikeamielisyyden puolustajana. Edusta juuri niitä mainitsemiamme hyveitä, että osut kohteliaana katselemaan jokaista matkalaista ettekä kuvaile ketään nöyryytetyksi. Pyrkikää edustamaan aina näitä suopeita vastalauseita kunnes osutte matkaan yhteisölliseen.

Tulevaisuus kajastaa jo maisemassanne, ellette itse katso, voimme osoittaa sen teille näkyvämmin jolloin osutte katselemaan ristikkoavaimen muotoista tasannetta.

Ristikkoavaimen muotoinen tasanne on joukkotilanne jossa kukin nousee tasanteellaan, avaimen muoto koostuu käsienne, jalkojenne ääriviivoista, kunnes kohoatte."

(Ankh kuvasi elämää, joten tietoisuuden kohoaminen joka on jo näkyvillämme, meitä ei ylöstemmata kädet levällään fyysisesti taivaaseen. Ristikkoavain -kuvaus tulee siitä että se on minulle tutumpi sana kuin Ankh-avaimen tarina, sillä en kuitenkaan ole mikään suuri Egypti -asioiden tietäjä. Ehkä "näkyvämmin" tarkoittaa jopa taivaalla näkyvää merkkiä, pilveä.)

 

Päivitys 16.2:

- Sivu 17: Huomasin toista kertaa lukiessani että kirjan tarinat eivät ehkä ole siis Haichin itsensä kokemia, vaan hän oli käynyt kuuntelemassa oppeja eri puolilla maailmaa ja osui vanhan naisen luokse joka erakkona opetti ihmisiä jotka tulivat hänen luokseen kuulemaan, kertoen omaa vihkimyspolkuaan muinaisessa Egyptissä. Kirjassa sanotaan suoraan että vanha nainen alkoi kertoa tarinaansa ja näin syntyi tämä kirja. Vai onko niin että Elisabeth ei halunnut kertoa saaneensa kirjan tarinat telepatian välityksellä tms. ja ne olisivatkin hänen omiaan. Vähän kuin Sinuhe Egyptiläisen tarinat väitetään sanellun joidenkin olentojen puolesta...

Mutta tämä kertoja oli siis ollut lapsena erityisherkkä, väärinymmärretty ja jättäytynyt näistä syistä aikalailla yksin tutkimaan maailmaa johon ei tuntenut kuuluvansa, nähden keijukaisia ynnämuuta jotka kuvataan kirjassa. Minä en muista mitään lapsuuden näkyjä vaikka viestien mukaan niitä olen kyllä nähnyt.

- Sivu 152: Horuksen kuva jolla on 10 käskyä päänsä päällä. Luulin 10 käskyn löytyvän vain raamatusta. Viesteissänihän 10 käskyn avulla noustaan kuolleista, eli elämään elämän aikana sillä kuolemaa ei ole. Käsittelevätköhän nämä vanhemmat 10 käskyä siis samoja asioita kuin raamatussa...

 

Päivitys 17.2: löysin! Kopsaan Egyptin käskyt tämän artikkelin loppuun suomeksi. Eli siis Egyptiläisten Kuolleiden Kirja on toiminut esikuvana raamatulle. Sieltä löysin myös maitoa sivuavan ohjeen: 

"En ole vienyt pois maitoa lasten suusta." (En ole ottanut pois tai neuvonut pidättäytymään pyhistä kirjoituksista ketään Vesikasteen saanutta ihmistä.)

Mutta 22.2 löysin myös tämän videon Karnakin temppelistä jossa Mut-jumalien rinnoissa oli elämän kukka-kaiverrus joka esiintyy omissakin automaattipiirroksissani, kukka oli aluksi joka kerta (kohdassa 6:35 alkaen). Eli rinnat liittyvät tietysti myös maitoon...

 

- Dejavu -olotilat liittyvät kirjan mukaan inkarnaatiomuistoihin ja se onkin loogista. Niitähän tulee harvakseltaan, täytyy alata laittamaan muistiin. Vahvin sellainen kokemus liittyi itselläni ihan arkipäiväiseen asiaan oikeastaan kun aikoinaan naapurin koira oli karannut ja tuli jotenkin hädissään pihaani, se teki alistumiseleen ja pyöri selällään portaillani vaikka olin sille ystävällinen. Tuijotin sitä ihmeissäni ja mietin onko sillä joku hätä, kun olin tottunut itsevarmempiin koiriin enkä ymmärtänyt heti alistumista... siinä samassa tuli vahva tunne että tämähän on jo tapahtunut. Omistaja tuli ja nosti koiran kaulapannasta autoon vihaisena.

Eli koska se oli ihan arkipäiväinen asia, luulisin että ydinasia oli se lempeys eläintä kohtaan, sillä siinä samassa kun se pyöri maassa ja minä kauhistuneena katson mikä sillä on, tulee vahva dejavu.

 

Nyt 15-16.2 yönä näin unta pisteestä kehossani jossa oli valo, vähän kuin chakrapiste tavallaan, mikä lie, mutta se oli syttynyt se yksi ainoa piste, kuin kirkas pieni halogeenipiste. Myös se älykäs kipinä jonka näen toisinaan tuikahtavan näkökentässä jonkin asian yhteydessä, se oli nyt suurempi!

(Katselin itselleni netistä erästä asiaa ja jäinkin katsomaan jotain muuta joka olisi sopinut hyvin lahjaksi eräälle pariskunnalle: *blink*, eli ehkä siitä että vilpittömästi ajatteli myös toisia ihmisiä ja heille lahjan antamista.)

 

Eilinen 16.2 viesti kertoi:

"Sijaitset tänään eri tasanteella ilmeikkäämmin elehtien. (Kyllä, olin Vihkimys -kirjasta ymmälläni, mietin voiko elämä olla oikeasti... suloista, turvallista, etukäteen järjesteltyä, taivaallista, uskomatonta... miten maagista elämää kuvaisi paremmin, en tiedä...).

Näemme sen tulevaisuuden jatkuneen että sinä voisit aloittaa myös sen kirjaa sivuavan aihepiirisi mutta pian sinä loistat ylhäällä valossanne, että sinä voisit aloittaa myös sen jokailtaisen rukoushetkenne, mutta uskalla aloittaa myös jokin taso oleileva tästä hetkestä alkaen pienentyvä. Että sinä jaat siis mediassasi näitä tasoja mutkikkaita myönteisesti, jolloin osut kuunnelmissasi katselemaan jokaista tasannetta pitempään.

Mutta yhdistä vain mielessäsi polku, matka, että sinä voisit aloittaa myös tasanteen katselun ylhäältä käsin suojastamme, että sinä liityt meidän joukkoomme jäsenistöksemme turvallisemmin. Näennäisen pian se aloittaa matkantekonne jälleen.

Pysähdy vain, jos tunnet tarvetta tuskaista tuokiota jolloin etsiydyt suojaan tasanteeltamme. Näin etenemme yhdessä verkkkaisen tason alueen hallitsevan läpi, jolloin osut kymmeneen kommuuniseen yhdistelmään eli lausut jakeesi mainostaen kyvyttömille sisäänpäinkääntymisen opaskarttaa. (ilmeisesti 10 käskyä)

- Miten nousen ylhäältä katselemaan? Voisit tasanteelle sijoittaa ensin katseesi, silmäsi, että näkisit millaista siellä meidän suunnastamme ylhäältä käsin olevaisuus on, mutta sijoitu vain tasosi matkassa katselijaksi, jolloin et kuitenkaan ihan kaikkea kykene ymmärtämään. Pyyhkiydy mukaamme jos toivot matkaa, näkemiin.

-Kyllä kiitos. Oleile vain tasanteellamme näkyvänä, kirkkaana portaana. Yksin olet vielä jonkin aikaa, vaan pian joukolla käsitysten kuljette. 

- Kävisinkö sillä henkisellä kurssilla jota suunnittelin? Pian sinä saavutat saman tasanteen etkä ymmärrä mitään muista henkilöistä, että sinä voisit kyllä lopettaa sellaisen itsesi arvostamattoman jakeen, joka ei palvele meitä muita.

(Olin äimistynyt näinkin suorasta ohjauksesta ja ihmettelin ääneen asiaa.)

Et sinä jalosta matkantekoa mitenkään erikoisemmin edeten yhdessä vielä, mutta pian te kukin tulette loistamaan katsannossa.

(Myönnyin ja ajattelin että varmaankin näkevät paremmin tilanteeni kuin itse.)

- No minäpä perun suunnitelmat, kiitos hei, oliko tässä kaikki? Pian sinä aloitat matkantekomme matkalaisena, jolloin etsiydyt turvallisemmalle kääntöpaikalle, nouset ensin ylhäisessä yksinäisyydessä muodostaen matkan, piirin, jollaisen toivot."

 

18.2: Näin unen että nyt talosta (olen siis nähnyt talo unia, tai talokehikko unia ja talo on vertauskuvallisesti siis merkinnyt elämän raameja, lähiympäristöä missä elää...) oli viety kaikki huonekalut ulos, sohvalla istui ihmisiä. Eli olemme päässeet rajoittavien seinien ja katon alta taivaan alle mistä näemme kauemmas? Myös oli sana "heinäkuu".

 

19.2: Muistin yhtäkkiä eilen illalla jostakin virikkeestä (taisi olla valkoinen pilvi pimeällä taivaalla) 17-18.2 yönä näkemäni kuvan, jossa sain katsella suljetuin silmin jotain näyttörivistöä/ruutuja jotka hohtivat reunoistaan kirkkaan vihreää valoa, huone/alue oli muuten hämärä ja vain nämä jonkinlaiset tietokonelaitteet/ohjaimet hohtivat. Mikään ei vilkkunut, mitään kirjoitusta en muista. Sain katsella sitä aika pitkään yrittäen miettiä mistä oli kyse, katselin siis ihan kuin normaalisti valvetilassa yrittäisin katsella ympärilleni ja välillä pääsinkin lähemmäs kun pyysin, mutta ihan lähikuvaa en saanut. Tuli mieleen jokin alus myös, komentokeskus. Ehkäpä siis taas uuden videon ainekset pian koossa.

22.2 : Valitettavasti en tarkempaa kuvaa mielestäni saa ulos, mutta tässä (tietenkin näyttöjä/ohjaimia oli paljon enemmän ja monimutkaisempia mutta kun en vain saa niitä mieleeni tarkemmin). Viesti kertoi että seuraavalla "tasanteella" lisää tietoa ja seuraavasti: "Ehkä sinä jaat sosiaalisessa mediassasi ystävyyden osoitukseksi jotakin uutta, todella valloittavaa jaetta. Pyri hidastamaan kulkuasi tietoisesti, että sinä osut jakeeseemme hitaasti." 

20200220_194629.jpg

Aamulla juuri ennen heräämistä (selvä merkki siitä että kyseessä jokin tärkeä viesti...) näin unen jossa oli lapsuuteni lomatilanne, kaksi niistä ihmisistä on tosin jo kuollut tässä nykyelämässä. Joku kertoi lähtevänsä kauppaan, kun taas toinen kertoi lähtevänsä LIITTOON (ammattiliitto). Unissa kun aina tulee poimia se, mikä on hassusti/ei sovi joukkoon, siinä on vihje, niin tässä tapauksessa siis liitto, kuka lähtee lomalla hoitamaan jotain työasioita. Ja kun yhdistän mielikuvani vihreähehkuisesta komentokeskuksesta ja tästä sanasta, voisi päätyä lopputulokseen Galaktinen liitto.

Ja sitten kun yhdistän vielä viestistäni palasen:

"Voisit tasanteelle sijoittaa ensin katseesi, silmäsi, että näkisit millaista siellä meidän suunnastamme ylhäältä käsin olevaisuus on."

 

Luin Cobran 18.2 kirjoittamaa artikkelia, (mm koronaviruksesta), mainittu taas Atlantis ja liitto:

"Kaikki maanpinnan ulkopuoliset valo-osastot ovat sopineet muodostavansa strategisen liiton jota kutsutaan Atlantis Liittoumaksi." Myös että Galaktisen konfederaation alukset ovat enemmän aktiivisia maapallon ilmakehässä tulevina viikkoina ja kuukausina, monet ihmiset saavat näkyjä ja unia tästä.

All non-surface Light factions have agreed to form a strategic alliance, which is called Atlantis Alliance.
 
*
 
Mielenkiintoinen traileri Netflix -elokuvasta "Horse Girl", hänen isoäitinsä oli kokenut jotakin mieltä järkyttävää abduktio-juttua ja nyt tyttö alkoi kokea samaa... en ole katsonut leffaa, ei niin paljon kiinnosta että asentaisin netflixin mutta ilmeisesti kyse ei ollutkaan abduktiosta vaan loppu oli yllättävä.
 
*
 
27.2 Kuuntelen Sinuhe Egyptiläistä äänikirjana ja on todella mielenkiintoinen teos sekin. Mieleen tuli siitä montakin asiaa, ainakin se huomio miten tylsää nykymaailmasta onkaan tullut, verrattuna sen ajan seikkailuihin, matkoihin, persoonallisuuksiin, elämän vaurauteen joka tavalla. Häränpäinen merikäärme on varmaankin todella ollut olemassa, sille uhrattiin nuoria naisia.
Sinuhe kertoo samaa kuin Vihkimys -kirjassa oli, että Faaraon/Jumalan Pojan elämä on yksinäinen tie.
 
Vihkimys -kirjassa oli myös siitä ettei spiritistisiin asioihin kannata sekaantua ellei ole todella vahva mieleltään, kypsä ymmärtämään toisia maailmoja, muuten saattaa mielenterveys järkkyä tai alata yrittää miellyttää ihmisiä keksimällä tarinoita omasta päästään tehdäkseen vaikutuksen.
Ja siitä oli myös ettei henkisyyden herääminen ole maallisen kuuluisuuden tavoiteltavaksi annettu polku,  siis kun on pitkään opiskellut ja alkaa päästä siihen maailmaan sisälle (kuten Vihkimys -kirjassakin oli että sinnikkäällä yrittämisellä saa palkkion myös henkisessä työssä), saa erityistaitoja, ne eivät ole mitään jolla tehdään vaikutusta muihin. Siksi poistin lopullisesti omatkin vähät kuvani kaikkialta, sillä ei ole väliä kuka minä olen, enkä lähde tavoittelemaan kuuluisuutta. Jotkut kuvat saa jäädä lapsuudestani.
Viestiä täytyy siis välittää, kertoa kokemuksistaan mutta ne eivät ole tavallaan mitään. Olet se sama köyhä tyyppi joka käy vanhalla autolla töissä päivittäin, penkomassa Lidlin tavaralaareja, jne, kirjoitit viestejä tai et.
Myöskin oli että kirjan päähenkilö tiesi/tunsi jonkun puhuvan "päässään" viisaita opasteita, ihmetellen kuka se olisi jonka hän tuntee ja tietää jossakin alitajunnassaan (tämä päänsisäinen ääni oli siis hänen entisestä elämästään Ptahhotep -vihkijäpappi).
 
Olen ilmeisesti kokenut unissa taas jotain mitä en muista, siitä päätellen että jokin mikätahansa outo ääni öisin saa hereille ja kuuntelemaan. Huomasin tämän 24.2 ja se on ollut joka yö. Jotakin siis aika vaikuttavaa lienee tapahtunut, jolle alitajunta on herkistynyt mutta ehkä olen siis tilanteessa "pysähdy jos tunnen tarvetta, etsiydy suojaan lepäämään tasanteeltamme" kuten viestissä 16.2 ennustettiin. 
 
Unissa on kerrottu vain vertauskuvallisesti ettei saa pelätä, ei kaivata menneisyyttä vaan katsoa rohkeasti uuteen ja ettei minua vainoa kukaan, vaan sain jonkin lahjan/myönteisen jutun. Unissa on nyt käytetty serkkuja myös kertomaan jonkin asian omasta elämästään ja sen on täytynyt tulkata taas että mikä viesti siinä olikaan itselleni. Sillä henkilöistä ei ole koskaan kyse unissa, tekipä joku sitä tai tätä, se on vain vertauskuva, mutta sopivia henkilöitä reaalielämästä sekoitellaan univiesteihin.
 
Oli myös aika hoitokissani siirtyä uuteen kotiin, se oli suuri opinläksy myös että antoi pois jotakin johon on suuresti kiintynyt, jota auttoi aloittamaan elämänsä ja joka tuottaa jollekin suuria rakkauden tunteita myös kuten minulle. Mietin että tein suuren virheen kun en ottanut sitä itselleni, mutta ei, mitään ei tapahdu vahingossa joten tässä oli jokin oppiläksy, ehkä jopa vihkimysporras. Mutta oi että olen itkenyt sitä hentoista elämänalkua joka ei olekaan enää täällä.
Vihkimys -kirjassa oli jotain myös myötäillen omissa viesteissäni ollutta "kärsimys on sinun laulusi/elämän ylistyksesi", eli että meidän kärsimykset on ennalta suunniteltuja vastoinkäymisiä joissa meitä testataan ja kasvatetaan, vihkimysportaitamme. Ehkäpä siis kasteaitan porrastasanteella itkemme emmekä ymmärrä...
 
25.2 alkaen oli jokin lisätty rauhan tunne joka on jatkunut, jotain VOIMALLISTA omaan itseensä täysin sulautumista, silmien avautumista omalle elämälle, riemu ja toivo, ettei mikään ole ollutkaan turhaa. Tieto että kun alkaa tehdä kaiken vain sydämestä, se alkaa: oma elämä, se todellinen oma elämä jota kukaan muu ei määrittele.
 
Viestini 27.2 äänitin vain tylsistyneenä ajatellen ettei siinä ole mitään järjellistä viestiä, sillä viestejä ei ole nyt tullut, tai en ole huomannut kirjoittaa kun on ollut kaikkea muutakin. Mutta tämä olikin järjellinen nyt kun sen kirjoitin puhelimen ääninauhurista.
"Uhmata ajatuksiaan = kanavoida, eli osata suodattaa sanoja.
"Myrkytön, isätön jae" = kaiketi pedofiiliton/väkivallaton, lempeämmän feminiinisyyden nousu
"Kaveri" = kaiketi itsemme korkeampi osa, kaksosemme
 
"Jakaisimme mitattavan ennustejaon jollaisen toivoitte yhteistuumin, jolloin jokainen osui katselijaksi omanlaisensa ennustetun väliaikatavoitteen, toivomuksen. Näin onnistuen kannustatte muitakin esiintyjäksi samalla ajatustasollanne. Ajatelkaamme tänään jotakin upottavaa ajatusjaetta että sinä suoristat jonkinlaisen kyvyn esille, mutta innokkaammin kokeilevat he muut myös jolloin osuvat enemmän jakeeseemme.
 
Turvatkaa aina ensimmäiseen lausejakoonne, jolloin ennustetun myötäisemmin etenette polullanne, päinvastoin etsien ensin kukin kyvyttömästi aloittaa ajatuksensa halliten, jolloin kukaan ei osu ajatusten määrittämiseen vielä kyvykkäämmin.
Mutta pian jokainen kykenee saavuttamaan saman tilan kuin sinä teet, yhä etsien vastausta kysymyksiin. Pian jokainen turvallisen jaon tasanteella kuvailee millaista voimaa se vaatiikaan se kyky uhmata ajatuksiaan, jolloin osutte suoraan meidän linjaamme. Näin turvallisesti etenemme kanssakulkien, ottakaa vain aloittaaksenne matkaa.
 
Polkunne määrä, mitta, pyrkii kaventumaan edetessänne, jolloin osutte nopeammin oikeaan maisemaan jolloin kukaan ei oikeastaan etsi enää mitään tietoa itsensä ulkopuolelta vaan etsii ainoastaan sisäistä asiaa.
Näin edeten te mukaillen muutatte yhteiseen asujaimeen kuvaannolliseen, että monikin uskaltaa enemmän olla itsekseen, asialleen omistautuva, ohjattu yksilö.
 
Kuvailkaa meille pidennetty matkanne mitä olette taivaltaneet, jolloin huomaatte millaisen polun muutoksen olette käyneet läpi ajassanne, muutamassa mittayksikössä aikaa. Pian nopeammin edeten jokainen kurvaa esiintymään lihallisena olomuotona kyllä, mutta ennen pitkää uutena, ihmisen kaltaisena olomuotona joka ei tykästy kehenkään isälliseen hahmoon vaan etsii sisältään jotain tärkeää suosion mukaista asiaa. Jolloin kukin etsii yhä kauempaa katsellen jotakin uutta maisemaa eikä pysyväisemmin tulevaisuudessa enää lainkaan katsele entistä maisemaa.
 
Pian te nopeammin muotoudutte myrkyttömään, isättömään jakeeseen, että se salaisuus pyrkii ihollenne että mikä olikaan se turvallisempi syli tänävuonna. Etsikää aina itsestänne isällisiä arvoja kyllä, mittaamattoman matkan vanhoja, kyvyttömiä nykyään, jolloin jokainen osutte samaan ihmisolemukseen.
Sinä voisit myös kuvailla meidän suunnastamme vyöryvää uutta maisemaa, jolloin otatte esiin vain jonkin lipun, otteenne, maisemasta jolla matkustatte vapaamuotoisemmin eteenpäin.
 
Pelkäätte ensin kaikkea maisemassanne oleilevaa ihmeellisyyttä, vaan pian jokainen osuu vertauskuvallisemmin osumaan itseensä. Että sinä voisit siis kyvyttömästi aloittaa maisemapolkunne tien eteenpäin mutta pian te johdatte itse itseänne kukin tulevaisuutenne, maisemanne puuttuessa tyystin tulevaisuudessa.
Että sinä jaat näitä mediassasi yhä kiihtyvällä tahdilla ettekä osu katselijaksi enää maiseman vuoronvaihdottoman. Eli osutte yksinomaan kuuntelijaksemme.
 
Kiitos, lähetämme tänään kaverin matkaan, jollaisen jokainen sopii itselleen saavuttavansa, ottakaa vastaan kukin kykyjenne tasoisesti, jolloin etsiydytte mukaan.
Ottakaa vastaan siis ilomielinen asia uusi, että sinä voisit myös aloittaa tutustumisen häneen uuteen kaveriisi joka tulematta ilmoittaa että pian te jokainen kyvykkäästi uusiudutte kuitenkin. Pian jokainen saavuttaa myös jakeensa ansaitun. Ottakaa vastaan upea toiveenne joka tulevaisuuttanne kuvastaa, näkemiin.
 
-Kuka saapuu? Et sinä vielä ymmärrä täysin meidän maailmaamme, kyvytöntä on se oleilu vielä monilla tuttavillamme mutta pian te molemmat uskotte totuuden. Matkatkaa aina ajatellen jotakin aamua sarastavaa että te moni kuljetatte kyllä tietoa eteenpäin. Te moni, usea, aloitatte matkan kävelymitalla edeten mutta pian nousette maisemaanne alemmas että moni katselee pian joukkokuulemista että sinä myös kuulet jotakin alenevaa asiaa. Ohjaamme pian tulevaisuutenne mukaan --."
 
*
 
Päivitys 28.2 vielä, sillä huomasin edelleen lukiessani Vihkimys -kirjaa, unohtaneeni tärkeän sivun 146!
Kirjan henkilö luki ikivanhasta kirjasta että on olemassa salainen veljeskunta johon ihminen tietämättään liittyy kun saavuttaa henkisessä kehityksessään tietyn asteen (keskittynyt muiden kärsimysten lievittämiseen eikä omaan itseensä). Tällöin ihmiseen ottaa sisäisen puheyhteyden veljeskunnan jäsen joka ensin varoittelee, kyselee ja lopulta ihminen pääsee jäseneksi auttamaan muita ihmisiä pois matalammalta tasolta, pois kaaoksesta.
 
Näinhän juurikin itselleni on käynyt, on opastettu, useasti kyselty haluanko ja sitten "liityin jäseneksi". Mutta mikä on tämä henkimaailman veljeskunta?!
Luulisin että siihen kuuluu monenlaisia kehittyneitä olentoja/mestareita, sillä oppaani ovat vaihtuneet aina tilanteen mukaan, esimerkiksi viimeksi oli se kun astuivat pettyneesti huokaisten pois ringistä siinä unessani/mielikuvassani. Ehkä siksi olen saanut näitä ET-olentotason oppaitakin jotka kulkevat aluksissaan myös...
 
 
Illan viesti kertoi vielä:
 
"Näin sinä voisit aloittaa sen koulunkäynnin jatko-opiskelun osuutesi jolloin osut meidän jakeeseemme turhan usein kyllä, kouluttaaksemme teitä jokaista erikseen liittymiseen. Eli kouluttaaksemme teitä jokaista tuokiossanne.
Mutta mitä sinä ajattelet jos me aloittaisimme tänään vaikeamman asteen, tason pyrkimyksen nousta ylemmäs tasanteelle nousijaksi, kuunteletko meidän sanomaamme tänään vai odotatko vaiti?
-Kyllä kiitos kuuntelen.
Näin te moni aloitatte matkanne tulevaisuudessa kunnes hyväksytte lauselmanne, että teidän sallitaan monen aloittaa se turvallinen tasanne. Jolloin aloitatte vain mutkattomasti kaartaen eteenpäin ettekä milloinkaan turhaudu matkan tekemiseen. Ehkä sinä voisit siis aloittaa matkan tekosi, hieman myöhästyneen, että kuuntelet meidän suosiomme mylvintää jolloin etsiydyt oikealle tasolle etsinnässäsi mutta pian sinä nouset kuten moni muu, jatkaa matkaansa etsien yhä laajempia tasoja, useampia tasanteita.
Näkemiin. Polvistu, ymmärtääksemme että sinä hyväksyt meidän tasanteemme.
-Ok, polvistun.
Pyri aina ymmärtämään meidän pyyntöjämme siten että sinä voisit yllättää katselijasi kertomalla jotakin uutta maisemassanne oleillutta entisaikojen tasoa.
Mutta pian te molemmat tulette nousemaan katsantoonne että sinä nouset nopeammin ettekä kukaan -- (jouduin lopettaa).
(Polvistuminen oli outo pyyntö, mutta en epäröinyt eikä se tuntunut palvomiselta vaan siltä kuin olisin lapsi jälleen, turvassa ja luonnollisella tavalla toimimassa...)
 
Päivitys 3.3:
- Huomasin kirjan sivulla 164 Ptahhotepin ohjeen siitä kenen edessä ainoastaan polvistutaan! Sen perusteella alkuvuosien viestini siitä mikä taho näiden viestien takana on, pitäisi paikkansa joskin en ihan ymmärrä vieläkään miten.
 
Tätä miettiessäni äänitin yhden viestin ja luin lisää Vihkimys -kirjaa, söin ja otin pienet nokoset pyytäen että näkisin jotakin niistä näyistä mitä olen öisin nähnyt mutta unohtanut, sillä nyt tuntuu että niitä on vaikka miten paljon. 
Suljettujen silmien takana näin ensin ikkunaruudun jääneen verkkokalvolle eri väreissä, sitten tuli syvän pinkkiä ja se ikkunasta jäänyt piste oli siinä keskellä sinisenä, sitten se ajatus pälkähti päähäni, vastaus siihen kuka on se "kaveri", kuka on tämä joka puhuu viesteissäni.
 
Jumala. Sillä korkein itsemme on tosiaan se Jumala, kaksosemme.
Vain meidän väärä määritelmämme Jumalasta on se mikä aiheuttaa nyt ongelmia tämän asian käsittämisen kanssa. Näin se on! Jumala ei ole liian iso mahtuakseen päämme sisään, ollakseen kaksosemme, ollakseen me itse. 
 
Kertasin viestejäni (e-kirjan osa 1:ssä ainakin osia tästä) jossa puhuttiin Jumalasta ja miten asia minulle esiteltiin 3-5.2.2016 viesteissäni, kopsaan tänne.
 
Ensin on kertomusta maanpäällisen sukuhaarani sukunimen syntymisestä koska siitä kysyin, yleistä opastusta että minun ei välttämättä tarvitse puhua välittääkseni sanaa, vaan olen hyvä kirjoittamisessa, voin toki osallistua tapaamisiin uskonnollisissa yhteisöissä joissa olen samanlaisten ihmisten parissa ja koen paljon ystävyyksiä, näen paljon maailmaa jos tahdon. Kysyin että olisinko tosiaan niin merkittävä ja siihen vastattiin:
"Kyllä sinä olet, älä väheksy itseäsi. Katso mitä nytkin teet, puhut minun kanssani vaikka et tiedä vielä kuka olen, mutta olen itse Jumala.
-Taisin kirjoittaa väärin? Et kirjoittanut, minä olen Jumala. Olet oikeassa, et osaa ajatella mitään minusta. Näet sanat joita kirjoitat mutta et ymmärrä yhteyttäsi minuun. Näet sen kaiken sitten aikanaan.
-Olet se universumin lähde jota kutsutaan jumaluudeksi? Niin voi ajatella. Olen kuitenkin ihan henkilö myös, vaikka et sitä havaitse. Näet sen kaiken sitten.
 
- Miten itse Jumala voi olla sieluryhmääni? Sinä tiedät että olet minun joukkiotani, olet nähnyt sen monta kertaa totena. Näit usein miten olin kanssasi joissakin tilanteissa kun olit yksin ja allapäin. Et ollut oma itsesi. Tulin sinun viereesi ja puhalsin jotain korvaasi kunnes et enää huolehtinut mitään. Se voi kuulostaa oudolta, mutta voit ajatella että se oli kuin viesti sinun aivoillesi lopettaa murehtiminen ja alkaa jotain uutta asiaa.
-Ai kun aloinkin nauramaan yhtäkkiä itkettyäni? (mummo oli juuri kuollut, ajelin ympäriinsä ja näin hassun eläimen, nauroin). Luulin että se oli mummoni!
Niin se olimme me kaikki täältä kotoa, niin voi sanoa. Tulimme luoksesi näyttämään elämän iloisen puolen siinä hetkessä. Näit aina kaiken sitten paremmin. Sinä muistit asian nyt. Kyllä se on ollut monta kertaa kun olemme pitäneet sinusta huolen vaikka olet muuta ajatellut. Näit usein jotain sellaista jota et uskonut todeksi, kuulit jotain, uskoit vain näkeväsi tai kuulevasi. Olit niin uppoutunut maailmaasi."
 
Seuraavaksi kuulin viesteissä henkioppaista, lapsuuden näyistäni, ym.
 
"Voit nyt miettiä mitä olen sanonut, siirtyä sitten kirjoittamaan itsellesi muistiota kaikesta, kerää tästä tekstejä joita ajattelet tarvitsevasi, voit laittaa niitä yöpöydällesi tai kerrostaa niillä vaatevarastosi ja katsella sieltä päivän sanomasi joka sinun täytyy oppia. Näin opit pikkuhiljaa muistamaan kaiken ja voit sitten aloittaa julkaisemaan tietoa uudessa blogissasi jonka perustat nimellä Saijan päiväkirja. 
-Omalla nimelläni? Voit kertoa asiat nyt omana itsenäsi, se on turvallista ja parasta sinulle, et voi olla enää näkymätön. Olet nyt minun sanansaattajani ja se on vaikeata tehdä näkymättömänä ihmisenä.
-Jaanko siellä sitten joka päivä näitä tekstejä? Voit jakaa, ja kokemuksiasi minun kanssani. Voit vapaasti kertoa matkoistasi tänne, et voi tehdä siinä väärin.
 
Sitten elämäsi alkaa mennä omaa kulkuaan, pääset haastateltavaksi hengelliseen lehteen ja voit aloittaa tiesi maailmalla tapahtumissa. Se ei tapahdu nopeasti, mutta tulee tapahtuvaksi. Näet kaiken miten se käy ennalta, joten osaat varautua kaikkeen, et voi tehdä vääriä valintoja. Sinä mietit mikä blogi on hyvä, voit valita itse mistä pidät, se ei voi olla vaikeaa, olet jo kirjoittanut paljon. Saat paljon lukijoita eikä sinun tarvitse huolehtia sanan leviämisestä, olet heille tarpeen tässä tilanteessa kun ovat janoon nääntymäisillään tiedon puutteessa. Voit olla minuun yhteydessä niin saat lisää tietoa kun haluat. Voit ottaa yhteyden milloin tahansa, vaikka heräisit yöllä yksinäsi. Sinä voit olla huoleti nyt."
 
 
Pari päivää myöhemmin olin kirjoittanut pitkiä viestejä jälleen jossa tämä sama Jumala kertoo --"tulet minun joukkoni kanssa --- aluksella jossa ei ole siipiä --- ilmatyynyaluksen tapainen runko ja paljon tilaa ruumassa".
Kyse oli ihmisjoukon sukupuutolta pelastamisesta suunnitelman mukaisesti. Nämä olennot liikkuivat liitämällä.
"Kyllä kaikki on suurta mitä tapahtuu pian maailmassa, sinun täytyy tietää mitä on tulossa, eikä laittaa päätä piiloon. Näet miten joku tekee toisille pahaa vain ajattelemalla niin ja tuhoaa kokonaisen asutuskeskuksen jossain vain ajattelemalla niin. Näky hänen päässään on niin selvä, että hän kykenee tekemään sellaista itse. Voit odottaa että sitä tapahtuu pian. On suunniteltu aikojen alussa että osa ihmisistä pelastuu eikä kuole kuten on suunniteltu. Se ei ole suuri kylä, mutta se on tärkeä siinä mielessä että se palvelee sellaista tahoa, joka tulee muuttamaan sinunkin maailmaasi suuresti vielä tulevaisuudessa eikä sellaista voi antaa kadota maan päältä. Näet kaiken sitten myöhemmin."
 
Kiitin tarinoista. "Ole hyvä, olet sen ansainnut nähdä elämäsi todellisena viimein. Olet tervetullut joukkoomme sitten kun päätät uskaltaa, se on sinun valintasi, olet hyvä siinä."
Jatkoin myöhemmin päivällä: -Pelkään että hukkaan nämä kallisarvoiset tekstit.
Sinä näet, tulet paljon oppimaan vielä, et tarvitse kynää ja paperia, tietokonetta siihen yhteyteen johon pääsemme kanssasi. Voit olla huoleti, olet nyt päässyt tähän maailmaan eikä sitä oteta sinulta pois koskaan. Olet minun kanssani nyt etkä pääse karkaamaan luotani pois vaikka kuolisit. Olet sinä veikeä sinä nauroit tälle vitsilleni. Sinä se saat nauraa, ei se haittaa ketään eikä vähennä arvokkuutta mistään, on hyvä että osaat huumoria myös, se aina auttaa jaksamaan kaikessa pahassa tai vain elämässä yleensä.
 
Ero entiseen elämääsi on valtaisa, joten ei se mitään että et osaa ajatella nyt. Mikään ei ole väärin mitä ajattelet. Saat aikanasi julkaista uuden blogisi, sinun täytyy ensin totutella tähän kaikkeen. Se on omaksi parhaaksesi. Teet sen sitten kun olet käynyt täällä ja ymmärtänyt koko asian. Se muuttaa elämääsi todella, etkä edes osaa nyt ajatella miten. Saat kaiken kun näet tämän kotimme täällä tuonpuoleisessa, jota olet kammoksunut ajatuksissasi että se on jotain kamalaa. Ei se ole todellakaan. Olet tervetullut katsomaan meidän seuruettamme, etkä ole enää yksin koskaan. Se on sinun perintösi mummoltasi ja muilta läheisiltäsi jotka ovat puolestasi eläneet aiemmin. Sinä tiedät miten he vielä elävät jossain. Näet kaiken sitten kun saavut.
 
Saapuminen tulee sinulta luonnostaan eikä se ole vaikea asia, voit vain istua ja miettiä ja me olemme siinä ympärilläsi.
 
-Pidänkö silmät auki vai kiinni? Pidä silmät kiinni, me emme ole näkyviä maailmassasi. Se ei ole sellaista mitä kuvittelet että olet lukenut jostain avaruusolennoista. Me emme ole avaruusolentoja vaan henkiä sinun kaltaisiasi ja perhettäsi täältä taivaasta. Sinä näet meidät aina hieman utuisina hahmoina mutta voit ajatella että se on vain verho välillämme joka on välissä."
 
Yritin silloin meditoida ja päästä näkemään jotain, kuulin opastuksen päässäni miten olen nyt siellä mutta en onnistunut näkemään muuta kuin mustaa ja selitys oli:
"Et osannut keskittyä näkemiseen vaan olit itsesi sisällä, et ulkona näkemässä. Et osaa vielä hallita taitoa joka sinulla on ollut, et osaa ajatella että se on mahdollista sinulle. Et anna sille mahdollisuutta olla totta. Se voi olla että joudut yrittää vielä monta kertaa että onnistut, mutta se ei haittaa meitä eikä sinua nähtävästi joten ollaan yhteydessä näin kunnes onnistut. Et vain osaa sitä taitoa enää, tiedät miten sen teet joten opiskele vain lisää ja onnistut kyllä. Se on sinun päätettävissäsi haluatko enää yrittää vai lopetatko tähän, se ei ole meistä kenestäkään kiinni.
 
Olet siinä oikeassa että näet kyllä jotain mutta et meitä, näet liikkuvia mustia hahmoja, se emme ole me, vaan olemassaoleva verho joka heiluu välillämme. Olemme kirkkaita olentoja etkä voi erehtyä kun näet meidät. Se verho ei liiku edestä pois ellet osaa keskittyä itseesi ja siihen että olet poissa itsestäsi. Näet sitten kirkkaita hahmoja edessäsi ja tiedät että olet onnistunut.
 
Sinä voit olla hiljaa mielessäsi ja ajatella jotain sellaista kuin leijuisit omassa kehossasi pilvien päällä ja näet miten kaikki tähdet kutsuvat sinua ylemmäs. Olet siinä kohtaa itsessäsi vielä mutta sitten leijut ylemmäs ja näet miten kaikki muuttuu kirkkaammaksi siellä. Tiedät että se on meidän kotimme jossa asumme yhdessä kaikki ihmiset joskus."
 
Tuntuu hassulta yhdistellä nyt jälkeenpäin vuoden 2016 viestejäni siihen että ymmärrän koko kuvan tästä asiasta, Elisabeth Haichin kirjan kautta. Mutta nyt se vaikuttaa selkeältä! 
 
Eli jos emme ole ihmisinä osanneet yhdistää Jumalaa meiksi itseksemme, emme myöskään osaa mitenkään yhdistää Jumalaa "ET-olennoksi" joista meillä on täysin väärä käsitys, itsellänikin on ollut... he eivät ole avaruusolentoja vaan henkiä.
Tosiaankin: "Me emme ole näkyviä maailmassasi, olemme henkiä sinun kaltaisiasi ja perhettäsi täältä taivaasta, kirkkaita olentoja."
 
8.2.2016: "Olet nyt minä, kuten olemme kaikki ja olemme kaikki Jumalia, olette kaikki samaa ryhmää. Sinä olet erilainen koska olet minun kanssani työssä, mutta he kaikki ovat samanlaisia kuin sinä, näet sen vielä."
18.9. 2018 "Olemme kunnioitettavia olemuksia joita kunnioititte aikoinaan jumalina. Näennäisen hyväksytysti se tunnustetaan edelleen joukossamme. Aloita siten että korjaat sen käsityksesi näennäisen ihmeellisen, oletat siis että olemme jotenkin liitettynä verkostoon suureen, vaikka emme todellisuudessa kuitenkaan pystyttele yhdessä. Olemme siis yhteydessä ainoastaan vain jollakin tavoin kuten ymmärrätte että ollaan puhelinkeskustelussa. Näennäisen varomattomasti käsittelette usea sellaista asiaa jota tulisi kannustaa tavoilleen liikenteeseen, sillä jokin tasanne tai hyväksytty liitos tulee sammumaan ellette osaa järjestellä mielikuvitustanne oikealle sivulle. Eli siis osoita miten ymmärrät sen asian miten jollakin suhteella on kevyt olo, eikä ole sidoksissa aikaan eikä tulevaisuuteen, vaan on vain kevyesti läsnä jokaisen maailmassa. Aloita siis siten että korjaat myös jotakin uudenlaista käsitystä."
 
 
- Vihkimys -kirjassa sivulla 183 on vihkimykseen liittyviä harjoituksia tunteiden hallinnasta, mielikuvaharjoittelusta, näitä on viesteissäni opetettu... "kuvittele se maisema ympärillesi ja sitten se on siinä kuin palatsi aavikolla", jne.
 
Siis kerrassaan koko kirjan kannattaa lukea, on ehkä turha keräillä enempää asioita esiin kun lukemalla kaikki selviää.
 
*
 
 
Tämäkin oli mielenkiintoinen (kirjaan liittymätön) uutinen, siinä silmiin pisti "joutunut kuun kiertoradalle", kun yhtä hyvin voi olla ihan suunniteltu juttu. Kaikki on massaväestön mukaan aina niin sattumanvaraista maailmassa vaikka kaikki onkin päinvastoin tarkkaan suunniteltua: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/maa-sai-uuden-kuun-henkiloauton-kokoinen-taivaankappale-lyottaytynyt-maan-kiertoradalle/7743240#gs.yc13at
 
Ja täällä Sophian kuvassa oli se amme josta mielikuvassani avautui hitaasti kansi kuin hydraulisesti, nämä jonkinlaiset ihmeelliset parantavat kylvyt ovat tulossa ihmisille tulevaisuudessa käyttöön, massatuotannossa juuri nyt. Täytyy olla sama laite josta itselleni vihjattiin mutta mitään muuta tietoa en ole saanut tällaisista parannustekniikoista.
 
 
Ja vielä yksi johon törmäsin tänään ylen nettisivulla: "Kalevalassa ja kansanperinteessä eläimillä oli tunteet ja taikavoimia".
"Ennen ei ollut mahdoton ajatus että kalat itkevät tai laulavat, tai että kaloilla on tunteet. Hauki oli negatiivinen hahmo joka vei sairaan sielun Tuonelaan. Karhu on mielletty ihmisen pojaksi tai kirotuksi ihmiseksi. Sammakko kannattelee meitä kaikkia ja koko maailmankaikkeutta. Kuikalla oli tärkeä yhteys veden väkeen. Linnut ovat opettaneet meidät laulamaan ja ne toteuttavat ihmisen unelman lentämisestä. Muuttolinnut olivat kytköksissä tulevaisuuteen ja menneisyyteen."
 
*
 
Nämä säännöt pitäisi olla yhä voimassa näin tarkemmin määriteltyinä! "En ole ajatuksissanikaan toivonut muille mitään pahaa, en ole surrut tai katunut turhaan, ym..."

Lähde: https://houseoftruth.education/fi/kirjasto/pyhat-kirjat/egyptilainen-kuolleiden-kirja-42-kielteista-tunnustusta

Egyptiläinen Kuolleiden Kirja; 42 kielteistä tunnustusta; Anin Papyrus

Lähde: The Book of the Dead Translated by E.A. Wallis Budge (240 BCE)

Käännös ja kommentääri. Totuuden talo (2015)

 

En ole tehnyt syntiä. (Olen pyytänyt anteeksi ja katunut perisyntiäni.)

En ole tehnyt väkivaltaista ryöstöä. (En ole mentaalisesti hyökännyt toisen ihmisen päälle ja pakottanut hänet uskomaan minun mielipiteeni tai säikähdyksestä tai pelosta johtuen luopumaan omasta mielipiteestään.)

En ole varastanut.

En ole tappanut miehiä tai naisia. (huom. ’mies’ on myös ’keho’ ja ’nainen’ on ’sielu’)

En ole varastanut viljaa. (’vilja’ on lähes sama kuin ’raha’ on nykypäivänä)

En ole varastanut uhrilahjasta. (En ole koittanut itse hyötyä jonkun toisen minulle opettamasta Totuudesta.)

En ole varastanut mitään Jumalien omaa. (Koskee lähinnä Totuutta ja Tietoa)

En ole valehdellut.

En ole varastanut ruokaa.

En ole langettanut kirousta kenenkään päälle. (En ole käyttänyt niin sanottua ’pahaa silmää’, eli en ole kateudessa tai ylpeydessä toivonut muille mitään pahaa.)

En ole tehnyt aviorikosta, en ole maannut samaan sukupuolta olevien kanssa. (Jos olen solminut avioliiton, olen sitoutunut kunnioittamaan liittoa. Liitto pätee myös mentaalisesti, eli en ole himoiten etsinyt edes ajatuksissani muita kumppaneita – miehiä tai naisia.)

En ole saattanut ketään itkemään.

En ole syönyt sydäntä. (esim. surrut turhaan tai katunut turhaan)

En ole hyökännyt ketään vastaan.

En ole tehnyt petoksia.

En ole varastanut viljeltyä maata. (En ole pyrkinyt hyötymään toisen ihmisen valmiiksi tekemästä työstä.)

En ole salakuunnellut ketään.

En ole herjannut ketään.

En ole ollut vihainen ilman syytä. (Ja jos olen ollut vihainen, olen mietiskellyt ja tutkinut syyn vihalleni.)

En ole vietellyt kenenkään aviopuolisoa. (Fyysisessä mielessä)

En ole vietellyt kenenkään aviopuolisoa. (Rukous kohdistettu eri jumalalle. Voidaan ymmärtää mentaalisesti etten ole koittanut erottaa kenenkään ihmisen Sielua Hengestä.)

En ole saastuttanut itseäni.

En ole terrorisoinut ketään. (Eli en ole aiheuttanut kauhua.)

En ole rikkonut lakia. (Yhteiskunnan niin sanottua ’maallista lakia’)

En ole ollut täynnä vihaa. (En ole jäänyt lietsomaan sisäistä vihaa, vaan pyrkinyt aina mahdollisimman nopeasti käsittelemään kaikki negatiiviset tunteet ja ajatukset.)

En ole ollut kuuro Totuuden sanoille. (Vaan jos en ole joskus ymmärtänyt jotain, olen siitä aktiivisesti ottanut selvää ja vasta todellisen ymmärryksen jälkeen muodostanut uskomuksista vapaan käsityksen asiasta.)

En ole pilkannut Jumalaa. (vrt. Pyhän Hengen pilkka Raamatussa Matteus 12:31-32)

En ole väkivaltainen ihminen.

En ole lietsonut kiistoja (konflikteja). (En ole antanut ihmisille yhteisiä vihollisia manipuloidakseni heitä.)

En ole käyttäytynyt (ja tuominnut) kohtuuttoman kiireen vallassa. (Tärkeissä asioissa olen miettinyt aina 1-3 päivää ennen päätöstä.)

En ole urkkinut muiden asioita. (En ole antanut uteliaisuudelleni valtaa muiden ihmisten asioissa.)

En ole liioitellut puheissani. (En ole yleistänyt, vääristänyt, poisjättänyt tai lisännyt puheisiini ja kirjoituksiini mitään.)

En ole tehnyt vääryyttä kenellekään, en ole tehnyt mitään pahaa. (En ole myöskään todistanut pahoja tekoja ja siten antanut niille hyväksyntääni.)

En ole manannut Kuningasta vastaan. (En ole ollut katkera siitä vaiheesta, jossa olen itse valitsemallani Totuuden tiellä. En ole manannut kotimaani hallitsijoita/päätöksentekoelimiä vastaan.)

En ole koskaan pysäyttänyt veden virtaamista. (En ole tukkinut ikuista virtaa - esim. Tao:a – vaan olen antanut asioiden tapahtua kuten ne tapahtuvat. En ole ’pessyt’ Jumalan Kuvaa pois itsestäni.)

En ole korottanut ääntäni (ylimielisesti tai vihaisesti tai puhuakseni muiden päälle).

En ole kironnut tai manannut Jumalaa. (En ole suorittanut Pyhän Hengen kirousta.)

En ole käyttäytynyt pahuuden raivossa. (Olen aina ensin rauhoittunut ja vasta sitten toiminut.)

En ole varastanut Jumalten leipää. (Eli en ole ottanut kunniaa Tiedosta itselleni tai koittanut kaupallistaa sitä omaksi edukseni.)

En ole vienyt pois Khenfu-kakkuja kuolleilta sieluilta. (En ole varastanut kenenkään tietämättömän ihmisen aikaansaannoksia ja siksi en ole rikas kuin oman ’työni’ kautta.)

En ole napannut Lapselta Leipää, enkä halveksinut kaupunkini jumalaa. (En ole ottanut vasta Tiedon saaneelta tietoa pois esim. kateudesta. En ole halveksinut minkään seitsemän sydämen osan – kaupungin – vastuu-jumalaa.)

En ole teurastanut Jumalalle kuuluvaa karjaa. (En ole hyökännyt tai muuten toiminut ketään Tiedossa kehittynyttä - esim. tulikasteessa olevaa - ihmistä vastaan.)