5.7.1784 kuoli unissasaarnaaja ANNA MIKONTYTÄR ROGEL (<linkki wikipediaan)

http://www.rukoilevaisuus.com/rogel.php

"Anna Mikontytär Rogel syntyi joulukuun 4. päivänä vuonna 1751, isänsä Mikko Mikonpojan (s.28.4.1715) ja äitinsä Maria Isakintytär Aakan (s.1720) neljäntenä lapsena Merikarvian Alakylässä. Kaikkinensa perheeseen syntyi kymmenen lasta, joista kaikkien kerrotaan olleen enemmän tai vähemmän sairaalloisia. Terveitä eivät olleet vanhempansakaan, sillä isän kerrotaan suurimman osan elämästään poteneen päänsärkyä ja äidin kihtiä.

Anna ei lapsena juurikaan osallistunut huvituksiin ja leikkeihin ikäistensä kanssa. Lieneekö se johtunut juurikin sairaalloisuudesta vai hurskasmielisyydestä, jotka seikat hänelle mainitaan olleen ominaisia. Lapsesta asti Annan vaivana oli jonkin sortin ’vatsatauti’ ja muuten hänen kerrotaan oirehtineen äitinsä lailla.

Annan ollessa 18-vuotias, hän pääsiäisen aikaan vuonna 1770 vilustui, mahdollisesti sairastui influenssaan. Tuon seurauksena häneen puhkesi sairaus, joka sitoi hänet vuodepotilaaksi lopuksi elämäänsä. Sairauden alussa hänen koko vartalonsa turposi, eikä hän vastenmielisyyden takia pystynyt juurikaan mitään syömään. Loppuvuodesta hän kärsi kovista vatsakivuista, menetti puhekykynsä ja makasi vuoteessaan kuin halvaantunut. Kaikki olettivat lopun olevan lähellä.

Suurin piirtein tiedottomassa tilassa ollut Anna Rogel alkoi kuitenkin tapaninpäivänä 1770 yllättäen saarnata ja tuota kesti nelisen tuntia. Alettuaan saarnat eivät jääneet suinkaan tähän, vaan niistä tuli toistuvia ja joskus ne kestivät aamusta iltamyöhään. Niiden aikana Anna makasi liikkumatta silmät ummessa, oli kalpea ja hervoton, kuin kuollut. Anna aloitti raamatunteksteillä, joita hän lausui yleensä useita ja jokaisen jälkeen hän selitti tekstiä ja väleissä vaikeni. Joskus voihki ja vaikutti nukkuvan. Saarnaamisen lisäksi hän lauloi itse sepittämiään hengellisiä lauluja. Ollessaan tajuissaan, hän ei muistanut saarnaamisistaan mitään.

Sana näistä tapahtumista kiiri kansan keskuudessa ja kuulijamäärät kasvoivat. Liikuntakyvytön Anna vietiin minne milloinkin ja tapahtumat toistuivat uudelleen ja uudelleen koko hänen loppuelämänsä ajan. Häntä saattoi kerralla olla kuulemassa tuhatkin ihmistä ja hyvinkin pitkien matkojen takaa. Vuoden 1774 maalis-, huhtikuussa Merikarvian kirkkoherra Anders Eneberg kertoi tuhansien matkanneen Annan luokse Kokemäeltä, Raumalta, Kristiinasta, Eurajoelta, Ulvilasta, Lappfjärdistä, Närpiöstä, Ilmajoelta, Laihialta, Maalahdelta, sekä Ikaalisista. Suurin osa tuli pyyteettömästi sanankuulolle, mutta osa saapui uteliaisuudesta, jopa pilkkamielessä.

Vastustajiakin oli ja näiden mukaan kyse oli harhaopista, jopa jonkin sortin taikuudesta, vaikka Anna ei nähnyt näkyjä sen paremmin kuin ennustuksiakaan esittänyt. Vallankin alussa, pyysi myös tuomiokapituli häntä tarkkailemaan, jotta selvitettiin mistä oli kyse. Kaiken Annan saarnaamisessa todettiin kuitenkin olevan puhdasoppista. Toki toiminta hermostutti vallanpitäjiäkin. Vaasan läänin maaherra joutui kuninkaalle asti tekemään selkoa herätysliikkeen asioista. Kirjeessä hän tosin pyysi, ettei väkeä vastaan alettaisi toimenpiteisiin. Sen verran vaikutusvaltaistakin porukkaa kävi Annaa kuulemassa, ettei heitä haluttu alkaa sormella osoittelemaan. Annan ympärille syntyi näin herätysliike, joka kuitenkin ajan oloon sekoittui muihin vastaaviin.

Annan sairauden laadusta on esitetty arvailuja. Kuten kerrottu hänellä oli turvotusta, ruokahaluttomuutta, hän oli liikuntakyvytön ja suuren osan aikaa tajuttomuudenkaltaisessa tilassa. Toisinaan hän oli hereillä, virkeä ja jotain puhuikin, mutta sai kohtauksia, joissa kasvonsa muuttuivat kellankalpeiksi ja suusta tuli veristä vaahtoa. Kahden lääkärin kerrotaan Annaa tutkineen ja lääkinneenkin, tosin ilman mainittavia vaikutuksia. Näiden lääkärien mukaan Anna sairasti hysteriaa. Nykytiedon valossa kyseessä mitä luultavammin arvellaan olleen polio.

Sairaus vei lopulta Anna Mikontytär Rogelin ajasta iäisyyteen 32 vuoden iässä heinäkuun 5. päivänä vuonna 1784. Hänen viimeinen leposijansa on Merikarvian kirkon sakastin alla. Hänelle on pystytetty graniittinen muistomerkki Alakylään kotitalonsa pihapiiriin."

*

Hei vaan kualema, sää ole nynny äijä!!
Helppo sun' o vaani nurkan takan
ja lykät paikal juur ko viimetteks kaivata, 
viärä kaikkest kultasemp miäs, 
paras naine, siliäottasemp laps, 
pehmusemp mamma,
kuljetta kenenkkä näkemät, 
taakses kattomat, rikospaikal palamat 
jonkkus perunakellarihajusse kotiluala, 
mist maam pääl saak 
ei ol ikä yhrenkä ään kuulunu.
Häppe hiukka.
Jos sää ole reilu miäs, sää tule näkyvil, 
tuat kaik viämäs hyväs järjestykses takasi, 
pyyrät antteks meilt henkilökohtasest ja 
maksat loppuelämäs korvauksia, joka penni.

-Heli Laaksonen-