Tilasin Ultra-lehden, ja kyllä kannatti. Extrana oli tästä edesmenneestä virolaisesta lääkäristä jonka kirjoja saa tilata lehden kautta. (Kirjainkohdasta E.)

 

(Kiinnostava lehden juttu oli myös hollantilaisen tutkijan Gerard Aartsenin "Avaruusveljet ja universaali jakamisen periaate" joka kannattaa kyllä lukea! Siitä pätkä: "Miksi sitten hallitukset haluavat ylipäätään kieltää ufoilmiön olemassaolon? Vastauksena on aseiden  kilpavarustelu, ufoilmiö alkoi 1940-luvulla samaan aikaan kun Yhdysvaltain ja Venäjän vastakkainasettelukin alkoi. Ufokontaktihenkilöt kertoivat miten ihmiskuntaa varoitettiin moisesta atomienergialla pelleilystä ja se sai vastakaikua yleisöltä. Erityisesti Adamski veti suuria yleisöjä. Niinpä viranomaisten pyrkimys oli vähentää kontaktihenkilöiden uskottavuutta, sillä mikään universaalinen veljeyden sanoma ei ollut sellainen jolla voitaisiin perustella suuret asevarusteluun kuluneet rahat. Viranomaiset päätyivät siis kieltämään koko ufo ilmiön ja kun avaruusveljet tieten tahtoen törmäyttivät joitain aluksiaan meille tieteellisesti tutkittavaksi, viranomaiset tekivät kaikkensa piilottaaksen totuuden niistä. Lopulta kontaktihenkilöiden mustamaalaaminen alkoi ja  koko ufo ilmiö on laajassa julkisuudessa pilkattu jä vähätelty aihe, täysin syyttä.")

 

Mutta siis Luule Viilma:n 8- osaisesta kirjasarjasta Et ole yksin, osa 1 (paras lääkäri):

 

"Jokainen ihminen ohjaa ajatuksillaan energiaa, josta hän itse koostuu. Jokainen ihminen aiheuttaa itsessään muutoksia, osaamatta sitä huomata ja uskaltamatta sitä uskoa.

Sanottakoon vaikka, että ajatus vaikuttaa kuin kauhallinen löylyä kiukaalle, sitten ihmisen on helpompaa ymmärtää, että hänen ajatustaan seuraa vastaava teko. Hyvä on, jos tämä asia myönnetään itselleen eikä toisteta samaa virhettä enää uudelleen. Enimmäkseen ajatus toimii hissukseen ja siksi tuntuu epäuskottavalta, että ajatus voisi olla ainetta. Ihmisen luonne on pohjimmiltaan määrätynlainen, vain tälle ihmiselle ominainen päähänpinttymien kokouma, ja sitä pidetään muuttumattomana. Siitä seutaa, että toistamalla jatkuvasti samanlaatuisia ajatuksia aiheutamme itse sairautemme niin kuin hiekanjyvistä syntyy vuori. Vuoren kokoa ja luonnetta vastaavat sairauden vakavuusaste ja luonne.

Ajatuksella parantaminen on kuin tämän vuoren purkamista jyvä jyvältä. Jos ihminen opettelee luomaan itselleen hiekanjyvästen purkamista varten tarvittavan toimivan järjestelmän, hän saa vuorensa puretuksi melko helposti. Tämä tarkoittaa, että hän pystyy lennättämään kerralla koko lapiollisen hiekkaa taivaan tuuliin eli vähentämään sairauttaan merkittävän nopeasti. Joka taas toivoo, että muut purkaisivat hänen kokoamansa vuoren, voi itkeä, pyytää, rukoilla, vaatia tai käskeä, mutta muut voivat häntä vain opettaa. Ihmisen ajatusmaailmaa ei pysty muuttamaan kukaan muu kuin ihminen itse."  - Luule Viilma

 

*

Osa 2

 

"Maailma ihmisineen tarvitsee tätä kirjaa, vaikka emme haluaisikaan löytää
itseämme näiltä sivuilta - pelon vuoksi. Mehän tiedämme jo niin paljon,
mutta tietämiseen liittyvä mystiikka on salaperäistä, pakottamalla se ei
tule luo. Kirjassa on esitetty jokainen ongelma, mikä näyttää karvaasti
sen, missä juuri nyt mennään - kaikkialla.

Maailma sairastaa, ja paljain silmin näkymättömät energiat, stresseiksi
kutsutut, räjähtävät käsiin. Pakotamme itsemme kärsimään, lääketiede ei
näihin stressistä aiheutuneisiin sairauksiin pure, koska ei haluta tietää
tai ole opittu vielä tietämään, mikä on perussyy. Parhaana hoitomenetelmänä
on oman ajatustyömme tuloksena tapahtuva stressien vapauttaminen.
Kohtuullisuuden rajoissa pysytteleminen nykyaikana on vaikeata - haluamme,
vaadimme liikoja ja ensimmäisenä ajatuksena on usein täytyy, perusteellisen
väärä tapa. Oikea on: minun tarvitsee, kehoni tarvitsee, tarvitsenko tätä
tai tuota.

"Mitään ei kannata ottaa kovin vakavasti, älä ota sitä vakavasti" on kuin
pato joka sulkee veden virtauksen. Olemme rohkeita tai pelokkaita, rohkea
on järkevä, pelokas vain viisas jonka ääripäänä on tyhmyys. Ihminen on
juuri niin järkevä, miten avoin hänen sydämensä on ja mitä pienempi hänen
pelkonsa, ettei häntä rakasteta.

Voimme olla sydämellisiä hölmöjä tai sydämettömiä viisaita. Toisiaan
muuttamalla ihmiset tulevat julmiksi itseään ja toisiaan kohtaan.
Nykyaikana on paljon kummallisia kipuja. Tunteeton äly valitsee aina
vaikeimman tien eteenpäin. Tekniikan jumalointi johtaa yhä enemmän
tunteiden, älyn ja tahdon teknistymiseen. Koneeksi itsensä huomaaminen
sujuu jo monelta. "Rakasta muita kuten itseäsi". Tuttu lause, mutta kun ei
osata itseäänkään rakastaa.

Luule puhuu huumeista, depressiosta, hysteriasta. Kohdun poistosta, mikä
sen aiheuttaa. Sanoissa on energiaa, joka tiivistyy yhtä sanaa toistamalla.
Jalomielinen ja toisille itsensä uhraava ihminen - Luulella on sanomista
tähän asiaan, kuten perheen sisäiseen terroriin, psykoterroristeihin,
arvosta ja arvottomuudesta ja mustasukkaisuudesta, peloista pahimpia.
Primitiivisen ihmisen hyvistä puolista puhutaan usein, ja erityisesti mies-
ja naissukupuolen tehtävistä ja eroista ja vikaan menemisestä niin
liike-elämässä kuin koulumaailmassa. Ja kaikki elämän ongelmat saavat
alkunsa siitä, ettei nainen ymmärrä miestä ja mies naista.

Masennus ja depressio hallitsevat maailmaa, lihasjännitykset, luut ja
sidekudokset huutavat vapautta. Kun sielu kärsii, keho kärsii, kun keho
kärsii, sielukin kärsii. Kipu on ilkeyttä joka alkaa kotoa.
Lapsen sairauksia ei nähdä perhe-elämän perikuvana. Lapsi lannistetaan,
tulee pelko-vihareaktio. Ehdoton vaatimus on pelottava, se on saamishalun
työkalu. Lapsen allergiat ja räjähdysmäisesti kasvaneet allergiat niin
heidän kuin aikuisväestönkin kohdalla selviävät kirjasta. Astmalle löytyy
parannuskeino. Kuten allergioillekin. Keuhkot ovat surun elimiä.
Luontokin järjestää mullistuksia opettaakseen ihmistä, kuten on eläintenkin
tehtävä. Mielenkiintoista oli lukea koiran tai kissan opettajuudesta.
Suukin on sydämen mitta ja vaakakuppi. Anoreksia = haluamattomuus elää
kuollutta elämää, bulimia = maksimaalinen tarve olla huomion keskipisteessä
ja syöksyä eteenpäin. Tuttua?

Luule viskoo eteen eri käsitteitä. Sanan arvo on mahdissaan, myös rakkaus.
Niinpä lauseet seksistä ja rakkaudesta selventävät ajatusmaailmaa. Miesten
eturauhasvaivat johtuvat siitä, ettei pystytä olemaan hyvä isä. Siihen
kerääntyy myös viha oman kehon toimintoja kohtaan. Impotenssi on kiireen ja
ajan riittämättömyyttä. Mistä tulevat viattomien tyttöjen tai mummojen
tulehdukset?

Kaikki fyysiset sairaudet johtuvat aineellisen elämän eli talouselämän
liiallisesta korostamisesta. Lukija löytää vastauksen kaikkeen. Myös
ihmisen alkuperästä, ihonvärin muunnoksista ja rasismista, uskonnostakin -
fatalismi on myös vapautettava stressi.
Edellisillä elämillä on tekemistä, ajatuksilla voi muuttaa suuntaa
tulevaisuuteen, parempaan maailmaan. Aika voi kylläkin loppua, muttei
elämä. Tarvitsemme rakkautta. Eläimet, lapset ja keho opettavat henkistä
kanssakäymistä eli kanssakäymistä Jumalan kanssa. Luulo ei ole tiedon
väärtti, Luule on."  - Tuula Pelttari