Edellisessä artikkelissani unohdetuista suomalaisten (kalevalaisista) parannustekniikoista, sitä aiemmin pääsin meditaatiossa jonkinlaiseen parantavaan kylpyyn ja nyt Michael Love kertoo muinaisesta parannustekniikasta (niin kutsuttujen Lemurialaisten ajoilta). Suomensin. Linkit tekstin lopussa.

 

22.3.2021 Kanavoinut Michael Love

"Muinaiset lemurialaiset ovat kehittynein rotu jota koskaan on ollut maassa.

Maapallolle miljoonia vuosia sitten asettuneiden Lyyralaisten (12D taso) suorina jälkeläisinä, lemurialaiset toivat tänne parannustiedettä joka vasta nyt aletaan muistamaan.

Lemurialaiset olivat alkuperäinen ihmisyhteisö täällä ja he sijaitsivat siellä minne plejadilaiset alunperin laskeutuivat, maapallon korkeimmalle vuorelle... tällä hetkellä se on suurin saari Havaijilla, minne lemurialaiset "kanootit" (alukset) ovat yhä haudattuina!

Havaijin vanhimmat kertovat yhä että nämä ihmiset ovat Havaijilaisten sukujuuret, ja opettavat että näin ihmiskunta sai alkunsa. Nämä ihmiset kulkivat moniin muihinkin maihin mutta mikään toinen yhteisö ei saavuttanut Lemurian suuruutta.

Heillä oli kehittynyttä fysiikan, kvanttifysiikan, materian, valon, äänen, taajuuksien ja parantamisen tietämystä. He omasivat monitasoisen DNA:n joka toimi 90 % teholla ja saavuttivat näin tietoisuuden universaaleja tasoja.

Ennen suuren vedenpaisumuksen aikaa, loistava sivilisaatio teki suuria ponnistuksia säilyttääkseen kehittyneen tietonsa tuleville maapallon sukupolville.

Muinainen universaali lemurian tietopohja jaettiin koko väestön kesken, varastoitiin kaikkien heidän kehon soluihinsa, että se voitaisiin geneettisesti periä, olla saatavilla jälkeläisille. Kehittynyt ET tieto kirjoitettiin kääröihin joita on vartioitu ja säilytetty pyhän lemurialaisen veljeskunnan kesken, sekä nykyisen kolmannentoista mysteerikoulun kesken.

Turvamenetelmänä tämä muinainen tieto koodattiin myös ja varastoitiin lemurialaisiin kristalleihin, tulevaisuuden jälkipolvien uudelleenkoodattavaksi.

Kun puhumme lemurialaisesta teknologiasta, se ei ole millään tavoin tekninen, se on luonnollista ja yksinkertaisesti vain paljon syvempi ymmärrys luonnon laeista ja universumin järjestelmistä.

Lemurialaiset tunnettiin pääasiallisesti kehittyneestä parannustiedostaan, erilaisten energiamodaliteettien käytöstä.

 

Nuorentumisen temppelinä silloin tunnettu paikka oli perustavanlaatuisen parantamisen paikka.

Näiden temppelien parannustekniikat pidettiin salassa, vain erityisryhmän tiedossa, jotka kykenivät käyttämään temppeliä säännöllisesti, suuresti vaikuttaen elämänsä pituuteen.

He olivat lemurian kuninkaallisia, "salaisuuksien haltijoita". Elivät kolme kertaa pidempään kuin muut lemurialaiset, koska heidän oli tarpeen, omatessaan alkuperäisen tiedon. Näin säilytettiin muinaiset tavat ja pyhä tieto puhtaina.

Näiden parantavien temppeleiden sisällä oli kammioita joissa oli suuria kristalleja, ne loivat energia-aaltoja jotka saattoivat täydellisesti parantaa ja uudistaa ihmiskehon vain muutamassa minuutissa.

Näin DNA malli voitiin uudelleenkalibroida alkuperäiseen täydellisyyteen!

On kerrottu että viettämällä kolme päivää tällaisessa temppelissä, muuttui biologisesti kolme vuotta nuoremmaksi. Jos tehtiin näin joka kolmas vuosi, kyettiin kirjaimellisesti ylläpitämään tiettyä biologista ikää lähes loputtomiin.

Jokaisessa kammiossa oli valtavan kokoisen kristallin lähellä pöydän tapainen sänky ja henkilö vain makasi tässä med bedissä, eksoottisten energia-aaltojen alla, joita kristallit välittivät, kunnes keho oli täysin korjattu ja uudistettu.

 

Sanomme, "tiedän että olin siellä, mutta toivoisin muistavani miten kaikki se kristallienergia toimi".

No muistat kyllä ja olemme tässä muistuttamassa.

Lemurialaiset ymmärsivät kristallien monitasoisuuden ja sähköisyyden luonteet. He tiesivät että varsinkin kvartsikristallien eri tyypit saattoivat vastaanottaa ja varastoida energiaa loputtomasti ja välittää sitä takaisin ulos ilman minkääntapaista energian katoamista. Kristalli itse saattoi myös voimistaa tätä säilöttyä energiaa.

 

Lemurian skalaari kristalliteknologia

 

Lemurialaiset olivat taajuuksien ja resonanssin mestareita ja tiesivät miten skalaarienergia toimii ja miten käyttää ja ohjata sen voimaa positiivisen parantamisen käyttöön.

Skalaarienergialla on monia nimiä - nollapiste energia, ikuisuus, tyhjyys -energia. Kaikki nämä nimitykset viittaavat samaan asiaan, kykyyn pysäyttää aaltomuoto lisäämällä samanvertainen ja vastapuoli. Kuten tiedätte, voima keskeyttää itsensä kun on olemassa samanvertainen ja vastakkainen voima.

Tässä tapauksessa puhumme taajuudesta sen amplitudista (miten voimakas se on).

Kun keskeytämme aaltomuodon 3D osan, se poistaa 3D energian mutta jättää korkeatasoisemman energian jäljelle, odottaen käyttöönottoamme. Korkeamman tason energialla ei ole enää tarkoitusta koska otimme pois sen 3D osan ja jos emme pidä yllä energiaa, se nopeasti hajoaa ympäröivään kenttään.

Tämä ei tarkoita ettemme kykene käyttämään sitä, päinvastoin voimme varastoida näitä erityisiä skalaariaaltoja kristallien matrixeissa.

Lemurialaiset tiesivät että kun he varastoivat tätä kristallien skalaarienergiaa, he kykenivät suuntaamaan sitä parantamiskammioihinsa ja kehon soluihin, joka muuntaisi soluja täysin positiivisella tavalla korkeamman tason suorituskykyyn.

Skalaariaallot kulkevat suoraan 3D esineen läpi, koska se matkaa korkeammassa tiheydessä. Mutta kun kuljetetaan skalaaritietoa alemman tason esineen läpi kuten kvartsikristallin, esine ottaa osaa tiedonvälitykseen.

 

Miten skalaariaalto luotiin, että se kyettiin varastoimaan myöhemmin temppeleiden kristalleihin parantamista varten ja miten energia jaettiin lemurialaisessa parantamisen temppelissä?

 

Kun jatkat heräämistä muinaisille muistoillesi, saat selville että näennäisen monimutkaiset asiat ovat usein hyvin yksinkertaisia, luonnollisia ja helppoja saavuttaa.

Kaikki ulkoisen energia-aallon muodot voidaan konvertoida skalaariaalloksi, kunhan aallon 3D osa keskeytetään.

Kun lemurialaiset kykenivät lähettämään UV laservalopulsseja tai romahtavan magneettikentän parantaviin kristalleihin, luodakseen skalaariaaltonsa, he ymmärsivät että ajatus ja intentio ovat voimakkaimpia ja mitattavissa olevia energia-aaltoja universumissa.

Niitä kyettiin varastoimaan helposti heidän kristalleihinsa, joten lemurian papit lähettivät jatkuvasti voimallista parantavaa energiaa näihin valtaviin temppelikristalleihin.

 

Kristallin sisäinen, heijastava, geometrinen hila keskeyttää automaattisesti tulevan energian 3D osan, muuntaen sen skalaariaalloksi.

Jos käytämme valoa skalaarienergian esimerkkinä, näemme miten valo pomppii edestakaisin viisteissä, kulkien alaspäin. Koska valo taitetaan, tietty prosenttiosuus siitä siirtyy pois olomuodosta alkuperäiseen säteeseen ja keskeyttää itsensä.

Tässä kohtaa luodaan skalaari-, tai nollapiste energiaa ja koska keskeytys tapahtuu kristallin pyhän geometrian sisällä, se varastoi myös skalaariaallon kristallin sisään.

 

Kun kristallit luonnollisesti luovuttavat varastoimaansa energiaa, lemurialaiset loivat tälle prosessille hieman voimaa lisää parantavissa temppeleissään, leikaten tarkkoja geometrisiä muotoja kristallien ulkopinnoille.

Ja kuten jättimäiset heijastavat peilit tai antennit, temppelien kristallit lähettivät parantavia skalaariaaltoja ulospäin suuremmalla voimalla, kammioon ja sen parantavalle vuoteelle.

Kristallien muodot leikattiin käyttäen tarkkoja kultaisia mittaustapoja, maksimoiden skalaariaallon muodostumista ja valon taittumista parantavissa temppleissä.

 

On tärkeää huomioida että henkilö jota parannettiin med bedissä, ohjattiin myös syvään meditatiiviseen, tarkoitukselliseen parantavaan tilaan. 

 

Lähetit hiljattain vilpittömän parantumisen pyynnön universumille, ja kuten sanoimme, universum valmistelee tapaa parantumisellesi, jopa nytkin!

Ja tulet näkemään, kun kaikki on sanottu ja tehty, tulet tervehtymään!

Siksi tulet vastaanottamaan valoa ja olemme nähneet että sydämesi on puhdas ja olet valmis nyt tulemaan täysin parannetuksi.

Jo parantumisen ajattelu, on iso osa parantumista ja olet jo menossa oikeaan suuntaan.

Laitetaan parantavat pyörät pyörimään!

 

Koska työskentelit alunperin suurissa Lemurian parantamisen temppeleissä, ehkä saatat olla inspiroitunut uudelleenluomaan parantavan kammiosi, laittaen muutaman luonnollisen asian yhteen.
Tässä auttavaa tietoa joka on peräisin suoraan menneisyydestäsi:
 
Kaikki kvartsikristallit luovat parantavia skalaariaaltoja!
 
Miten sitten saavutan sellaisen voiman ja tulokset kuin meillä oli Lemurian aikoina?
 
Näin: Mitä isompi kristalli, sitä voimakkaampi ja tehokkaampi skalaarienergia on parantumisellesi. Mitä korkeampi tasoinen kristalli on, sitä enemmän voimaa siinä on.
Eikö ole mielenkiintoista että iso pala korkeatasoista kristallia maksaa tuhansia, ellei miljoonia dollareita?
 
Tässä on teknistä neuvontaa suoraan lemurialaisista tiedostoista:
Käytä viisi tai kymmenen pienempää korkeatasoista kvartsikristallia parantumisen kammiossasi, sillä kaikki palat toimivat yhteistyössä ja samoin kuten yksi iso palanen samaa massaa.
 
Miten luon kymmenen mantroja hyräilevän lemurialaisen munkin energian, lähettämään yhdistetyn ja hyvin korkeatietoisuudellisen parantavan energian kristalleihin?
 
Vastaus:
Järjestä ryhmä korkeasti värähteleviä tähteläisiä yhteen yhdeksi tunniksi, keskittykää ja lähettäkää tätä tarkoituksellista energiaa parantaviin kristalleihisi.
Tämä voi toimia etänä myös internetin kautta yhtä hyvin, kunhan energia kohdennetaan tiettyyn kohteeseen ja tiettyyn esineeseen.
 
Entä tarkalleen kultaisella tavalla leikatut särmät kristallin ulkopinnalla, joita käytettiin heijastuksiin, kohdentamiseen ja voimistamiseen?
Lähin asia sellaista leikkausta nykyään on vogel -kristalli. (< linkki ohjaa google kuviin)
 
Eli on tärkeää käyttää luonnollista korkealaatuista kvartsikristallia lemurialaisessa parantumisen kammiossasi.
Ja koska olisi vaikeaa leikata niitä vogel-muotoon, asettele vogel-kristalleja luonnollisten kvartsikristallien ja parannettavan henkilön väliin. Kvartsi käyttää energianluovutusta ja yhdistyy automaattisesti vogel-kristalleihin jotka voimistavat ja ohjaavat skalaarienergian kehoosi suuremmalla voimalla.
 
Haluamme huomauttaa että toinen nimitys skalaariaallolle on tesla -aalto ja skalaarienergia on se mystinen energia jonka avulla Nikola Tesla teki kaiken taikansa.
 
Parantamisteknologiaa jota käytettiin Lemurian temppeleissä kutsutaan 13. oktaavin lahochi -nimellä, sen toivat alunperin maapallolle plejadilaiset. Lahochi:n ensisijainen tarkoitus on parantaa sydämiä.
Tämä on lemurialainen tapa ja kaikki muu on seurausta siitä.
 
Maapallon allianssin ja salaisten avaruusohjelmien jäsenet ovat viime aikoina saaneet luvan puhua julkisesti tietyistä projekteista ja tietyistä eksoottisista teknologioista.
Jos katsot tarkasti, huomaat että tämän tason sisäpiirin paljastukset ovat lisääntyneet nyt 100 kertaisesti.
Tämä paljastus on määrätty itse ET-olentojen puolelta ja todellakin vain sellaisten kanavien kautta, jotka saavuttavat heitä jotka ovat valmiita vastaan ottamaan sen.
 
Siitä puhuen, tässä hieman paljastusta teille...
 
Uudenaikaiset skalaariaalto med bedit
 
Aivan kuten muinaiset lemurialaiset loivat ensimmäiset skalaariaalto med bedit suurissa kristallisissa parantamisen temppeleissään, nykypäivän ihmiset ovat rakentaneet modernin version tästä parantavasta vuoteesta, tällähetkellä salaisten avaruusohjelmien käyttöön. Se toimii samantyyppisesti. 
 
Moderni skalaariaalto med bed toimii samalla periaatteella mutta se käyttää tekoälyä, kvanttitietokonetta, matalataajuuksista laser -järjestelmää ja ulkoista sähkömagneettikenttää, luodakseen parantavan skalaariaallon.
Lisätoimintona uudenaikainen vuode myös käyttää 10K CKI (tiedonhallintapalvelu?) ja holografista projektiojärjestelmää ja voi jopa printata orgaanista 3D DNA:ta henkilökohtaisesta DNA databasesta. 
Tämä super tech med bed voi kirjaimellisesti uudelleenluoda puuttuvan kehon osan ja yhdistää niitä kehoon tuntien sisällä!
 
Tähän moderniin malliin on myös sisäänrakennettu DNA -suutin järjestelmä (atomizer), joka voi uudelleenluoda tarvittaessa koko kehosi, jos tarve, lyhyessä ajassa.
 
Tietoisuutesi on toinen asia, mutta koska tietoisuus on aaltomaista (fluid), se voidaan siirtää kehosta toiseen!
 
Näemme nyt, miksi on hyvä pitää tiettyjä asioita poissa julkisuudesta vielä hetkisen!
On myös hyvin tärkeää harkita turvallisuutta julkaistessa tiettyjä eksoottisia teknologioita ja varmistaa, että niitä käytetään vain tavalla joka hyödyttää toisia!
Teknologia tälle modernille med bedille on peräisin ET teknologian takaisinmallinnuksesta ja lemurialaiset itse antoivat osan siitä suoraan näille ryhmille.
 
Lemurialaiset ovat täysin elossa ja hyvinvoivia, oleskellen suurenmoisissa korkeavärähteisissä maansisäisissä valokaupungeissa tälläkin hetkellä!
 
Katsellaanpa hieman syvemmin tätä uskomatonta skalaarienergiaa
 
Skalaarienergia on energia-aaltoja jotka asuttavat atomeiden välisiä tyhjiä tiloja läpi universumimme.
Se on energiaa joka jää jäljelle, kun kaikki muut energialähteet poistetaan. Jotkut kutsuvat sitä mustaksi aineeksi, joka muodostaa 70 % universumista!
Skalaariaallot ovat ei-paikallisia taajuuksia, mikä tarkoittaa että ne eivät liiku mihinkään tiettyyn suuntaan. Itseasiassa ne ovat jokapuolella samaan aikaan, eikä niitä hallitse aika tai paikka. Yksi esimerkki sellaisesta joka välittää ja vastaanottaa tätä skalaarienergiaa, on DNA!
 
Skalaari on maagista energiaa joka lomittaa kaiken materian, huolimatta paikasta ja ajasta.
Skalaariaallot kykenevät kulkemaan kiinteiden esineiden läpi, ilman minkäänlaista energiahävikkiä tai kentän vahvuuden vähenemistä - jopa lyijyn, teräksen ja kiven läpi.
Skalaariaallot kykenevät kiinnittämään tai valamaan positiivisia tunnusmerkkejään kiinteisiin objekteihin - näin muuttaen niitä ja lisäten kyseisen objektin energeettisiä rakenteita. Skalaariaallot sovellettuna alempivärähteisiin taajuuksiin neutralisoivat negatiivisen varauksen ja sallivat sen taajuuden muuttua joksikin positiivisemmaksi ja erilaiseksi - välittömästi.
 
Skalaariaalloilla näyttää olevan korkeampi tietoisuus itsessään, tehdäkseen näitä positiivisia muutoksia helposti.
Ne ottavat ohjeensa aikomuksistasi, mikä tarkoittaa että ne ovat tietoisuutesi ohjelmoitavissa. Tämä on todella tärkeää!
 
Skalaariaaltoenergia voi luoda ja korjata itseään loputtomasti.
Tämä on tärkeää, koska kun skalaariaaltoja sovelletaan ihmiskehoon parantamista varten, niillä on myös kyky uudistaa ja korjata ihmiskehoa samaan aikaan ilman minkään energian häviämistä!
Toisin sanoen, kun kehon kristallisiin soluihin istutetaan positiiviset varaukset, ne pysyvät toiminnassa ikuisesti!
 
Moderni kuvaus skalaarinergialle on yksinkertaisemmin tesla -energia tai tesla-aalto!
Tesla-aallot ovat kvanttimekaniikan runkorakenne ja taajuukseton energia (ilman taajuuksia), tai verrattuna paikallaan olevaan energiaan tai kosmisiin aaltoihin tai nollapiste energioihin. Skalaariaaltoja kutsutaan myös 'sähkömagneettisiksi pitkittäisiksi aalloiksi'. 
 
Tesla-aaltoja tai skalaariaaltoja on tutkittu vuosikymmeniä monilla erilaisilla elävillä organismeilla kasveista eläimiin ja nyt ihmisiin. Kerta kerran jälkeen se on todistanut positiivisen muutoksen elävissä soluissa, lisäten sen kykyä tuottaa energiaa organismin muulle kehon osalle.
Kasveilla on osoitettu huomattavaa lisääntymistä ATP-tasoilla (adenosiinitrifosfaatti, elämän energiamolekyyli), uudistaen ja pitkittäen sen ikääntymisprosessia.
 
Kun nämä skalaariaaltotaajuudet täyttävät ja aktivoivat kehomme kristallirakenteen, ne välittömästi alkavat lataamaan soluja uudistavalla energialla ja auttamaan soluja aloittamaan itsekorjaamisen prosessin.
Se tarkoittaa että solu- ja DNA tasolla tapahtuu positiivisia muutoksia ja se aiheuttaa kehon solujen kopioitumisen oikeaan tietoon, joten ne ovat terveitä, aktiivisia ja kokonaisia!
 
Skalaariaallot ovat yksi tärkeimmistä energioista joiden kanssa voimme työskennellä, sillä ne toimivat korkeammilla tasoilla.
Niitä voidaan luoda luonnollisesti tai keinotekoisesti.
Skalaariaallot toimivat parhaiten yhdistettyinä intentioon tai kristalleihin, kumpaakin käytettiin muinaisen Lemurian parantavissa temppeleissä.
 
Pääasialliset skalaariaaltojen parantavat vaikutukset
 
Päävaikutus ihmiskehon järjestelmässä on, että ne lisäävät solujen volttitasoa, kunnes saavutetaan optimaalinen toiminnan taso.
Muinaisen lemurialaisen temppeliparannuksen ensisijainen asia oli "antaa keholle optimaalisin elämänvoima, soveltaen kristalliaaltoja".
Tesla -aaltojen eli skalaariaaltojen on voitu osoittaa lisänneen kehon jokaisen solun energiatasoa ideaalille 70-90 millivoltin alueelle.
Modernissa tieteessä on kerta toisensa jälkeen osoitettu että sairaus ja tauti johtuu solujen matalasta energiasta eli volttitasosta.
 
Käytetäänpä joitakin moderneja termejä muistellaksemme lemurialaista tietämystämme!
Sen sijaan että käytämme sanaa voltti, käytetään termiä ph, joka vastaa veren alkalipitoisuutta.
 
Tässä esimerkki miten ph liittyy volttiin.
Ph: 0 7 14
VOLTTI: +400 millivolttia 0 millivolttia -400 millivolttia
 
Solumme tarvitsevat -25 millivolttia energiaa toimiakseen täydellisesti ja -50 millivolttia luodakseen uusia soluja. Se ei ehkä merkitse sinulle mitään, joten tässä toinen tapa ilmaista se: solumme tarvitsevat ph tason väliltä 7.35 ja 7.45. Ph tasoja voidaan analysoida mitaten volttimäärää nesteessä.
On mitattavissa oleva fakta että kaikki syövät esiintyvät tarkalleen +30 millivoltissa. Kehon parantava salaisuus on sen ph:ssa - lyhyesti 'potentiaalisuus vedylle' ionikonsentraatio, mutta enemmänkin skalaarienergia korjaa koko järjestelmän lähes välittömästi, nostaen kaikkien kehon solujen volttimäärää kerralla optimaalisille tasoille! Tämä on juurikin se parantava teknologia eksoottisen, uudistavan skalaariaalto terveysvuoteen, med bedin takana!
 
Kuten tiedät, voit luonnollisesti tehdä muutakin nostaaksesi veresi ph tasoa, ja emme voi paremmin kertoa miten tärkeää tämä on!
Syy matalaan solun volttitasoon tai matalaan ph tasoon on elektronivarkaus! Esimerkkinä tästä, epäterveellinen vapaaradikaali solu joka etsii pahaa-aavistamatonta, tervettä solua varastaakseen arvokkaan elektronin.
Ratkaisu on lisätä enemmän elektronin luovuttajia. 
 
Ennen kuin pääset makaamaan jälleen loisteliaissa parantavissa säteissä skalaari med bed:issäsi, tässä joitakin helppoja ja luonnollisia tapoja lisätä elektronin luovuttajia, nostaaksesi solujesi volttitasoja takaisin optimaaliseen.
 
Elektroneita saa monista lähteistä, mukaanlukien:
 
antioksidantit kuten C vitamiini tai glutationi
matalataajuuslaserit, eteeriset öljyt, homeapaattiset aineet
maadoittumalla, alkalinen vesi, sitruuna, merisuola, viinietikka.
Oleile juoksevassa tai liikkuvassa vedessä.
Far UV -säteet, gammasäteet, prosessoimattomat ruoat, vihreälehtiset kasvikset, spirulina, jne. 
Ruokasooda, auringonvalo. Mullassa työskentely tai maaperällä seisominen. Raikas ilma, tuuli, meri, jne.
Liikunta. 
Himalajan ruususuolan käyttö - sisältää 84 mineraalia. Merisuolakylvyt.
Aurinko. Uni. Kevytenergisten ruokien syöminen.
 
Kuulostaako tutulta? √Ąl√§ unohda kristallejasi ja meditaatiota joka p√§iv√§!
 
Tahdon paljastuksen nyt! Koska saan med bedini?
No saat siitä jo eri osia juuri nyt! Ehdotamme että opettelet miten yhdistät kaikki eri osat toisiinsa!
Joitakin saatavilla olevia tech-välineitä jotka ovat peräisin ET-olennoilta, skalaari med bed tekniikkaa:
 
* COSMODIC  JA ENS -TERVEYSLAITE (lisäsin linkit joilla tuotteet löytyi googlesta)
* SKENAR TERVEYSLAITE
 
Ala yksinkertaisesti tutkia näitä laitteita ja opettele mitä ne voivat tehdä. Ne ovat todellisia ja toimivia. Tämä laitteisto on yhä melko kallista, mutta niin olivat matkapuhelimet ja tietokoneet tullessaan käyttöön, ja hinnat tulevat alas joka kuukausi. Nämä laitteet vaaditaan markkinoitavaksi asiakkaille kivunlievityslaitteina, vaikkakin siinä ei ole läheskään kaikki mihin ne kykenevät. Katselkaa näitä laitteita korkeamman tietoisuuden näkökulmasta ja vaihtoehtoisten lähteiden kautta, nähdäksenne mitä ne ovat ja mihin kykenevät.
Cosmodic -laite käyttää oikeaa tekoälyä ja sen sanotaan muodostavan elävän tietoisuuden, kun se koskettaa kehoa.
 
Muita saatavilla olevia laitteita jotka ovat peräisin ET med bed tech:istä.
 
Huom. Näitä käyttävät pääasiassa terveysalan ammattilaiset, sekä esteettisessä teollisuudessa, mutta niitä on tulossa yhä enemmän yleiseen käyttöön. Jotkut näistä vaativat terveyalan luvat hyvästä syystä.
 
* PRP/KANTASOLUT- Ei vain estetiikkaa vaan haavojen ja kehon parantamista, anti age, kehon uudistamista.
* HIFU
* ULTRA√Ą√ĄNI HEALING/ √Ą√ĄNIAALLOT
* LED LIGHT THERAPY/LOW LEVEL COLOR LASER
* PEMF DEVICES - BIOMODULATOR- A MINI TESLD/RIFE MACHINE
* TELERMORASE THERAPY
* MONATOMIC WHITE POWDER
* OXYGEN CHAMBERS
* A2M THERAPY
* ULTRAVIOLET (UV) LIGHT
* INFRARED LIGHT
 
Jokainen järjestelmä joka on rakennettu näihin uskomattomiin med bed:eihin, rakennettiin myös uskomattomaan kehosi bio-tietokone järjestelmään ja kehollasi on taso sisäänrakennettua älykkyyttä joka saa tekoälyn näyttämään hyvältä vitsiltä! Kehosi järjestelmät ovat uskomattoman kehittyneet, hyvin suunniteltu ja hyvin esi-ohjelmoitu uskomattomien älykkyyksien puolesta, parantuakseen ja uudistuakseen, käyttäen luonnollista skalaarienergiaa eetteristä, joka on sen ympärillä!
 
Joten tässä plejadilainen sopimus:
Skalaari parannusteknolgoia kehitettiin aikoja sitten kehittyneiden ET-olentojen puolesta. Heidän teknologiansa on melko yksinkertaista uudelleenluoda, sillä se ei todella ole teknistä lainkaan!
Modernit med bed:it paljastetaan hitaasti, suoraan salaisten avaruusohjelmien ja hallitusten puolelta, ja ne lopulta ovat julkisesti saatavilla.
ET-olennot ovat itseasiassa hetki sitten vaatineet että tämä tieto paljastetaan heille jotka ovat valmiita siihen.
Se aika on nyt ja tämä viesti itsessään on osa tätä paljastusta! Skalaari med bed:ien osia myydään henkilökohtaisesti, pienennetyssä koossa yleisinä terveys/kauneus/kivunhoito laitteina nyt. 
 
Kaikenlainen väärä toiminta kehossa johtuu matalasta solun volttitasosta tai ph tasosta ja pääasiallinen toiminta-alue skalaari med bed:illä on nostaa tämä solun volttitaso takaisin optimaalisille tasoille. Voit myös nostaa solun volttitasoa 20:lla muulla luonnollisella tavalla.
Kehollasi on jo kaikki kehittyneen med bed:in järjestelmät jo sisäänrakennettuina ja ne laitettiin sinne tarkoituksellisesti, hyvin älykkään ja hyväntahtoisen ohjelmoinnin ansiosta.
 
Monet teistä muistavat muinaiset parantavat kammiot Lemurialla ja suurin osa teistä on matkannut unen aikana, maatakseen muutaman tunnin ET parantumisen ja uudistumisen kammiossa.
Muinaiset silmäsi avautuvat enemmän ja enemmän ja tieto siitä miten kaikki teknologiasi toimii, virtaa takaisin sinulle nyt!
Kun DNA:si kehittyy, saavutat lisää älykkyyttä ja tietoisuutesi laajenee tasoille missä ennen niin mahdottomilta näyttävät asiat yhtäkkiä näyttävätkin melko yksinkertaisilta ja mahdollisilta nyt!
 
Olet vastaanottanut valon ja nyt olet täynnä valoa! Meditoi sitä mitä kerrottiin tässä ja tulet näkemään uusia parantumisen tasoja saapuvan elämääsi ja kehoosi, joita ei ollut olemassa aiemmin.
Lähetit parantumisen aikomuksesi ulos universumille ja se kuultiin ja vastaanotettiin.
Nyt alat parantua ja sinusta tehdään kokonainen!
Kiitos sinulle henkisestä työstäsi jota teet ja tulostasi maapallolle auttamaan tänä aikana! 
Kerro meille jos muistat aikasi majesteettisissa muinaisen Lemurian parantavissa temppeleissä ja jos astraalimatkaat korkeampien tasojen parantaviin kammioihin unesi aikana!
 
Korkeinta siunausta sinulle!
Michael ja plejadilaiset
 
Yksiatomiset kristallit myös tuottavat skalaariaaltoja, suositeltu lähde kauniiden kristallien ostamiseen.
 
 
Erityiskiitokset maapallon allianssille, Emery Smith:ille, Randy Cramer:ille, suurelle valkoiselle veljeskunnalle, valkoisen lohikäärmeen yhteisölle, plejadilaisten koodinimi Cobralle, maapallon suojelijoille ja Sphere Being Alliance:lle.
 
Plejadilaisten valojoukkojen viesti, kanavoinut Michael Love. Tässä datavirrassa tuomme yksityiskohtaista tietoa eksoottisesta skalaariteknologiasta jota käytettiin muinaisen Lemurian parantavissa kammioissa, sekä keskustelemme modernista skalaarisista parantavista ja uudistavista med bed:eistä. Tämän datavirran tieto on peräisin salaisten avaruusohjelmien tietolähteistä, maapallon allianssin tiedosta ja on kanavoitu kristalliverkon akaasisista rekistereistä jotka sisältävät täydellisen ja paikkansapitävän rekisterin maapallon historiasta. Tässä on paljon tietoa käsiteltäväksi, joten lue tai kuuntele se kahdesti jos tarve. Tee muistiinpanoja, ja nämä tulevat olemaan DNA triggereitäsi."