"Ihminen on aina pelännyt hänelle vierasta, mutta eikö olisi jo aika siirtyä vähän korkeammalle sivistyksen asteelle? Olemmehan kansakuntana hyvin koulutettu – kenenkään ei pitäisi enää pelätä ylävirralta joessa lipuvaa lastua, merkkiä vieraasta. Voisimmeko kehittyä paitsi insinööritaitoiseksi Pisa-maaksi, myös suvaitsevaksi, pehmeäksi Suomeksi?


Siihen olisi monta syytä. Tutkimusten mukaan noin 40 prosenttia opiskelijoista haluaa muuttaa ulkomaille töihin opiskelujen jälkeen – näistä noin puolet Ruotsiin. Ruotsiin lopulta muuttaneilta kysyttiin syytä muuttoon. Yksi syy oli tietysti urakehityksen mahdollisuudet: Tukholmassa sijaitsevat monen pohjoismaisen suuryrityksen pääkonttorit. Mutta oli myös toinen syy, joka hätkähdytti minua. Vastaajat sanoivat muuttosyyksi sen, että Ruotsissa tulee hyväksytyksi. Siellä on helppo olla, koska siellä kestetään erilaisuutta. Ennakkoluuloja on vähän. Monenlaiset ihmiset hyväksytään.

 

Sitä kohti meidänkin pitäisi mennä. Haluankin tässä yhteydessä lanseerata käsitteen Pehmeä Suomi. Käsite tarkoittaa meille kaikille eri asioita, mutta en tarkoita liiallista nöyryyttä enkä omanarvontunnon taipumista. Tarkoitan yksinkertaisesti toisten hyväksymistä. Jos me yhden yön aikana muuttuisimme niin, että hyväksyisimme toisemme riippumatta siitä minkälaisia olemme, Suomi olisi todellinen paratiisi elää. Samalla tarkoitan pehmeyttä laajalla tavalla – en vain sitä, että hyväksymme erilaiset seksuaaliset suuntaukset tai ihmisten eri kulttuurit ja ihonvärit. Niiden lisäksi meidän jokaisen pitäisi ponnistella kohti mielentilaa, jossa hyväksymme jokaisen ihmisen – olimme sitten työttömiä, kirvesmiehiä, toimitusjohtajia, ketä hyvänsä. Arvostaisimme toistemme tekemisiä ja valintoja yhtä paljon, koska jokainen tekee asiat niin hyvin kuin osaa."

 

https://blogit.iltalehti.fi/hjallis-harkimo/2018/05/11/tarvitsemme-pehmeamman-suomen/

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Empatia

 

Miten? 

"Kuuntele. Avaudu. Halaa tai tarjoa edes "kättä olalle". Kiinnitä huomiota ympäristöösi olemalla täysin läsnä. Pidäty tuomitsemasta ketään, tutki tarkemmin asiaa. Tarjoa apua, edes pitämällä ovea auki ym pienillä tavoilla. Ole kiinnostunut tuntemattomista ihmisistä. Tee vapaaehtoistyötä. Haasta omat ennakkoluulosi. Laajenna ymmärrystäsi miten erilaisiin elämäntilanteisiin saattaa joutua.

Asetu toisen asemaan, tutki mielessäsi edes miten paljon vaikkapa äidillä on kotitoitä, ovatko kaikki alkoholistit rikollisia, millaista on elää kristityn vakaumuksen mukaan, ym. Tunnista ettet ole yksin ja ylivoimainen olento, vaan anna toisille arvo jonka he ansaitsevat, että he ovat yksilöitä eivätkä massaa.

Harjoittele rakastavan ystävällisyyden meditointia, eli kuvittele ensin itsesi rakastavan ystävällisyyden kohteeksi, ajattele sitten samoin jotakuta kohtaan jota kunnioitat, rakastat, joka on neutraali ja lopuksi jota kohtaan tunnet vihaa."

Ole yhden päivän ajattelematta yhtäkään negatiivista ajatusta muista ihmisistä, sitten kaksi päivää, viikko, kuukausi, ja katso miten elämäsi muuttuu.

 

https://m.wikihow.com/Show-Empathy

 

13.1.2017 Oma viestini: "Sellaisen tavoitteen siis jaamme teille tälle päivää että suvaitkaa heitä tavoitella kanssajäseniänne kauniisti ja ajatella heistä kauniisti, jolloin saatte sen omaisuutenne suorastaan syliinne jaettavaksi kaikille ettekä ketään ilman jätä enää milloinkaan. Siinä olettekin velvollisia jakamaan myös vähästänne vaan sekään ei sellaista turhamaisuutta edusta että teille olisi sellainenkaan enää vaikeaa, vaan jaatte iloissanne ja annatte kaikkenne jos niin vaaditaan. Sillä kaiken saatte ylenmäärin takaisin ettekä mitään ole vailla esiintyvää asiaa."