Kuin siunaus sun askelees viipyy pihamaalla.

Jo ruskotus kalvennut taivaalla kuulakkaalla.

Jo aittojen avaimet veit sisälle kamarin naulaan.

Ja lastesi peittehet kiedoit jalkoihin, kaulaan.

Mut vieläkään et painunut vuoteellesi.

Yön hämärään sua kutsui päilyvä vesi

ja rivit kukkien.

Sinä rannasta vettä kannoit

ja suihkun hopeisen yli lehtien virrata annoit.

Yölepoon jää kukat mullassa kosteassa.

Vain helähtää joku kello navetassa.

Talonvahti kohoaa,

painuu portaille jälleen.

Sen häntä heilahtaa

ohi käyvälle emännälleen.

Jäät riisuutuen yhä seisomaan ikkunan eteen.

Kuvat pilvien ovat painuneet syvälle veteen.

Mies, lapset hengittää

uni heidän on rauhaisa, syvä.

Yö leviää

yli maan kuin katse hyvä.

 

Yrjö Kaijärvi